OCTAVIO ja QUESTENBERG, jotka jäävät jäljelle.
QUESTENBERG (näyttäen hämmästyneellä).
Kenraaliluutnantti, oi, mitä kuulin!
Mik' uhma hillitön! Ja käsitteet! --
Tämmöinen henki jos on yleinen --
OCTAVIO.
Armeijan kolme neljäsosaa nyt
mielensä ilmaisi.
QUESTENBERG.
Voi meitä! Mistä
armeijan toisen tätä armeijaa
sais vartioimaan! Pelkään tämän Illon
paljonkin pahempaa viel' aattelevan,
kuin mitä sanoo. Ei myös tämä Buttler
salata saata pahaa ajatustaan.
OCTAVIO.
Vain ärtyisyyttä -- herkkää ylpeyttä --
ei muuta! -- Toivon vielä Buttlerista;
pois manata tään pahan hengen osaan.
QUESTENBERG (kovin levottomana kävellen edestakaisin).
Pahemmin tääll' on laita, ystäväni,
kuin Wieniss' saatoimme ees uneksia!
Asian näimme hovimiehen silmin,
jotk' oli valtaistuin häikäissyt;
me emme kaikkivoipaa päällikköä
viel' olleet silloin nähneet leirissään.
Nään täällä aivan toista! Eipä enää
tääll' ole keisaria. Keisarina
on ruhtinas! Kun rinnallanne astuin
leirintie läpi, toivoni jo murtui.
OCTAVIO.
Nyt näätte, kuinka vaarallisen toimen
hovista mulle toitte -- sekä kuinka
tukala osa mun on näyteltävä.
Kenraalin vähäisinkin epäluulo
minulta vapauden veis ja hengen
ja hänen uhkapäitä hankkeitansa
vain kiirehtisi.
QUESTENBERG.
Mitä aattelimme,
kun miekan uskoimme sen hurjan kouraan,
semmoisen vallan -- käsiin semmoisiin!
_Semmoinen_ kiusaus ol' liikaa hänen
kurittomalle sydämelleen. Ois
myös paremmalle ollut vaarallinen.
Hän varmaan kieltäytyy, sanon teille,
alistumasta käskyyn keisarin.
Sen tehdä voi ja tekee hän. Tuo uhma
rankaisematon näyttää heikkoutemme.
OCTAVIO.
Ja luuletteko, että tänne suotta
hän kutsui puolisonsa, tyttärensä,
kun juuri valmistumme sotaa käymään?
Kun maista keisarin hän viimeiset
uskollisuuden takeet[77] vie, se viittaa
kapinan syttymiseen pikaiseen.
QUESTENBERG.
Voi meitä! Kuinka voimme kestää myrskyn,
jok' uhkaavana nousee kaikkialta?
Rajoilla vihollinen, vallitsee
jo Tonavaa, ain' uutta alaa voittaa --
kapinan palokello sisämaassa --
aseissa talonpoika -- säädyt nurjat --
armeija, apua jolt' odotamme,
vietelty, villinä ja kuritonna --
irrallaan valtiosta, keisarista,
hurjailee hurjapäisen johtamana,
aseena hirmuisena totellen
miest' uhkarohkeint' umpisilmin --
OCTAVIO.
Mekään
älkäämme liian varhain lannistuko!
Tekoa rohkeampi ain' on sana,
ja moni, sokeessa jok' innossaan
valmiilta näyttää tekoon äärimmäiseen,
järkiinsä tulee, kun vaan oikealla
nimellään mainitaan tuo ilkityö.
Myös emme ole aivan puoltajitta.
Väkensä pienen Altringer[70] ja Gallas
on kuuliaisna saaneet pysymään --
viel' lisääntyy se väki päivittäin. --
Ei yllättää hän voi. Oon ympäröinyt
mä urkkijoilla hänet: heti saan
tietooni vähimmänkin askeleensa --
niin, oma suunsapa sen mulle kertoo.
QUESTENBERG.
On ihme, että hän ei vihollista
viereltään huomaa.
OCTAVIO.
Älkää ajatelko,
ett' olen valhetellen, liukastellen
mä hänen suosioonsa luikerrellut,
imarrussanoin saanut luottamuksen!
Ja vaikka viisaus mun vaatii sekä
velvollisuutenikin alamaisna
poveni tunteet hältä salaamaan,
en valhetunteit' ole teeskennellyt.
QUESTENBERG.
Se ilmeinen on taivaan sallimus.
OCTAVIO.
En tiedä, mikä lie se -- joka vetää,
kahlehtii hänet minuun, poikaanikin.
Olemme ystävykset, aseveljet;
jo varhain tottumus ja samat vaarat
yhdisti meidät -- mutta muistaa voin
päivänkin, jolloin mulle kerrassansa
hän avas sydämensä, luottamaan
rupesi minuun. Oltiin Lützenissä --
Aamulla taistopäivän häntä etsin,
vihjeestä pahan unen viedäkseni
hänelle toisen ratsun. Alle puun
teltoista kauas hän ol' uinahtanut.
Kun hänet herätin ja epäilyni
hänelle kerroin, niin hän ihmeissään
silmäili mua kauan; sitten tarttui
hän kaulaani ja oli liikutettu,
vaikk' ansainnut ei sitä pikku työni.
Tuo luottamus siit' asti mua vainoo,
mikäli minun hänest' etääntyy.
QUESTENBERG.
Uskotte salaisuuden pojallenne?
OCTAVIO.
En.
QUESTENBERG.
Ette varoita ees, että hän
huonoissa käsiss' olevansa tietäis?
OCTAVIO.
Viattomuutensa suo hälle turvaa.
Ei teeskennellä voi niin avoin sielu,
vain tietämättömyys voi hälle suoda
sen hengenvapauden, joka poistaa
epäilyt herttualta.
QUESTENBERG (huolestuneena).
Uskon hyvää
eversti Piccolominista -- vaan -- jos --
Aatelkaa --
OCTAVIO.
Mun täytyy uskaltaa -- Hän tulee. Hiljaa!