EDELLISET, mutta ei KAPUSIINIMUNKKIA.
ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI (ratsuväenaliupseerille).
Mitä tarkoitti munkki, sitä en tiedä,
kukon laululla, jota ei päällikkö siedä?
Kai häntä häväisten sanoi näin?
RATSUVÄENALIUPSEERI.
Minä selitän. Seikka on sinnepäin!
Päällikkö kumma on luontoansa,
varsinkin arka on korviltansa.
Ei siedä hän kissan nauvuntaa,
kukon kieunta hänest' on kauheaa.
ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI.
On hänen niinkuin leijonan laita.
RATSUVÄENALIUPSEERI.
Liki häntä on oltava vaiteliaita.
Niin on käsketty vartijoita,
hän miettii näät syviä ongelmoita.
ÄÄNIÄ (teltasta. Rymäkkää.)
Kiinni se lurjus! Lyökää maahan!
TALONPOJAN ÄÄNI.
Apua! Armoa!
TOISIA ÄÄNIÄ.
Lauhtukaahan!
ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI.
Siellä on tappelu, saakeli soi!
TOINEN JÄÄKÄRI.
No sinne minäkin! (Juoksevat telttaan.)
KAUPUSTELIJATAR (tulee ulos).
Rosvoja, voi!
TORVENSOITTAJA.
Emäntä, mistä tuo kiihkeys?
KAUPUSTELIJATAR.
Se kulkuri! Retkale! Ilkimys!
Ja minun telttaani satutti sen!
Nyt häpeän edessä upseerien.
RATSUVÄENALIUPSEERI.
No mitä, tätiseni?
KAUPUSTELIJATAR.
Niin, mitä kai!
Ne talonpojan nyt kiinni sai,
jok' on vääriä noppia käytellyt.
TORVENSOITTAJA.
Kas, miestä tuovat ja poikaa nyt!