Oli sydänyö.
Innostuneena, tukka pystyssä, syöksyi Dmitri Kuldarov vanhempainsa
asuntoon ja juoksi yhtä painoa huoneitten läpi. Vanhemmat olivat
paraikaa menossa levolle. Sisar oli jo vuoteessa ja luki erään romaanin
viimeistä sivua. Veljet, jotka olivat lukiolaisia, nukkuivat.
-- Mistä sinä nyt? ihmettelivät vanhemmat. Mikä sinun on?
-- Oh, älkää kysykö! Sitä en olisi odottanut. Enpä totta tosiaan olisi
sitä odottanut! Se on... se on kerrassaan uskomatonta!
Dmitri räjähti nauramaan ja istahti nojatuoliin, sillä niin onnellinen
hän oli, ettei pysynyt pystyssä omilla jaloillaan.
-- Se on uskomatonta! Ette saata kuvitellakaan! Sisar hypähti
vuoteestaan ja heitettyään peitteen ylleen meni veljensä luo.
Lukiolaiset heräsivät.
-- Mikä sinun on? Sinä olet niin kummallisen näköinenkin.
-- Se on ilosta kaikki, äiti hyvä? Nyt tuntee koko Venäjä minut! Koko
Venäjä! Ennen ainoastaan te tiesitte, että tässä maailmassa elää muuan
kolleegiregistraattori Dmitri Kuldarov, mutta nyt koko Venäjä sen
tietää! Hyvä Jumala!
Dmitri ryntäsi seisoalleen, juoksi pitkin huoneita ja istuutui sitten
taas.
-- Mitä sitten on tapahtunut? Puhu järkevästi!
-- Te elätte kuin villit eläimet, ette lue sanomalehtiä ettekä seuraa
aikaanne, ja sanomalehdissä on kuitenkin niin paljon ihmeellisiä
asioita! Jos jotakin tapahtuu, heti kaikki tiedetään, mikään ei
voi pysyä salassa! Kuinka minä olen onnellinen! Hyvä Jumala!
Sanomalehtiinhän painetaan vain kuuluisista henkilöistä, ja nyt ovat
sinne minustakin painaneet!
-- Mitä sinä?... Mihin?...
Isä kalpeni. Äiti loi katseensa jumalankuvaan ja teki ristinmerkin.
Lukiolaiset kiipesivät sängystä ja loikkasivat lyhyissä yöpaidoissaan
vanhemman veljensä luo.
-- Niin juuri! Minusta on painettu sanomalehtiin! Nyt tuntee koko
Venäjä minut! Kuulkaahan, äiti, pankaa tämä numero talteen, niin saamme
sitä tulevaisuudessa lueskella. Katsokaa!
Dmitri veti sanomalehden taskustaan, ojensi sen isälleen ja osoitti
sormellaan kohtaa, joka oli merkitty sinisellä värikynällä.
-- Lukekaa!
Isä pani silmälasit nenälleen.
-- No, lukekaa nyt!
Äiti katsoi taas jumalankuvaan ja teki ristinmerkin. Isä yski ja alkoi
lukea: "29 päivänä joulukuuta kello 11 illalla kolleegiregistraattori
Dmitri Kuldarov"...
-- Näettekö nyt? Eteenpäin!... "kolleegiregistraattori Dmitri Kuldarov,
astuessaan ulos Pienen Sepänkadun varrella Kosihinin talossa
sijaitsevasta olutanniskelusta ja ollen päihtynyt"...
-- Niin olin ja Semjon Petrovitsh myöskin... Kaikki on tarkoin
kerrottu. Jatkakaa! Eteenpäin! Kuunnelkaa nyt!
... "ja ollen päihtynyt kompastui ja kaatui Durykinin kylästä
Juhnovskin kihlakunnasta kotoisin olevan vosikan, Ivan Drotovin,
hevosen alle. Säikähtynyt hevonen juoksi Kuldarovin yli ja veti hänen
ylitsensä reenkin, jossa istui toisen gildin moskovalainen kauppias
Stepan Lukov. Sitten se läksi laukkaamaan katua pitkin, kunnes eräs
talonmies sai sen kiinni. Kuldarov, joka oli tajuttomassa tilassa,
vietiin poliisiasemalle, jossa häntä tutkittiin. Isku jonka hän oli
saanut takaraivoonsa"...
-- Aisa sattui siihen, isä. Eteenpäin! Lukekaa eteenpäin!
... "jonka hän sai takaraivoonsa, ei liene vaarallinen. Tapahtumasta on
tehty pöytäkirja. Haavoittuneelle on toimitettu lääkärinapua..."
-- Määrättiin hautomaan takaraivoa kylmillä kääreillä. Uskotteko nyt?
Koko Venäjä sen kohta tietää! Antakaa tänne!
Dmitri otti lehden, käänsi sen kokoon ja pisti taskuunsa.
-- Juoksenpa tästä Makarovien luo ja näytän heille... Ja sitten pitää
vielä näyttää Ivanitskeille ja Natalia Ivanovnalle ja Anisim
Vasilitshille... Pitää rientää! Hyvästi.
Dmitri pani virkalakin päähänsä ja juoksi iloiten ja riemuiten kadulle.