_Anna, Bartholdus Simonis ja Jöns Barrus._
_Anna (tulee hiljaan hiipien vasemmalta, varovasti katsoen eteensä)._
_Jöns Barrus (seisoo kivääri olalla vallilla ampumatornin takana, niin
ett'ei hänen ensinkään sovi nähdä mitä tässä kohtauksessa tapahtuu)._
_Bartholdus Simonis (upsierin hattu päässä ja miekka sivulla, mutta
muutoin siviilimiehen puvussa, seuraa Annan jälkiä. Vähän ennen kuin
Anna on ehtinyt portin kohdalle huudahtaa Bartholdus hiljaan):_
-- Anna!
_Anna (pysähtyy säikähdyksestä ja katsoo taaksensa)_
-- Bartholdus!
_(Katsovat hetken toinen toisiinsa.)_
_Bartholdus Simonis._
Kuinka sinä, Anna, näin myöhään olet ulkona ja ihan yksin?
_Anna._
Yö oli niin tyyni ja kaunis ... taivas sinertävi niin merkillisen
kirkkaana... En saanut lepoa kammarissani... Mutta sinä Bartholdus?
_Bartholdus Simonis._
Näin sinun tuolta linnan ikkunasta _(viittaa kädellänsä linnaan, josta
silloin tällöin kuuluu soitannon ja hurra-huutojen ääntä)_ enkä voinut
hillitä sydäntäni, joka minua käski käymään sinun luokses... Nyt, Anna,
pitää sinun antaman minulle se ratkaiseva vastaus, jota olen pyytänyt
sinulta: jos alati tahdot olla minun? Sallimus itse saattoi sinun
puheilleni!
_Anna (arasti)._
Vastaus? Ei puhuta siitä asiasta, Bartholdus!
_Bartholdus Simonis._
Älä kiellä, Anna! Elämäni kohtalolle tahdon täyden selvon! Paljon
selkenivät ajatukseni tuolla linnassa, kuullessani Burmeisterin ylevät
sanat ja vastaan-ottaissani häneltä tämän miekan. Mutta tyystin katsoen
on kuitenkin kaikki minulle epäselvänä siksi että saan tuon toivotun
vastauksen sinulta... Se on oleva valkeuden valo taikka pimeyden pimeys
onnelleni!
_Anna._
Mitä sinä miekalla? Sopiiko papiksi pyrkivän kantaa miekkaa?
_Bartholdus Simonis._
Ei -- mutta minä olenkin nyt sotilas. Vaan anna minulle vastaukses Anna!
-- Taikka voisiko tuo olla sinulle vaikeata? Etkö muista mitä jo
lapsuudessas sanoit minulle? Vuosi vuodelta kerroit sitte saman sanoman:
että minä olen sinun sydämellesi rakas.
_Anna._
Se oli lapsuudessani.
_Bartholdus Simonis._
Lapsuudessasi? -- Onko siitä tuskin kuukautta kulunut kuin kuiskasit
minulle samaa?
_Anna._
Se oli silloin.. -- Silloin rakastin sinua.
_Bartholdus Simonis._
Silloin! -- Mutta nyt? Olisitko tämän viime kuukauden kuluessa luopunut
rakkaudestas? Et kuitenkaan? --
_Anna (on vaiti ja katsoo maahan)._
_Bartholdus Simonis._
Vastaa Anna! -- Mutta älä vastauksellas vuodata kuoleman myrkkyä
sydämeeni! -- Etkös enää rakasta minua?
_Anna._
En... En taida sinua rakastaa, Bartholdus!
_(Hän kiiruhtaa takaisin vasemmalle.)_