Kumpaisenkin kihlautuneen kirjeet puhuvat liian vilpitöntä ja
vakuuttavaa kieltä todellisesta kiintymyksestä, jotta sen suhteen voisi
erehtyä. Suhteen alussa Ida Aalberg tuntuu olleen aktiivisempi, Kivekäs
empivä, kuten nähdään rakastavaisen naisen kirjeestä:
»Minun korvissani soi yhä sinun sanasi »minä olen onnellinen
ja kuitenkin se tuntuu niin raskaalta!» Se on minusta niin
käsittämätöntä. Se ei minua loukkaa, sillä minä en sitä ollenkaan
ymmärrä. Minä en voi ymmärtää sinun tunnettasi siinä kohden. Minulla
on tosin niin ikävä että en tahdo jaksaa elää, mutta sieluni
syvyytessä olen toki iloinen ja levollinen. Minä luotan sinuun,
ja uskon sinua, ja olen onnellinen ja ylpeä saadessani olla sinun
omaisuutenasi.»
Kivekkäällä lienee ollut hyvinkin useita syitä epäröimiseensä. Hänen
taloudellinen asemansa ei ollut hyvä, pitkäaikainen opiskeleminen
ja toverielämä olivat saattaneet hänet rasittaviin velkoihin, hänen
asianajotoimintansa oli vasta alulla, hän ei 1887 vielä ollut se
suurten oikeusjuttujen, »cause celebre'ien», ajaja, joksi hän ennen
pitkää tuli. Hän sai tuttaviltaan kuulla varotuksia avioliitosta
näyttelijättären kanssa, hänen oma rakastettu äitinsä oli tätä liittoa
vastaan.
»Niin äiti!» kirjoittaa Ida Aalberg sulhaselleen. »Minä itkin koko
illan siitä mitä kerroit keskustelustasi hänen kanssaan. Se minua
niin rasittaa. Minä en saa lepoa ennenkuin olen hänet nähnyt, häntä
puhutellut. Ei hän voi olla kova, kuinka hän hennoisi jos hän tulee
vakuutetuksi meidän onnestamme. Heti kun saavun Helsinkiin minä tahdon
kiirehtiä hänen luokseen, laskeutua polvilleni tuon kunnioitettavan
vanhuksen eteen peittää kasvoni hänen syliinsä, sanoa hänelle kuinka
äärettömästi sinua rakastan, että sinä olet minun elämäni, rukoilla
häneltä hellyyttä, pyytää häneltä mielenmalttia vaan lyhyeksi aikaa,
ja Lauri, etkö usko kun hän näkee meidän onnemme niin hän uskoo meitä
ja luottaa meihin. Voi, minä joudun ihan tuskaan ajatellessani tätä.
Minua se niin surettaa, niin surettaa. Jos sinä olisit täällä! Minä en
kestä tätä eroitusta! —»
Vaikka Ida Aalberg kirjeissään asettaa sulhasensa korokkeelle,
ihannoi ja jumaloi tätä, ei Kivekäs aluksi tahdo jaksaa pitää itseään
täysin tasavertaisena. Hän väittää, ettei hän ainakaan toistaiseksi
ole pystynyt mihinkään suureen, mutta että Ida Aalbergista aina
tullaan puhumaan Suomessa. Kuinka kaukana teennäinen sävy on Ida
Aalbergin kirjeistä, näkyy siitäkin, että hän uskoo sulhaselleen oman
seurustelutaktiikkansa salaisuuksiakin. Niinpä hän kertoo olostaan ja
keskustelustaan eräässä hienossa naisseurassa:
»Minä olin tuommoisella Caesarin tuulella, minä tahdoin olla etevin
heistä kaikista, ja tultuani siitä vakuutetuksi jätin seuran ja
poistuin huoneeseeni jo kl. 9.»
Poistuminen oikeaan aikaan, loistava »sortie» seurasta, kuuluu
taktiikan alaan!
Lauri Kivekästä voitiin pitää »tulevaisuuden miehenä», mutta on
vaikeata uskoa, että Ida Aalberg liittyi häneen vain kylmien laskelmien
vuoksi. Kun hän kihlausaikansa lopulla kirjoittaa ylisteleviä sanoja
sulhaselleen, on vaikeata uskoa, että hän tarkoituksellisesti tätä
ihaili. Seuraavakaan vuodatus tuskin todistaa laskelmallista imartelua,
vaan on se lähtenyt suoraan hänen omasta riemuitsevasta, ylpeästä ja
onnellisesta sydämestään:
»Voi sinä Lauri kultani, kuinka olen ollut iloinen kuullessani
kaikilta haaroilta minkä huomion tuo sinun sotaoikeus juttusi on
herättänyt. Minä voin kysyä ensimäiseltä työmieheltä joka tulee
vastaani maantiellä kuka Lauri Kivekäs on, ja hänen kasvonsa heti
kirkastuu, hänelle puna nousee kasvoille ja silmissä näkyy omituinen
tuike kun hän rupee kertomaan keväisistä asioista ja sinun jalosta
puolustuksestasi suomalaista kansaa kohtaan. Ymmärrät, että minä tuota
kuuntelin säihkyvin silmin ja kyyneleet silmissä, ja samat sanat,
sama tunne josta kerroin rautatien vaunussa, että nimittäin joka
päivä kun opin sinua enemmän tuntemaan niin minun kunnioitukseni ja
rakkauteni tulevat yhä suuremmiksi, värähti vielä voimakkaammin minun
koko olentoni läpitse. Ja sitä paitsi kerrottiin tuosta asiasta paljon
eilen päivällispöydässä, ja sanottiin, että jos kansalla olisi valta
niin he heti riemulla kohottaisivat sinun senaattorin istuimelle.
Niin suuri on heidän rakkautensa sinuun. Voi! voi! kuinka äärettömän
onnellinen, kiitollinen Jumalalle ja ihmisille minä tuosta olin. Oli
niin paljon kun voin itseäni hillitä. Voi! minä tahdon sinua vaalia ja
hoitaa niin hyvin kun mahdollista, että kaikki sinun sydämesi rikkaat
lahjat saisivat mitä harmoonillisimman kehityksen ja kypsyisivät
kansamme ja isänmaamme pelastukseksi.»
Lauri Kivekäs valittaa eräässä kirjeessään, että hän ei löydä sanoja
tunteilleen. Mutta kyllä hänkin osaa kirjoittaa kieltä, jossa tunteen
lämpö ja hurmio ovat ilmeisiä:
»En halaja aarteita, en rikkautta ja valtaa, en pyydä muuta kuin
säilyttää rakkauteni kansaan ja maahan. Ja jos se on elähyttänyt
nuoruuteni kauniimpia unelmia, miehuuteni paraimpia toimia nyt vasta
minä tunnen, että se voi minua nostaa, laajentaa näköni, monistuttaa
voimani. Ainoastaan siten voi rakastaa ihmisyyttä, kun yhtä rakastaa
_täydellisesti_. Oi riemua, millä luen kirjettäsi, se hehkuu
lämpöä, intoa ja onko se totta vai unta? Sinä _rakastat_ minua yhtä
rajattomasti, luotat minuun yhtä ehdottomasti kuin minä sinuun.»
Kun nuoren parin kihlaus julkaistiin, Antti Jalava »Uudessa
Suomettaressa» lohdutteli yleisöä tiedolla, ettei tuleva avioliitto
riistäisi Ida Aalbergia Suomalaiselta teatterilta. Bergbomit olivat
iloissaan, koska arvelivat Ida Aalbergin tällä askeleella lopullisesti
kiinnittyvän kotimaahan. Vihkiäiset tapahtuivat 22 p:nä marraskuuta
1887 Helsingissä. Nikolainkirkko oli ääriään myöten täynnä vieraita.
Ida Aalberg esiintyi juhlallisen komeassa pitkälaahustimisessa puvussa.
Menet ulkomaiset kuuluisuudet, m.m. Ibsen ja Georg Brandes, lähettivät
onnittelunsa. Z. Topelius onnitteli nuoria Kalevalan häärunoista
lainaamillaan säkeillä. Suomalaisilta ystäviltä ja ihailijoilta
tulleesta suuresta sähkösanoma-tulvasta pari näytettä:
»Onnea ja siunausta. Säästyköön näytteleminen ja
juridiikka avioelämästänne.»
»Kirkkahana loistaa tähti yksinäänkin
kirkkahampi vielä loisto kahden on.
Jos maine mahtava jo Kivekkäänkin
sen kukkuloilla Ida Aalberg on.
Ei sammua suo Suomi tähtösensä
mi lämpimäks' sai sydämmensä.»
Kivekäs vei vaimonsa entiseen asuntoonsa, joka oli Länsi-Heikinkadun
12:ssa, n.s. Frenckellin talossa. Siellä oli myöskin Kivekkään
lakiasiaintoimisto.