ANTTI (Ahdistelee häntä ja muita hovin miehiä). Ampukoon, mutta ensin
heilukoon seiväs! Eteenpäin, miehet! (Toisetkin talonpojat tarttuvat
seipäisiin ja ajavat hovin väen vasemmalle.)
KAIJA (Heristää Laihasta). Saas tuosta, anopin kourasta! (Hovin miehet
väistyvät vasemmalle, talonpojat perässä. Huutoja kuuluu. Siltavouti
saa näyttämöllä Juvalta kolauksen ja kaatuu. Harsia, joka on kaatunut,
kun Posse häntä piteli, jää yksin näyttämölle, ja nousee.)
HARSIA. Nyt tuli rutto, pääsi vihan sappi halkeamaan!
HOLTTINEN (Tulee viulu kädessä metsätieltä). Mitä on tapahtunut?
HARSIA. Kavalat olivat sen elkeet, me jouduttiin satimeen. (Huutaa.)
Takasin miehet pellolle, Nurmjärven miehet hoi, takasin taivaan tähden!
HOLTTINEN. Minä ymmärrän, te menetitte malttinne, mieli asettui
seipääseen. (Huomaa Siltavoudin.) Nyt ollaan hukassa, vasta nyt!
(Leikkuuväki palaa vasemmalta. Naiset ensiksi.)
KAIJA. Minä takaan, että Laihasessa lämpiää tänä iltana sauna.
ANTTI. Nyt sitä voidaan taas mennä vaikka pellollekin työtä jatkamaan.
JUVA. Se on sentään hyvä tapa tappelussa: Lyö ken kerkiää. Nyt ei
syyhytä enää Hukan hartioita.
HARSIA. Ei kestä sitä työtä kehua, nyt jouduttiin vasta rysän pohjalle.
Löittekö onnettomat vielä sirpeilläkin?
HELENA. Löin ainakin minä, — oliko siinä aikaa asetta katsoa!
HOLTTINEN. Ei näy olleen aikaa katsoa. Miten päästit, Harsia, kiukun
noin pitkälle? Menitkö itse viisaskin vipuhun?
HARSIA. Tulistuin itsekin, kun petoksen näin, en ehtinyt ajoissa
varottaa muita.
ANTTI. Ja näin se oli käyvä, isä, ei siinä mikään auttanut. Rupesivat
yksitellen meitä vangitsemaan, sitä eivät voineet sallia toiset.
Nykiihän se kalakin ongessa, me emme voineet olla vapautemme puolesta
nykimättä. Se on tehty, nyt leikkaamaan niinkuin äsken. (Menee
pellolle.)
HARSIA. Vaan nyt ollaan ulkopuolella lain. Vasta siitä, mihin laki
loppuu, siitä vaivaisuus alkaa. Nyt hirtimme itsemme! (Kaikki menevät
pellolle.)
HUKKA (Ääni kuuluu vasemmalta), Sotaväki esiin, se ympäröiköön pellon
joka suunnalta ja vartioikoon, ettei kukaan pääse pakoon.
JAHTIVOUTI (Tulee). Ne on jo menneet pellolle. Vimmatusti löivät, —
kas, siinä makaa Pekka kepertyneenä. (Rupee kantamaan Siltavoutia
syrjään.)
POSSE (Tulee varovasti ontuen). Mihin sinä häntä viet?
JAHTIVOUTI (Kuiskaa). Tuonne siimekseen, kyllä se siitä virkoo! Mutta
tämä voi merkitä Siperiaa Nurmjärveläisille, jos hänet hovin herra
tuossa näkee.
POSSE. Anna olla. Oma syynsä, miksi löivät niin rajusti.
JAHTIVOUTI. Petoksella heitä kiusattiin, eikä sodassa silmiä katsota.
HUKKA (Tulee Laihasen taluttamana). No, nyt ollaan perillä. (Sotaväkeä
asettuu veräjälle.) Seisokaa siinä ja vartioikaa. Nyt on kaikki hyvin!
POSSE. Hyvin? Nehän löivät vimmatusti... (Laihaselle.) Koetappas vetää
tuota saapasta jalastani... ei, elä helvetissä. Olipa ne pieksäjäisiä!
HUKKA. Löivät ruunun väkeä, se oli mainiota!
POSSE. Kun ne olisivat edes kohtuudella lyöneet, vaan löivät
riivatusti. Kas tuossa Siltavoutikin!
HUKKA. Se on hyvä.
LAIHANEN. Hyvä?
HUKKA. Niin, senkautta nyt on saatu tämä pitkä juttu ratkaistuksi,
talonpojat sen itse ratkaisivat. Nyt tilataan tänne vain viipymättä
lisää sotaväkeä ja sitten hoitakoon se jäännöksen, me olemme näistä
jutuista vapaat.
LAIHANEN. Mitenkähän noille raukoille käy?
POSSE. Ensiksi Viipurin linnaan ja sitten Siperiaan, — rupesivat
kapinaan esivaltaa vastaan ja löivät ruunun miehiä. (Hukalle.) Mutta
kuka täällä sitten kyntää pellot ja maksaa verot?
HUKKA. Siitä vähät, talonpojat ovat tehneet kapinan ja menettäneet
kaikki näennäisetkin oikeutensa, se on pääasia. Nyt he eivät enää
kykene vikuroimaan eikä valittamaan eikä meitä syyttämään, nyt saamme
vihdoin asiat täällä järjestetyiksi, ja se on suuri voitto!
LAIHANEN (Jännittyneenä). Siperiaan, koko kyläkö Siperiaan?
HUKKA. Sen ratkaisee oikeus, vaan vähemmällä he tuskin pääsevät. Missä
on nimismies?
LOUKKOLA (Tulee sitoen kättään). Täällä.
HUKKA. No, nyt sinäkin voinet toimittaa virkasi, nyt talonpojat
ainakin ovat tehneet rikoksen. Sinä laadit luettelon kaikista pellolla
olijoista, kirjoitat heidän nimensä.
LOUKKOLA. Sain käteeni pienen haavan, en voi kirjoittaa.
HUKKA. He ovat haavottaneet ruunun virkamiehiä, — yhä parempi!
Lautamies siis kirjoittaa nimet. Me joudumme jo lähtemään kotiin.
LAIHANEN. Minäkö, minunko pitäisi vielä kirjoittaa...?
POSSE. Tietysti, ja tarkoin kaikki! No, miksi et jo ryhdy työhön? Paavo
Harsia ensiksi.
LAIHANEN (Kynä ja paperi kädessä). Mutta hänhän ei tapellut, makasi
pientareella.
POSSE. Sama se, hän on johtaja, saa mennä Siperiaan. Kirjoita!
LAIHANEN. Siperiaan, ja minun on se kirjoitettava. (Hukka käy
kärsimättömäksi.) Ky-kyllä. (Kirjoittaa aidan luona.) Paavo Harsia...
Antti Holttinen... Matti Juva. (Pysähtyy.) Mattikinko Siperiaan,
hänellä on nuori vaimo ja kolmiviikkoinen poika... eihän toki...?
POSSE. Kaikki järjestään, kirjoita sinä vain. (Hukalle, joka tekee
lähtöä.) Entä nämä viljat, tuodaanko ne hoviin vai miten?
HUKKA. Voi kuin olet typerä! Viisi me viljasta, emme me sen vuoksi
ole olleet liikkeellä, se tulee kyllä sekin kaupan päälle. Suurempi
työ on nyt suoritettu. (Tarttuu Loukkolan käsivarteen.) No, nyt me
voimme lähteä. Sotaväki vartioi kyllä vangit yön tässä, nyt on jo
myöhä, huomenna sinä haet heidät täältä käräjätaloon. Työmme on hyvin
suoritettu. (Menevät.)
LAIHANEN (Kirjoittaa). Matti Juvakin... voi Mari parkaa!
MARKETTA (Tulee). Miksi kihoo hiki päähäsi, poikani, miksi on tuska
kasvoissasi? Vai onko jo onnettomuus tapahtunut? Koskeeko se sinuakin?
LAIHANEN. Koskee, liian läheltä! Voi täti, se onnettomuus oli liian
suuri, — Siperiaan!
POSSE (Laihaselle). Kirjoita, että pääsemme mekin täältä pois.
LAIHANEN (Kirjoittaa). Matti Juva, Heikki Lemmitty, Aappo Simonen,
Helena Tereska, — naisiakin, pitääkö minun kirjoittaa naisiakin,
tämähän on pyövelin työtä!
SiLTAVOUTi (Herää, nousee). En ole pyöveli, elkää lyökö minua,
olettehan kaikki tuttuja miehiä... Vaan... vaan missä ovat leikkaajat
seipäineen?
JAHTIVOUTI. Ne ovat tuomitut Siperiaan, kun sinut tainnoksiin löivät.
SILTAVOUTI. Ei se mitään tee, en heille vaadi edesvastuuta, elä
kirjoita ketään paperiisi, Laihanen.
POSSE. Tässä ei ole enää armoa, — kirjoita!
LAIHANEN. Helena Tereska... Kaija Kyllästinen ja Siljo... Siljokinko
Siperiaan? (Peräytyy, heittää pois paperin.) Silmiltäni putoovat
suomukset, nyt vasta tekoni mitan näen. He voisivat kaikki olla
rauhallisia talokkaita, onnellisia ihmisiä, ilman minua! Mutta nyt...!
MARKETTA (Sivussa). Nyt ymmärrän, se koskee sinua liian läheltä. Vaan
ehkä siitä luontosi kasvaa.
POSSE (Laihaselle). Mitä mutiset, mitä mietit, miksi paperisi pois
viskaat, miks'et kirjoita? Ota paperisi ja kirjoita loppuun. Vai
pehmeneekö luontosi nyt, — nyt se on myöhää!
LAIHANEN. Se on myöhää, sen näen nyt itsekin.
POSSE. Siis kirjota kiltisti kaikki pellolta, ja pian!
LAIHANEN (Ojentaupi suoraksi). Minä en kirjoita enää mitään. Minun
työni on tässä virassa jo täyttynyt, sitä on ollutkin jo kylliksi ja
liiaksi. Minua kauhistuttavat tekoni, pois minä niitä nyt pakenen.
Minne? En tiedä. Mutta ainakin täältä pois, — toisiin toimiin käy nyt
minun tieni. (Juoksee metsään.)
MARKETTA. Hänessä on miehuutta sittenkin vielä ja sydäntä myös, vielä
voi hänestä jotakin tulla.
(Lähtee jälestä.)
POSSE. Mikä siihen Laihaseen lensi, tuliko se sairaaksi, vai hulluksiko
se tuli? — jätti työnsä ja juoksi kuin riivattu!
JAHTIVOUTI. En tiedä, vaan pois lähden täältä minäkin, tämä tympäsee
luontoani!
SILTAVOUTI. Siperiaan! — odota, minä tulen mukaan — täällä haisee kuin
kalma. (Menevät.)
POSSE. Ne menivät kaikki. Ja minäkö tänne yksin jäisin? (Kerää
kiireesti paperit.) En, en mistään hinnasta! (Kiirehtii pois.)