OCTAVIO (etäällä vielä).
Lisääkö vieraita? Niin, myöntäkäätte:
sodanpa julma soihtu oli tarpeen,
_samassa_ että leiriss' yhtyisivät
nää urhot kaikki maineen seppelöimät.
QUESTENBERG.
Friedlandin leiriin älköön tulko, joka
sodasta tahtoo pahaa ajatella.
Unhottaa olinkin jo sodan vaivat,
kun näin tään järjestyksen suuren hengen,
min kautta sota lyö, mut itse pysyy;
kun näin myös, mitä suurta sota luo.
OCTAVIO.
Täss' uljas pari, joka urhopiirin
jalosti päättää: kreivi Isolani,
eversti Buttler. -- Tässä heti on
silmäimme eessä kaikki sotatoimi.
(Esittäen Buttlerin ja Isolanin.)
On tässä voima, tässä nopeus.
QUESTENBERG (Octaviolle).
Ja keskellä on neuvo kokenut.
OCTAVIO (esittäen Questenbergin).
Vieraamme, sotaneuvos Questenberg,
kamariherra, joka meille nyt
tuo käskyt keisarilta, suosijamme
ja sotilaiden suuri suojelija.
(Yleinen vaitiolo.)
ILLO (lähestyy Questenbergiä).
Ens kertaa ette, herra ministeri,
suo leirillemme tätä kunniaa.
QUESTENBERG.
Jo kerran olin lippujenne luona.
ILLO.
Ja _missä_ tapahtui se, tiedättekö?
Znaimissa Määrinmaassa, siellähän
puolesta keisarin te rukoilitte
Friedlandin herttuata päälliköksi.
QUESTENBERG.
_Rukoilin?_ Niinpä kauas, tietääkseni,
ei mennyt toimeni, ei intonikaan.
ILLO.
No pakoititte sitten, suvaitkaa.
Sen aivan hyvin muistan -- kreivi Tilly
ol' lyöty Lechin luona -- Baijerin
voi saada vihollinen, tie jo sillä
ol' auki Itävallan sydämeen.
Tulitte silloin te ja Werdenberg,
herraamme rukoilitte, vuoroin taas
vihalla keisarinkin uhkasitte,
jos ruhtinas ei hädäss' armahtaisi.
ISOLANI (astuu lähelle).
Käsittää voi sen, herra ministeri,
miks ajaissanne nykyasiaanne
tuot' entist' ette mielellänne muista,
QUESTENBERG.
Ja miks en! Eihän ristiriitaiset
nää tehtäväni ole. _Silloin_ piti
vihollisjoukot Böömist' ajaa, _nytpä_
mun pelastaa se tulee ystävistään.
ILLO.
Niin kaunis toimi! Meidät, jotka Böömin
Saksilta anastimme hurmeellamme,
nyt palkaks ajettaisiin maasta pois!
QUESTENBERG.
Jos kurjuutta ei mieli toiseen vaihtaa,
maa-raukka heti täytyy vapaaks saada
sorrosta ystävän ja vihollisen.[113]
ILLO.
No jotain! Tuli hyvä sato, taaskin
voi maamies antaa.
QUESTENBERG.
Niin, jos laitumista,
karjasta puhe, herra sotamarski --
ISOLANI.
Elättää sota sodan. Ja jos maamies
sortuukin, kasvaa joukot keisarin.
QUESTENBERG.
Vaan hänpä köyhtyy alamaisistansa!
ISOLANI.
Hoh, olemmehan niitä jokainen!
QUESTENBERG.
On ero sentään, herra kreivi. Toiset
ahertain täyttää hänen kukkaronsa,
ja toiset ainoastaan tyhjentää.
On miekka keisarimme köyhdyttänyt,
varoja hänelle nyt tuokoon aura.
BUTTLER.
Ei köyhä keisar' ois, jos vähemmän
maan ydint' imemäss' ois juotikkaita.
ISOLANI.
Niin pahoin lienekään ei laita. Viel' ei
(seisahtuu Questenbergin eteen ja tarkastelee hänen pukuaan)
rahana, näämmä, ole kaikki kulta.
QUESTENBERG.
Viel', Luojan kiitos, joku hiukkanen
on pelastumaan saatu -- kroaateilta.
ILLO.
Slawata saakoon sekä Martinitz,[72]
ne, joille oivain böömiläisten harmiks
suo keisar' yhä armoantimia --
ja jotka karkoitettuin vahingosta
lihovat, kurjuudesta vaurastuvat,
korjaavat sadon toisten kärsiessä --
ja kuninkaallisella loistollansa
maan tuskaa pilkkaavat -- niin, _hepä_ saakoot
ja heidänlaisensa tään sodan maksaa,
jonk' alkukin on yksin heidän syynsä!
BUTTLER.
Maan loiset nämä, joilla jalat aina
on alla pöydän keisarillisen
ja jotka eläkkeitä ahnehtii,
he meille, joill' on eessä vihollinen,
jakaisi leivän, laskut supistaisi!
ISOLANI.
En unhota, kun -- vuotta seitsemän
jo siit' on -- tulin Wieniin puuhaamaan
täydennyshevosia rykmentille,
odotushuoneesta ne kuinka toiseen
juoksutti mua, antain tuntikaudet
mun seista keskell' liehakoitsijoiden,
kuin oisin ollut kerjuull' armoleivän.
Lopulta luokseni ne laittoi munkin,
kai -- niin mä mietin -- vuoksi syntieni!
Ei sentään, juuri tämän miehen kanssa
ratsuista minun tuli kaupat tehdä.
Niin meni tyhjiin toimeni. Ja sitten
sen Friedland hankki kolmeen päivään, mitä
Wienissä eivät kolmeenkymmeneen.
QUESTENBERG.
Niin! Hevosmäärä oli laskuss' siinä,
sen tiedän, vielä saamme sitä maksaa.
ILLO.
On sota rajua ja raakaa tointa.
Lempeillä keinoilla ei selviytä,
armahdus ain' ei sovi. Odotapas,
ne kunnes Wienissä ois valinneet
pahasta useasta pienimmän,
odottaa saisit! Reipas ote paras!
Revetköön, mikä repee! Ihmiset
osaavat paikata ja paloitella,
vihattuun pakkoon ennen mukaantuvat
kuin pahaan valintaan.
QUESTENRERG.
Niin, se on totta!
Pelastaa valinnasta ruhtinas.
ILLO.
Hän isän lailla hoitaa joukkojaan,
vaan näkyy, mik' on mieli keisarilla.
QUESTENBERG.
On joka sääty hänest' yhtä rakas,
hän toist' ei toisen uhriks antaa saata.
ISOLANI.
Siks suojellakseen lampaitaan hän meidät
petojen luokse sysää erämaahan.
QUESTENBERG (ivaten).
Tuo vertaus on teidän -- eikä minun.
ILLO.
Jos oltais moisia, kuin hovi luulee,
vapaus vaarallist' ois antaa meille.
QUESTENBERG (vakavasti).
Ei sitä annettu, se otettiin,
ja siksi sille pantava on ohjat.
ILLO.
Se hevonen on hurja, tiedettäköön.
QUESTENBERG.
Parempi ohjaaja sen hillitsee.
ILLO.
_Taltuttajaansa_[73] vain se _sietää_ voi.
QUESTENBERG.
Jos talttunut on, tottelee se lasta.
ILLO.
Se laps'[74] on, tiedän mä, jo löydettykin.
QUESTENBERG.
On palvelus, ei nimi, huolenanne.
BUTTLER (joka ilmeisen osaaottavasti keskustelua seuraten on tähän
asti Piccolominin kanssa pysytellyt syrjässä, astuu lähemmä).
Saksassa, herra presidentti, on
komea sotajoukko keisarilla,
noin kolmikymmentuhantinen täällä,
kuustoistatuhatta on Schlesiassa;
ja rykmenttiä kymmenkunta on
Weserin, Reinin, Mainin seutuvilla,
kuus Schwabinmaassa sekä kaksitoista
on Baijerissa uhaks ruotsalaisten --
mainitsematta miehistöitä, jotka
rajalla linnoja on suojaamassa.
Friedlandin päälliköitä tottelee
nää joukot kaikki. Nämä päälliköt
on _saman_ koulun käyneet, _sama_ maito
on heidät ruokkinut, ja _sama_ sydän
heiss' sykkii. Vierait' ovat tässä maassa,
vain palvelus on heidän kotinansa.
Heit' innosta ei rakkaus isänmaahan,
tuhannet on kuin minä ulkomailta;
ei rakkaus keisariin, on heistä puolet
vieraista armeijoista karanneita,
siit' eivät piittaa, kotka kaksipääkö,
vai lilja, leijona[75] vie heidät taistoon.
Nää kaikki suitsist' yhtä valtavista
taluttaa yksi ainut, liittäin heidät
samalla pelolla ja rakkaudella
_yhdeksi_ väeksi. Ja niinkuin kiitää
salama johdintansa[76] varmaan, pian,
niin hänen käskynsä myös vallitsee
ain' äärimmäisten vahtipaikkain luota,
miss' suistuu hiekkatörmiin Beltin aallot
ja hohtaa Etschin laaksot viljavat,
sen vahdin luokse, jok' on pystyttänyt
kojunsa keisarlinnan porttein ääreen.
QUESTENBERG.
Ja mik' on pitkän puheen lyhyt mieli?
BUTTLER.
Se, että arvonanto, luottamus,
mi meidät liittänyt on Friedlandiin,
ei juurru ensimäiseen paraaseen,
min meille Wienin hovi lähettää.
Tarkalleen muistamme sen vielä, kuinka
Friedlandin käsiin joutui päällikkyys.
Niin -- keisarillinenko majesteetti
armeijan valmiin hälle muka antoi,
hakien joukoilleen vain johtajaa?
Ei silloin armeijaa viel' edes ollut.
Ol' luotava se vasta Friedlandin;
ei _saanut_ armeijaa hän keisarilta,
vaan _antoi_ keisarille! Emme hältä
me Friedlandia saaneet päälliköksi.
Ei laita niin! Vaan Friedlandilta saimme
me herraksemme keisarin, vain Friedland
yhdistää meidät näiden lippuin alle.
OCTAVIO (astuu väliin).
Muistuttaa pyydän, herra sotaneuvos:
olette leiriss', sotilaiden luona. --
Vapaus tekee soturin ja uljuus. --
Jos pelotta hän tohtisi ei haastaa,
mitenkä pelotta vois toimiakaan?
Ne yhteen kuuluu. -- Tämän arvokkaan
upseerin (Buttleria osoittaen) rohkeus, mik' erehtyi
maalistaan äsken, sepä keisarille,
kun muu kuin rohkeus ei auttaa voinut,
julmassa varusväen kapinassa
säilytti Praagin.
(Kaukaa kuuluu sotamusiikkia.)
ILLO.
Ne ne ovat! Vahdit
tervehtii -- Merkkisoitto kertoo, että
on ruhtinatar tullut kaupunkiin.
OCTAVIO (Questenbergille).
Siis Max, mun poikani, on myöskin tullut.
Hän ruhtinattaren on noutanut
ja saattanutkin tänne Kärntenistä.
ISOLANI (Illolle).
Lähtäänkö yhdessä nyt tervehtimään?
ILLO.
Niin teemme. Lähtekäämme! Tulkaa myös,
eversti Buttler!
(Octaviolle.)
Muistakaahan, että
tapaamme vielä ennen puoltapäivää
tykönä ruhtinaan tuon kelpo herran!