THEKLA yksinään.
THEKLA.
Vihjeestäs sulle kiitos! Nytpä pääsin
varmuuteen pahast' aavistuksestani.
Se onko totta siis? Ei ole meillä
tääll' yhtään ystävää, ei uskottua --
ei muita kuin me itse. Saapuu taistot.
Taivainen rakkaus, suo meille voimaa!
Oi, hän on oikeassa![124] Eivät loista
iloiset enteet sydänliitollemme.
Ei tällä näyttämöllä asu toivo.
Vain jylhä sotamelu kaikuu täällä,
on lempikin kuin teräsvaruksissa,
kuin kuolinkamppailuunsa vyötettynä.
Huoneemme kautta kulkee synkkä henki,
jouduttaa kohtalo jo loppuamme.
Se minut rauhanpaikast' ulos ajaa,
häikäisee sielunikin sulohurmin.
Se kiehtoo olennollaan taivaisella,
sen yhä lähemmä nään liihottavan.
Vie kohtalo mun voimin jumalaisin
syvyyttä kohti, enkä voi sit' estää.
(Etäältä kuuluu pöytämusiikkia.)
Oi, tuhaksi jos tulee huoneen palaa,
silloinpa taivas ajaa pilvet kokoon,
salama yläilmoist' iskee maahan,
maan alta syvyyksistä liekit käy,
vimmoissaan viskaa ilonjumalakin
palavaan taloon pikikiehkuran.
(Poistuu.)