Karmides poistuu hitain askelin.
SPARTACUS (kääntyen gladiaattoreihin.)
Veljet! Te kuulitte mitä äsken ehdotin. Haluatteko jäädä tähän?
GRATUS.
Minä ajattelen samoin kuin sinä, Spartacus, ja jään tähän.
HYVÄKSYVIÄ ÄÄNIÄ.
-- Me kaikki jäämme!
-- En halua ristille...
-- Tähän jäämme!
SPARTACUS.
Eikö kukaan halua mennä toisiin joukkoihin?
KAIKKI.
Ei kukaan!
SPARTACUS.
Sen tiesinkin! -- Muistatteko vielä, veljet, kuinka meidän piti huutaa
lähteissämme areenalle kuolemaan?
KRATINOS.
Kyllä, kautta Zeuksen! -- (Katkerasti.) -- Ave domine, morituri te
salutant! [Terve valtias, kuolemaan kulkevat sinua tervehtivät!]
SPARTACUS.
Johtuu mieleeni, että huutaisimme nytkin -- mutta toisin! Näin: "Ave
_libertas_, morituri te salutant!" [Terve _vapaus_, kuolemaan kulkevat
sinua tervehtivät!]
HUUDAHDUKSIA.
-- Kautta jumalien!
-- Mikä tervehdys!
-- Ave libertas...
GRATUS (synkästi.)
Sinä esität sen liian myöhään...
SPARTACUS.
Kuulkaa minua! Silloin ennen meidän täytyi astua kuolemaan heidän
huvikseen -- surmaten toisiamme. Mutta nyt menemme kuolemaan _oman_
asiamme puolesta ja voimme samalla viedä heitä mukanamme -- kostaa
kuolemamme! Eikä tämä tervehdyskään ole myöhäinen: varmasti orjat
kerran vapauttavat itsensä. Emme siis kuole turhaan: me kuolemme
tulevan vapauden puolesta ja voimme huutaa tuon tervehdyksen. Veljet!
-- (Kohottaa molemmat kätensä, huutaen mielenliikutuksesta väräjävällä
äänellä.)
-- Ave libertas, morituri te salutant!
Kaikki yhtyvät huutoon, se vyöryy kauemmaksi; joukot yhtyvät siihen. Ja
kaukaa alkaa kuulua orjien laulu.
SPARTACUS (omituisella, miltei hellällä äänellä.)
Hyvästi veljet! -- Gratus ... opettajani... isäni... -- (Ojentaa
kätensä.)
GRATUS (painaa Spartacuksen rintaansa vastaan, aikoen sanoa jotain,
mutta ääni tarttuu hänen kurkkuunsa ja vain vaivoin kuiskaa hän
käheästi.)
Spartacus...
SPARTACUS (pitäen vielä Gratuksen kättä; hiljaa.)
Tämä on siis viimeinen ilta... Ja miten ihanasti kultaa aurinko viime
säteillään tuon kukkulan... -- (Hetken äänettömyyden jälkeen.) --
Gratus, muistatko vielä Traakian vuoria...?
GRATUS (pudistaa äänettömänä hänen kättään, kääntäen kasvonsa
poispäin.)
Useat gladiaattorit alkavat äänettöminä hyvästellä toisiaan.
SPARTACUS (lähenee, välillä pysähtyen ja epäröiden, Licinian ruumista,
paljastaen hänen kasvonsa; nostaa hänet syliinsä kuin lapsen, puristaen
rajusti rintaansa vastaan; suudellen kalpeita, kuolleita huulia kuiskaa
hän raivokkaassa epätoivossa, hammasta purren.)
-- Licinia ... Licinia...
Kantaa hänet vasemmalle erään pensaan suojaan, peittäen hänet
huolellisesti viitallaan; kuiskaa hiljaa, vain huulillaan.
-- Hyvästi!
Samassa kuuluu oikealta Roomalaisten torventoitotukset ja aivankuin
vastaukseksi kajahtaa kaukaa vasemmalta taas orjien laulu.
SPARTACUS (nousee kiivaasti huudahtaen.)
Nyt kostoon -- ja kuolemaan! -- (Läheten gladiaattoreita.) -- Riveihin!
Silmää hivelevän sirosti ja nopeasti järjestyvät heti gladiaattorien
rivit.
SPARTACUS.
Me seisomme liikkumatta kunnes tulevat miekan tapaamille!
Kuin kuvapatsaat seisovat gladiaattorit -- Spartacus ensimäisenä
rivissä. Suunnattoman joukon askelten lähetessä hän vielä kerran
kääntyy hiljaa taakseen ja katsahtaa tuskallisesti ja kolkosti sinne
missä Licinian ruumis lepää -- aivankuin viimeiseksi, äänettömäksi
hyvästiksi...
Jo näkyy etujoukko. Mutta huomatessaan gladiaattorien äänettömät rivit
pysähtyy se neuvottomana. Silloin kuuluu takaapäin
CRASSUKSEN (voimakas, röyhkeä ääni.)
Mitä nyt! Eteenpäin, sanon minä!
CRASSUS (läheten alapäällikköjensä ympäröimänä.)
Ahaa! Vihdoinkin olet sinä vallassani! Sinä houkka, joka luulit
voittavasi Rooman! Tänään joudut sinä korppien ruuaksi...
SPARTACUS (astuen askeleen eteenpäin.)
Tule tänne! -- (Ja kun Crassus epäröi, lisää hän pilkallisesti.) --
Pelkäätkö, Rooman mies!
CRASSUS (raivolla.)
Ah! Sinä koira!
Crassus hyökkää vimmatusti Spartacuksen kimppuun. Salamoina risteilevät
miekat, mutta ei kestä kauan ennenkuin Spartacus lävistää hänet.
Samassa silmänräpäyksessä kun Crassus on kaatunut, ryntää kokonainen
lauma Spartacuksen ja gladiaattorien kimppuun ja näyttää siltä kuin
täytyisi hänen tulla lävistetyksi useasta kohdin, mutta ihmeteltävällä
taidollaan torjuu hän iskut; gladiaattorit hyökkäävät hurjasti ja
taistelu kiihtyy; Spartacuksen kimppuun syöksyy kokonainen joukko
huutaen: Tappakaa Spartacus! Hän pitelee kotvan puoliaan, mutta vihdoin
kun gladiaattorit ovat kaikki kaatuneet hänen ympäriltään, vaipuu hän
haavoitettuna toiselle polvelleen huudahtaen:
-- Eteenpäin, gladiaattorit!
Ilohuutojen kaikuessa rynnätään hänen kimppuunsa, nopeilla iskuillaan
tappaa hän vielä monta vihollista -- mutta ylivoima on liian suuri ja
hän tulee lopulta suorastaan tallatuksi suunnattoman joukon jalkoihin,
joka ryntää kaatuneiden yli hurjasti huutaen:
-- Spartacus on kaatunut!
-- Lyökää kappaleiksi!
-- Surmatkaa!
-- Spartacus on kaatunut!
Kun joukot vihdoin ovat päässeet ohitse ja taistelun melu hitaasti
etenee, on koko aukeama ja metsä täynnä kuolleita ja haavoittuneita,
joiden voihkina selvästi kuuluu. Ilta alkaa hämärtää, mutta vielä
eroittaa Spartacuksen vartalon kaatuneiden keskeltä. Hän makaa kauan
liikkumattomana. Vihdoin kohottaa hän vaivalloisesti kuolonkalpeat
kasvonsa, tuijottaa hetken jäykin, sammunein silmin sinne, mihin
taistelun melske häipyy -- ja vaipuu uudelleen maahan.
GRATUS (tulee kuolettavasti haavoittuneena horjuen vasemmalta ja kaatuu
maahan koristen.)
Nyt on kaikki lopussa...
Kaukaa kuuluu taas huutoja: Spartacus on kaatunut!
SPARTACUS (kohottaa päänsä, hänen silmänsä leimahtavat pelottavasti ja
katkonaisella äänellä, jossa epätoivo ja uhka kuvastuu, korisee hän
katkonaisesti.)
Me tulemme vielä...! Kirotut...
Vaipuu, eikä enää liiku... Vielä kerran kuuluu hänen suustaan terävä
hammasten kiristys...
Hämärtyy yhä enemmän. Taistelun melu lakkaa kuulumasta -- kuuluu vain
yhtämittainen, heikko ja epämääräinen valitus, joka hiipii kuolevien
kurkuista niin vieraana ja haikeana... Vähitellen tulee miltei pimeä ja
silloin kuuluu selvästi taistelutantereen yli hitaasti lentävän korpin
siipien suhina...
Esirippu sulkeutuu hiljaa.