Se valtava suosio, joka tuli Ida Aalbergin Kööpenhaminasta käsin
tekemien vierailunäytäntöjen osaksi Suomessa sekä Helsingissä että,
kesällä 1886, maaseudulla, antoi näyttelijättärelle kokemuksen,
jonka voisi kuvata vanhalla sananlaskulla: »Oma maa mansikka muu maa
mustikka.»
Noiden vierailujen aikana helsinkiläinen arvostelu taaskin totesi, että
näyttelijättären taide oli käynyt entistä hillitymmäksi ja että entiset
suuret luomat yhäkin olivat kehittyneet. Helmikuussa 1887 hän Camillena
Musset'n »Ei lempi leikin vuoksi» näytelmässä antoi todistuksen
lyyrillisen lausuntansa sulosta ja tehosta.
Kesällä 1887 Ida Aalberg Viipurin maanviljelysnäyttelyjen aikana
esiintyi vanhojen loisto-osiensa ohella uudessa tehtävässä, Rebekka
Westinä Ibsenin »Rosmersholmissa.» Se ei koitunut menestykseksi,
sillä Ida Aalberg suhtautui kielteisesti koko osaan. Sulhaselleen hän
Viipurista kirjoitti:
»Me harjoitamme nykyään Rosmersholmia, minä olen niin onneton
täytyessäni näytellä Rebekkaa, en häntä ollenkaan käsitä, koko kappale
on niin pessimistillinen, että se tulee koomilliseksi.
»Varsin suuri menestys oli Ida Aalbergilla »Orleansin neitsyessä»
syksyllä 1887. J'eanne D'Arc'in osan suoritus teki illasta yhden
niitä Arkadia-teatterin kuuluisia »lämpimän tunnelmin iltoja», joita
suomalaisuudenharrastajat ovat muistelleet ylpeydellä ja ilolla.
Mutta muut uudet tehtävät näytäntökautena 1887— 1888 eivät tuottaneet
Ida Aalbergille vähintäkään tyydytystä. Svava Björnsonin »Hansikkaassa»
ei saavuttanut mainittavaa menestystä, ei liioin Hjördis Ibsenin
»Helgelannin sankareissa.» Tähän aikaan ei Kaarlo Bergbomilla tunnu
olleen yritteliäisyyttä eikä voimaa viedä häntä uusiin voittoihin.
Gustaf von Numers ihaili Ida Aalbergin näyttelemistä »Erik Puke»
draamassa, mutta siinäkään menestys ei ollut niin ehdoton kuin
tavallisesti. Sanomalehtiarvostelu oli joko kuivaa, kielteistä tai
typerää.
Syksyllä 1888 Ida Aalberg käy uudestaan ulkomailla. Hän sai sangen
edullisen vierailutarjouksen Bergenin teatterista, jossa tähän
aikaan oli johtajana Henrik Jäger, mies, joka 1885 oli Kristianiassa
julistanut Ida Aalbergin ylistystä. Bergenin lehdet ovat paljon
kaunopuheisempia kuin kotoiset suomalaiset.
»Bergens Aftenblad»kirjoitti »Nukkekodin» johdosta m.m.:
»Sanottakoon kaikkein ensiksi: rva Aalbergin esitys Noorasta
»Nukkekodissa» oli suuri voitto. Esiinhuutoja seurasi joka näytöksen
jälkeen. Se olikin esitys, joka ansaitsee mitä suurinta huomiota. Se
osoitti rva Aalbergin lahjain monipuolisuutta ja etevyyttä, jolla hän
ryhtyy taiteelliseen tehtäväänsä ja väsymättä muodostaa kuvan piirre
piirteeltä —. Rva Aalberg ei alleviivaa, ei osota sormellansa. Kaikki
tulee aivan itsestänsä, on luonnollista, on suurta.
Voisi tuoda esiin piirteen toisensa perästä rva Aalbergin esityksestä,
joka on suuren taiteilijan työtä. — Lapsellisuus, huolettomuus
ensimmäisen näytöksen alussa esitettiin suurella reippaudella. Mutta
vaimon, joka on ollut kahdeksan vuotta naimisissa, ei tarvitse
kuitenkaan näyttää aivan niin nuorelta. Nuoruus kyllä havaitaan,
vaikka Noora näyttäisikin hiukan vanhemmalta. — Hauska oli kaikissa
tapauksissa makeiskohtaus, joka esitettiin hyvin leikillisesti.
Huudahdus »tuhat tulimmaista» tuli sekä lausunnan että liikkeen
vallattomuuden johdosta todelliseksi loistokohdaksi. Kohtaus lasten
kanssa oli, kuten tavallisesti, hurmaava. — Ja sitten alkaa rva Aalberg
tuoda esiin roolin vakavaa puolta kohdattuaan Krogstadin. Kaikille
vakaville mielenilmauksille on hänellä sanat, katseet ja liikkeet.
Varsinkin oli joulukuusen koristaminen ja keskustelu Helmerin kanssa
Krogstadista unohtumaton. Nooran kuva joulukuuseen pusertuneena, kun
hän tuijottavin silmin näyttää mielessään kuvittelevan kuilua, johon on
vaipunut, on yksinään kappale taidetta. — Toisessa näytöksessä näytteli
rva Aalberg suurella innostuksella. Siinä oli harvinaista ylevyyttä ja
lyriikkaa.