ÄÄNIÄ.
-- Oikein, Anicius!
CRASSUS.
Minä olen samaa mieltä kuin Anicius. -- (Ylpeästi.) -- Me olemme
kukistaneet Karthagon, meidän legionamme ovat valloittaneet koko
maailman... Kaikki maailman kansat kumartuvat Rooman edessä. -- Mitä
voi meille silloin tuollainen likainen, nälkäinen roskajoukko!
LICINIUS (ivaten.)
Ja jumalat olkoot kiitetyt siitä, että metsät ovat täynnä kauniita
puita, joista tulee sangen vahvoja ristinpuita -- ja ruoskia
valmistavat orjat itse!
ÄÄNIÄ.
-- Oikein, Licinius!
-- Mitä he meille voivat!
-- Me ripustamme heidät ristille!
MARCELLUS.
Tahdon vielä huomauttaa, että tuo nähtävästi oli tullut hulluksi ...
eivätkä he meille mitään mahda! Ystävät! Älkää antako näiden
pikkuseikkojen häiritä iloamme. -- Miksi soitto vaikenee? -- (Polkasee
koturnillaan lattiaan.) -- Soittoa!
HERMOSTUNEITA ÄÄNIÄ.
-- Soittoa!
-- Soittoa, niin, soittoa!
Esiripun takaa alkaa hätäinen, katkonainen soitto -- tuntuu, etteivät
kaikki soittajat ota alussa siihen osaa. Kappale, jota soitetaan
harvassa tahdissa, on olevinaan hurjan iloinen, ja todellakin: siinä on
paljon iloa, mutta siinä piilee myöskin mykkä, epämääräinen kauhu, jota
noilla iloisilla äänillä koetetaan peittää. Erityisen kamalia ovat
puusoittimien äänet: ne ulvovat, valittavat ja kiemurtelevat ympäri
huonetta kuin vihaiset käärmeet...
MARCELLUS (soiton aikana, vihaisesti.)
Kirotut elukat, kun häiritsivät kemuja! -- (Uhkaavasti.) -- Minä kyllä
ne opetan -- huomenna! Nyt ei enää mitään ikävää. Viiniä orjat! Tuokaa
uutta viiniä!
ÄÄNIÄ.
-- Viiniä!
-- Tänne viiniä!
-- Juokaamme ja iloitkaamme!
-- Viiniä -- siinä elämä!
Juovat ahnaasti. Yhä useammat alkavat olla täydessä humalassa.
ANICIUS.
Kas Aurelia, miten pelästyi! Traseas, etkö saa punaa uudelleen hänen
poskilleen? Olisinpa minä nuorempi...
Kaikki räjähtävät nauramaan, vaikkei sukkeluus ole mikään naurettava:
he tahtovat naurulla salata levottomuutensa, jota ei edes päihtymys voi
estää. -- Aurelia painaa päänsä alas.
CRASSUS.
Fulvius, oi runoilija, lausuppa joku runo tai satiiri tämän illan
tapahtumista.
ANICIUS.
Niin, sinun tilapäisrunosi ovat sattuvia...
ÄÄNIÄ.
-- Lausu, lausu!
FULVIUS (nousee horjuvin jaloin, ojentaa kätensä kuin vaatien
hiljaisuutta, ja joku huutaa)
-- Lopettakaa soitto!
TRASEAS.
Ei, soittakaa paremmin! Fulvius lausukoon soiton säestyksellä.