Kesä on melkein tullut.
Vedet heruvat suurilta, alakuloisilta soilta ... kerääntyvät puroksi,
joka ponnistaa synkkien kuusikkojen läpi ... ja pääsee sitten
luikertamaan niittyalangon halki. Puro kohtaa jonkin esteen, kääntyy ja
kiertää sen etäältä... Nyt, rautatien penkereen juuressa, se paisuu
isoksi lammikoksi, jossa pajut kylpevät. Sitten löytyy hiekkapenkereen
alitse viemäri: siitä pohisee vesi tulvanaan lävitse, ryöppyää savesta
keltaisena ja mudasta harmaana. Puro luikertaa edelleen. Taas tulee
jokin uusi este, ja puro nousee niin korkealle, että oikaisee lopulta
yli oman tavallisen viivansa, ryntää sen poikki ... syleillen
viidakoita, jotka jäävät silloin ikään kuin sen kainaloon ja hellivään
syliin...
Aurinko paistaa levottomaksi tehden ja huumaten.
Pikku joeksi paisunut puro on päässyt yhtymään Vantaaseen, joka kimaltaa
terävästi vilisevinä aaltosina...
Rentukat puhkeilevat kukkimaan Vantaan niityillä...
Mäenrinteen hiekka tuossa alkaa nurmena vihertää...
On nyt lapsilla hauska juosta pitkin rantaäyräitä ... juoksennella
huutaen ... taikka polskia vedessä tai onkia parin tuuman pituisia
rantapiikkejä... Eräät heistä ovat jo paljasjaloin...
Jopa on muutama poikanen hankkinut itselleen venheenkin: jonkin laatikon
taikka vanhan sikoaltaan, jolla hän nyt toveriensa kanssa meloskelee
taikka soutaa sievoisen matkaa alas putoukselle päin.
Sakris: hänkin kuljeskelee näillä main. Auringon ilo silmien edessä ja
lapsuuden vähäiset huvit mielessä pysähtyy hän katselemaan villisti
huutelevia lapsia ... niin kuin muutkin aikuiset.
Kiireesti kehittyy suvi... Kuusien synkkä väri saa uusien vivahteitten
iloa, kuusien oksat tulevat täyteen kukkia: pieniä ja kirpeänpunaisia
käpyjä... Koivut, joihin on puhjennut harsomainen ja utuinen
silmuvaippa, Sakriksen mielestä ikään kuin morsiushuntu, pukeutuvat
yhtäkkiä juhlaan, kiilteleviin lehtiin. Ne ikään kuin kasvavat
korkeammiksi ... tuossa tuokiossa...
Kalliomäen välissä lepäävät tasaiset niityt peittyvät kukkiin...
Sakeasti versoaviin ja niin keltaisiin, että kaikki on yhtä ja pelkkää
silmien häikäisyä... Oraat höystyvät viikossa puolen kyynärää...
Talitinttien iloisesti kilkattava laulu on siirtynyt metsiin ... kaikuu
nyt heikosti ... jostain suhisevan koivun sisästä.
Ja pääskyset kiirivät ylhäällä illan punertavassa ilmassa. Ilta ennustaa
kuumaa päivää...
Sakris oli löytänyt Mikko Suomenvaaran rannalla uuden, pienen
linnunpesän, jota maalaismuori arveli leppälinnun tekemäksi. Sitten
Sakris kuuli sen linnun arasti tirahtelevan äänenkin ... ja näki
ääntelijän itsensä, harmaan ja koreilemattoman. Kohta kai se lintunen
munisi pesäänsä munia, jotka kuuluivat olevan sieviä ja sinisiä.
Ja eräänä aamuna kajahti käen kukunta villistä korvesta, Mikko
Suomenvaaran asuinkylän läheltä.
Sakris käveli yhä paremmin...
Matkallaan kultaansa tirkistelemään pistäysi hän myöskin Krokelbyssä ja
nouti sieltä harmonikkansa. Sillä aikoi hän soitella rakkaalleen...
Krokelbyssä lemusi silloin kaikkialla suopalolta ja kydöltä: siellä
poltettiin talvella pihoille karttuneita ruohoja, höysteeksi kaali- ja
kukkamaille. Lapiot ja kuokat siellä heiluivat; varakkaiden tonteilla
pitkin päivää, mutta työläisten huviloissa ja tölleissä, kenellä vain
oma asumus oli, iltaisin, jolloin oli päästy toisten töistä: silloin
kaivettiin, lapioitiin ja touhuttiin usein myöhälle yöhön, otsa hiessä,
keväisellä vimmalla ... paitsi leivänhankinnan pakosta myöskin
huviksi...
Krokelbystä tallusteli Sakris takaisin työpaikkaansa kaikkein suorinta
tietä: kesätietä, jota hän ei ollut sattunut kulkemaan moniin vuosiin.
Ja tultuaan korpeen hän yhtäkkiä joutui ihmeisiinsä, sillä sinne oli
kohonnut aivan uusi kylä, sinnekin. Tiettävästi jo ennen sotaa.
Sievoinen kylä, märkään ja pelottavaan kuusikkoon...
Jokunen sarka suon keskellä oli kullakin omistajalla ollut siellä ensin.
Pienoinen perunamaa. Sitten oli saran reunaan tehty ehkä lautainen koju
... kuten tuokin tuossa; siinä säilytettiin työkapineita ... ja siinä
oleskeli palstan vuokraaja taikka omistaja, vakinaisesti kaupungissa
taikka muissa kylissä asuva, milloin hän vietti puhteet ja pyhät täällä
metsässä hoitelemassa sarkaansa. Sitten rakennettiin kojun viereen
lisää: kamari, tupa... Koju jäi kuistiksi. Ja kun rakennus oli saatu
kuntoon, asuttiin täällä jo aina... Kaivot uurtuivat maahan ...
marjapensaat ja omenapuut juurtuivat kantojen väliin...
Nyt ne puut varmaan jo alkavat kukkia. Ja pensaat antavat makeuksiaan.
Tällaista oli tapahtunut muutamassa vuodessa ... ja olisi tietysti
tullut enemmänkin, ellei sota olisi häirinnyt...
Niin oli käynyt ... kun ihmiset olivat saaneet hankituksi itselleen
palstoja ... taikka ainoastaan voivat niitä vuokrata...
Kaikkein myöhimmin illalla puuhailtiin ja möyrittiin juuri täällä
syrjässä, noiden punaisten, keltaisten, vihreäin ja sinisten huvilain
edustalla. Ihmeellinen ponnistuksen näyte; niinhän ne edistyvät, joilla
on jotain omaa, mitä muokata.
Mitä lieneekään herännyt Sakriksen mielessä tätä kylää katsellessa...
Välistä ennenkin hän oli sellaista ajatellut ... että hänellä olisi
palsta ... taikka ainoastaan vuokrattu tontti.
Nyt se ajatus heräsi jälleen... Ja nyt liittyi siihen myöskin tuo tyttö,
jota hän oli viikon päivät vartioinut...
Ei ollut vieläkään nähnyt häntä ikkunassa...
Pelastusarmeijan kartanon luokse oli kääpiöllä tälläkin hetkellä niin
kiire, että hän kulki kaikkein suorinta tietä korven halki.