Nuorelle miehelle

Öyvind Pladsenille maanviljelyskoululla!

Sinun kirjeesi olen oikein saanut koulumestarilta, ja minä tahdon

vastata, koska sinä niin pyydät. Mutta minä pelkään sitä kun sinä olet

niin oppinut, ja minulla on kirjekaavio, mutta ei se tahdo sopia. Minä

koetan sitten kirjoittaa, ja sinun pitää katsoa tahtoa eikä taitoa,

mutta sinä et saa näyttää tätä kirjettä, sillä sitten sinä et ole

se, joksi minä sinua luulen. Ei sinun myöskään pidä sitä säilyttää,

koska joku silloin helposti voi sen nähdä, vaan sinun pitää polttaa

se ja se sinun täytyy luvata. Minun pitäisi kirjoittaa niin monesta

asiasta, mutta en oikein uskalla. Nyt on tullut hyvä vuosi, perunat

ovat hyvässä hinnassa ja meillä on niitä kylläksi. Mutta karhu on

tänä kesänä pahasti pidellyt karjaa; Ole Nedregardenelta kaatoi se

kaksi lehmää ja meidän torpparin lehmän raatoi se niin, että se täytyi

tappaa. Minulla on kuteilla hyvin pitkä kangas, se on sellaista

skottilaista mallia ja se on vaikeaa. Ja sitten minä kerron sinulle,

että vielä olen kotona ja että ne kyllä tahtoisivat minua pois. Eikä

minulla sitten ole sen enempää kirjoittamista, ja voi hyvin.

_Marit Knudsdotter_.

P.S. Polta tämä kirje.

* * * * *

Agronoomi Öyvind Thoresen Pladsenille.

Minä olen sen aina sanonut sinulle, Öyvind, että joka Jumalassa

vaeltaa, se perii hyvän osan. Mutta kuule nyt minun neuvoani äläkä

liiaksi rakasta äläkä myöskään vihaa maailmaa, vaan luota Jumalaan

äläkä anna sydämesi kiduttaa itseäsi; sillä silloin sinulla on toinen

jumala paitsi ainoaa Jumalaa. Sitten minä vielä kerron sinulle, että

isäsi ja äitisi voivat hyvin; mutta minun toinen lonkkaluuni on

kipeä; sillä sota tuntuu taas ja kaikki, mikä siellä tuli kärsittyä.

Minkä nuorena kylvää, sen vanhana korjaa, sekä hengellisesti että

ruumiillisesti, joka sitten kolottaa ja pakottaa ja kiusaa valittamaan

vaivojaan. Mutta vanhan ei pidä valittaa; sillä haavoista vuotaa

oppia, ja kärsivällisyyttä saarnaa särky, että ihminen vahvistuisi

viimeiselle matkalleen. Tänään olen minä ottanut kynän käteeni

monestakin syystä ja kaikista ensimmäiseksi Maritin tähden, josta on

tullut jumalaapelkääväinen tyttö, mutta jonka jalka on keveä kuin

peuralla ja mieli epävakainen. Sillä hän tahtoisi mielellään riippua

kiinni yhdessä, mutta ei saa luonnoltaan, mutta sen minä usein olen

havainnut, että

tuollaisia heikkoja sydänparkoja kohtelee Jumala

lempeästi ja pitkämielisesti eikä anna kiusata heitä yli voimain,

niin että he särkyvät; sillä hän on sangen hauras astia. Kirjeen

olen hänelle oikein antanut ja hän piiloitti sen kaikilta muilta,

kuin omalta sydämeltään. Ja jos Jumala tahtoo antaa tälle asialle

siunauksensa, niin ei minulla ole mitään sitä vastaan; sillä hän on

nuorille mieshenkilöille mieluinen, niinkuin sen selvästi saattaa

nähdä, ja hänellä on yllin kyllin maallista hyvää ja taivaallisia

hänellä epävakaisuudessaan myöskin on. Sillä jumalisuus hänen

mielessään on kuin vesi matalassa lammessa; sitä on siellä kun sataa,

mutta se on poissa, kun aurinko paistaa.

Nyt eivät silmäni enää kärsi kirjoittamista; sillä niillä näkee kyllä

kauas, mutta kun katsoo likeltä, niin ne rupeavat vuotamaan ja niitä

rupeaa särkemään. Ja viimeiseksi minä sanon sinulle, Öyvind, että pidä

Jumala mielessäsi kaikessa työssäsi ja toimessasi ja halajamisessasi;

sillä kuten kirjoitettu on: sillä parempi on kouran täysi lepoa, kuin

molemmat kahmalot täynnä vaivaa ja tuulen tavoittelemista (Salom.

saarn. 4: 6).

Vanha koulumestarisi

_Baard Andersen Opdal_.

* * * * *

Vaarallinen kosinta ynnä muita kertomuksia · 第 9 / 18 题