_Anna._
En ole, vaikka luulottelin itseäni niin tekeväni... Todella olen vaan
yhtä ainoata miestä eläissäni rakastanut.
_Bartholdus Simonis._
Ja kuka on ollut tuo onnellinen, jos saan kysyä?
_Anna (vakaasti)._
Sinä!
_Bartholdus Simonis (hetken mietittyänsä)._
-- Minä?... Minä?...
_Anna._
Tällä hetkellä täytyy minun se tunnustaa. Ainoastaan sinua olen
rakastanut, vaikka hämmenyksen pilvet hetkeksi peittivät ymmärrykseni
valon ja kätkivät onneni tähden sameaan sumuhun.
_Bartholdus Simonis._
Anna! -- Tuo salainen ääni rinnassani siis ei valhetellut? Se on
kuiskannut, että sinä lemmit minua...
_Anna._
Se on yhtä varmaan kuiskannut totta kuin se kova tuomio, jonka minulle
olet julistanut, oli oikea! --
_Bartholdus Simonis._
Tuomio? -- En tuomitse, Anna, sinun erhetystäs! _(laskee kätensä
otsallensa)._ -- Vaan kenties olen sanonut jotakin loukkaavaa? En
tarkoin muista mitä kaikkia olen sanonut... Mutta, Anna, en tuomitse
sinua! Olisitko voinut tehdä toisin henkesi pelastajalle? -- Anna, sinä
lemmit minua! Se tieto purkaa kaikki muut tiedot minusta! Sinun
rakkautesi -- se on minulle kaikki! Muut mailman menot ovat siihen
verrattuina mitättömät! Tuhansien kuolojen kidasta tahdon temmata sinun
ja rakkauteni! _(Hän polvistuu)_ -- Ah Anna! lapsuudestani lemmittyni!
Tule tuomaan lepoa tälle sydämelleni, joka lyö niin levottomasti! --
_Anna._
Bartholdus! Älä puhu näin! En taida olla sinun! Nouse ylös! -- Sinä olet
tänään vuodattanut verta sen saman isänmaan edestä, jonka minä petin --
et voi sinä syleillä kavaltajaa, kuuletkos kavaltajaa! --
_Bartholdus Simonis (lempeästi)._
Et sinä ole pettänyt, et ole kavaltaja! Se oli erhetys; -- voivat
enkelitkin erhettyä! Anna! Anna! Kuule minua! --
_Anna._
En uskalla enkä saa kuunella ääntäsi tällä hetkellä, jona olet
innostunut! Pian tulisit huomaamaan, ett'et ikinä voi minulle
täydellisesti antaa anteeksi. Kamala rikokseni seisoisi aina
peloittavana, verettömänä haahmona meidän välillämme!
_Bartholdus Simonis._
Sinä et tunne minua, Anna! Minä olen jo antanut anteeksi sinulle,
täydellisesti antanut anteeksi! -- En koskaan ole tehnyt jotakin vaan
puoleksi; se sotii luontoani vastaan! Jos rakastan, niin rakastan
sydämeni syvyydestä, jos innostun, niin innostun täydestä mielestäni,
jos annan anteeksi, niin teen sen täydellisesti!... Anna!...
_Anna._
Älä puhu enemmän Bartholdus! -- Nouse...
_(Kellon ääni kajahtaa kolkosti. Bartholdus hyökkää seisomaan ja tarttuu
miekkaansa)._
_Bartholdus Simonis._
Vaan mitä merkitsee tuo kellojen ääni? Onko vihollinen tehnyt
päällekarkauksen muualta? Tuhannen kuoloa! Millä suunnalla lie nyt
vaara!
_Anna._
Ei ole mikään vahinko uhkaamassa tällä kertaa; -- tuo kellojen soitto
tapahtuu sekin minun käskystäni. Nyt on sydänyö. --
_Bartholdus Simonis._