Oottako kuullu jotta Suamen kansa rupiaa tulohon Hiljaksensa viisahaksi?
Ministerin paikkaa kun ei enää huoli herra, eikä hamppari.
Sitähän m’oon aina sanonu, jotta antaa ny niiren aikansa asuulla
ja olla tyyrmannina siinä valtiopaatis, joka lähti nii mahtavaa
seilaamahan kansanvallan myrskyävälle merelle n’otta »monarkistien
paperilyhryt» vaan pikkuusen enää tuikuttelivat ku mikkäkin surunpillit
pahan maillaan rannalla.
Ja nämä poijat kun vetivät trasua mastoohin ja sanoovat jotta:
— Niillä koulunkäynehillä kapteeniilla ja tyyrmanniilla ei oo mitään
virkaa! Miksei sitä seiso äijä kun äijä ruatelis ja osaa tyyripuusta
veivata? — Viäläpäs ny konsti! —
Muistattako mikä rähinä siin’oli kun nämä poijat astoovat Suami
laivahan? — Siiin’oli eri tohina!
Ne tulivat laivantäkille ja ajoovat entiset inerimiähet, tyyrmannit ja
kapteenit lastiruumahan. Panivat luukut kiinni ja huutivat jotta:
— Ei ykskään sorkka siitä vanhasta hapatuksesta saa tulla meitä
neuvomhan, eikä viisoolohon. Pysykää vaan erillännä meistä! Se on ny me
kun määräämmä jä näytämmä, kuinka tällä paatilla oikee Seilathan.
Ne vanhat merenkulkijat puristelivat päätänsä ja sanoovat jotta:
— Ei sill’ eikä millään, ettettä te klopit saa tällä yhteesellä
paatilla kans seilaalla, mutta kun ett’ oo ennen merillä ollehet, niin
kattokaa vaan ettei teirän käy huanosti. — Punakaarttilaaset kans
lähtivät tällä paatilla freistaalohon, mutta ajoovat niin nenänsä
takkakivehen, jotta koko paatti oli saumoosta hajota. Eikhän olsi
paree, ku ottaasitta joitakin entisiä merimiähiä joukhon? Jos sattuus
hätä tulohon, niin voisivat auttaa! — kehoottelivat merimiähet.
— Tukkikaa suunna te patavanhoolliset, taantumuksen mustat kekälehei
ja kaikenmailman kansanvallan vasthanharraajat, jok’että ymmärrä yhtää
histoorian kulkua, kun ootta ensin kumartanehet kultavasikkaa ja ny
pokkurootta paperivasikan eres. Hyi hävekkää, kun viittittä meille
puhuakkaan! — huuti yks’ pleikinnäköönen ministerin-planttu, ja heitti
katseensa ylös histoorian kulkuhun.
Niin nousivat poijat laivahan. Yks otti ja piti viälä peijakkahammoosen
puheen matkhanlährös jotta:
— Jo tulikin kerran oikiat miähet nöörin päihin! Nyt sitä näytethän,
kuinka nämä poijat taitaa. Trossi irti ja lankongit pois! Suara kurssi.
Ei oikiaan ei vasempaan — — —
— Käännä helekutis vasempahan! — kiljaasi se pleikinnäköönen miäs,
joll’oli laivan viinavarasto hoirettavana. Eksä näe, että oikialta
tiukkaa viälä vähä monarkistien paperilyhryt?
Kurssia vähä entrattihin.
— Vasemmalla punaasia valoja, kun kyliä palaasi — huuti tähystäjä. —
Oikialla näkyy viälä pikkuusen paperilyhtyjä, mutta s’oon niin vähä —
— Käännä käännä vasemalle! Ei saa näkyä yhtään valkoosta! Ei
tingilläkään — hoki se viinavarastonhoitaja, vissihin piänes huipelis.
— No ei sitä ny niin vaan tingillä tätä paattia tyyräällä! — suuttuu
yks’. — Pitää kattua kans vähä mihkä mennähän!
Siihen tuli toisiakin hasajamahan kurssista. Riitelivät niin, jotta
yks’ heti alkumatkas löi laukkunsa pöytähän ja sanoo jotta:
— Tällääses tresusakis min’en oo! Hoitakaa paattinna!
Kun hetken taas oli seilattu rupes poikaan vethön naamaa totiseksi.
Kuiskutelivat toisillensa jotta:
— Mihkähän täs oikee lopuksi mennähän?
— Käännä oikialle! — vaatii yks’.
— Käännä vasemmalle! — vaatii toinen.
Samas rupes lastiruumasta kuulumahan aika mölinä. Tärähti kalliohon,
kraapaasi häjysti pohjahan ja poikaan löi syränalan kylmäksi.
— Paatti vuataa! Me hukumma! — huuti kokkipoika ja juaksi ympäri kantta
krääkyen kun miäletöön.
Mutta ne päämestarit hairasivat kokkipoikaa kraiveliista kiinni ja
pänttäsivät köyrenpätkällä aika lailla.
Saunovat jotta:
Ei sellaasta saa sauna nii että pasiseerarit kuuloo, elikkä ne paiskaa
meirän merehen! Pitää sanua, jotta hyvin menöö, vaikka pohjahan menisi.
— Eikhän pyyretä vähä vanhojen merimiästen apua? — ehrootti yks’ viisas
niistä yhreksästä.
— Ei, ei vaikka katkees!
Siitä nousi uusi kuhina, joka loppuu siihen, että neljä miästä löi
laukut pöytähän ja saunovat jotta:
— Toss o! Me pesemmä kätemmä!
Nousi kova myrsky ja hätä oli suuri. Silloon ne päättivät pyytää apua.
Huutivat, huutivat, pyytivät ja rukoolivat jotta:
— Tuikaa hyvät ihmiset auttohon! Saa tulla kuka vain tahtoo näihin
nöörin päihin. Monarkistit ja punikit, terve veljet, tulkaa, helpakkaa
helkutis! Ottakaa koko höskä — —
Mutta kukaan ei hualinu lähtiä.
Tuumasivat vain jotta:
— Antaa ny poikaan kiikkua ja kinnata, että muistaavakkin. Kylläpäs
olivat noukka pystys mennes!
Mutta yks’ on täs hätääntynehes sakis, jok’ei poraja, eikä
meinaa heittää virkaansa. S’oon sen kialtolakipaatti Suamen
viinavarastonhoitaja. Elikkä niinkun sen virallinen nimi kuuluu:
Minister licworum vitae, vinorum bonorum preserveerannes troppiorum-que.
Se on viisas ja ethensä kattovaanen miäs ja siksi hyvän osan valinnu.
Ja hullu oliskin, jos leililtä lähtis.
Mutta jos sen paikka tulis vapahaksi, niin kyllä totisesti olis tilahan
tulijoota.