_Bartholdus Simonis ja Kaarle Olavi. Myöhemmin muutamia Sotureita._
_Kaarle Olavi (katsottuansa ympärillensä)._
Hoi! Bartholdus! Oletko täällä jossakin?
_Bartholdus Simonis._
Täällä olen!
_Kaarle Olavi._
Niin tule alas tänne luokseni! Saatpa kuulla oivallisia uutisia! Kun
läksit niin kiireesti linnasta, jäit niitä kuulematta. _(Bartholdon
tultua)._ -- No, hyvää huomenta, kunnon veikkoni! -- Hiisi vieköön,
kuinka mun on lämmin! Olen juossut kuin kasakki-hevonen kaikkialla sinua
hakemassa! Vihdoin tapasin tuon porvari-heittiön Barruksen ja hän sanoi
kohdanneensa sinun täällä. -- Bartholdus veikkoni! Eikö ollut komea
kesti tuo Burmeisterin meille laittama? Hyvää olutta ja hyvää viiniä
todellakin! Olisi noita kemuja vaan kestänyt viikonkin päivät
perätysten! -- Miltä tuntuu sinusta Bartholdus ollaksesi upsieri? --
Minä olen kuin toinen ihminen! Oi! pater omnipotens! kuinka iloitsen
päästyäni vapaaksi ihmiseksi! -- Tiekkös veikkoni -- sivunmennen juoksin
pikimältänsä kotia ja paiskasin kirjahyllyni kumoon. Hih! mikä hälinä
siellä nousi, kuin isä Cicero ja muut patres Latinorum et Graecorum
ihmetellen pudota putpottelivat pitkin lattiaa! -- Mutta tanssitaanpas!
_(Hän tarttuu Bartholdoon ja kiertää hänen muutaman kerran ympäri)._
_Bartholdus Simonis._
Annappas mun olla rauhassa puoleton! ja kerro kerrottavat uutiset.
Ovatko ne tärkeätäkin laatua?
_Kaarle Olavi._
Mitä tärkeintä! oikein tärkeätä in superlativo gradu... Me pääsemme
tuleen, pääsemme luultavasti jo tänään. _(Heiluttaa hattuansa)._ Eläköön
Burmeister, joka kaikki meille hyvin toimittaa! -- Mutta saakeli soikoon
eikö minun ole jano! Kömpelö olin, kun en linnasta lähteissäni ottanut
haarikallista olutta myötäni!
_Bartholdus Simonis._
Mutta uutiset -- selitä selvemmin!
_Kaarle Olavi._
Kuule siis paksupää, asinus et asinarius, niinkuin tuon siunatun
maisteri Alcmannuksen kaunis tapa oli puhutella minua. Kuule ja iloitse!
Kohta sinun mentyäsi linnasta tuli sinne vaahtisen ruunan seljässä
kulkenut kuriiri, joka ilmoitti että vihollinen on saapunut Raudun
kirkolle taikka johonkin sinnepäin. Kohta päätti Burmeister, että hän,
sinä ja minä ja joukko muitakin kelpomiehiä -- ipse, tu, ego et alii
celeberrimi viri -- niin, että me lähdemme sinne antamaan vihollisille
vähän tupakan-tulta. Hän ottaa, tuo kunnon Burmeister, kaikki
lukiolais-vänrikit kanssansa, pait Ericin, joka jää linnaa ja kaupunkia
suojelemaan...
_Bartholdus Simonis._
Lähteä Wiipurista! _(Itsekseen)._ -- Nyt ennenkuin olen päässyt Annan
salaisuuden perille. Se on mahdotointa!
_Kaarle Olavi._
Mutta sinä et iloitse, vaikka julistin sinulle näin ylen suloisen
sanoman! -- Voisipa luulla, ettäs pelkäät mennä vihollisia vastaan! Vaan
sit'et kuitenkaan tee?
_Bartholdus Simonis._
Ha! ha! Minäkö pelkään? Koska tulitkaan tuntemaan minua siltä kannalta?
_Kaarle Olavi._
En luullutkaan sinua pelkuriksi! Kunniallani voin taata, ett'en luullut
sinua siksi! -- Vaan sanoppas mitkä syyt estävät sinua iloitsemasta?
_Bartholdus Simonis._
Niistä en voi antaa minkäänlaista selitystä sinulle. Sen vaan sanon,
että tällä kertaa mieluisemmin jäisin Wiipuriin.
_(Muutamat rakuunat tulevat. Tehtyänsä sotaisen kunnia-osoituksen
Bartholdolle ja Kaarlelle menevät rakuunat veneesen ja alkavat panna
sitä kuntoon)._
_Kaarle Olavi (vastattuansa hyvin lystillisellä tavalla rakuunain
tervehdykseen)._
-- Saakeli soikoon, kuinka on hupaista olla upsierina! Peijakas, mitkä
lystilliset ja mukavat temput! -- Me Herkule! tää on oivallista! --
Mutta et sinä sittenkään iloitse! -- Etkö iloitse, jos vielä kerron
sinulle, että Burmeister kapteini Udnyn komennon alla jo lähetti
ratsuväen ja vähän jalkaväkeä matkalle ja että hän, minä ja sinä ja muu
taapikunta -- kuule Bartholdus, _taapikunta_, johon me molemmat
kuulumme, lähtee muutaman hetken perästä tuolla veneellä merta myöten.
_Bartholdus Simonis._
Muutaman hetken perästä! _(Itsekseen)._ Täytyykö minun siis jättää hänet
hänen oman onnensa nojalle!
_Kaarle Olavi._
Niin aivan! Suoraan kuljemme lahdet halki, salmet poikki siksi että
laskemme maalle ennen määrättyyn sopivaan paikkaan... Mutta mikä sinun
on kun et voi olla iloinen, Bartholdus?
_Bartholdus Simonis._
Kyllä siitä iloitsen, että tuo suloinen hetki lähestyy, jona kotimaatani
saan puollustaa ja ehkä vertakin vuodattaa sen edestä -- mutta muutamat
toiset seikat saattavat mieleni karvaaksi.
_(Flaschendorff tulee ähkäen)._