Oottako kuullu jotta se Savimäen-Salttu olis ny sitte kans niinku
valmis lähtemhän eruskuntahan?
Aivan valmis kansanerustaja. Ei muuta ku äänestystä vailla.
S’oon tämä Savimäki uskollisesti palvellu pualueensa Laapania jo niin
kauan, jotta joutaas se jo päästä herraan souvvihi.
Oikiasta päästä se tämä Savimäki asiansa alootti. S’oli ensin
huanopalkkaasena opettajana Möykynkyläs ja siälä suuren luannon
hiljaasuures sille syntyy ne kunnianhimooset aivootukset, jotta
herraksipa tiätysti.
Ja se alkas siitä, jotta se riiteli johtokunnan kans, johka kuuluu vain
tavallisia taloonjussia, palkankoruutuksesta ja kirrasti kovasti, jotta
sille pitää antaa lisää palkkaa. Mutta isännät olivat vain sanonhet
jotta:
— Ei kannata. Ei meillekkää mitää palkankorootusta anneta. Ja paljo
fiinimmin sä syäkki ja paremmis verhoos kuljet ku me, jokka sua
elätämme. Ei näytä sua nälkä kuurninehen ku poskekki on ku puukissillä.
Siit’oli Savimäki tietysti kamalasti suuttunu.
Oli sanonu jotta:
— Ettäkö te pitkätukkaaset ymmärrä, jotta minä teen kansansivistystä ja
kasvatan teirän kakarootanna — — —
— Joo joo mutta — oli isännät sanonhet. — Mitä se sellaane
kansansivistäminen on, jotta aina vai taloonpoijan massikan päälle
käyrähän? S’oon meirän miälestä oikee epäsiveellistä, jotta aina vai
huseerata meirän känsäkouraan rahapussilla ku omallansa. Mistä ne rahat
tuloo? — Ja kakarakki tuloo siälä sun koulussas niin päässilmääsiksi,
jottei ne enää kunnioota vanhempiansakkaa — — — Kaiken mailman hyrryjä
ja fyrryjä lapsille vai näyttelet, jotta näin fysiikas pörrää, eikä
kersat taira enää kymmeniä käskyjäkää, ku ovat ollehet hetken aikaa sun
sivistettävänäs — — —
Kyllä ne antoovat isännät sille Savimäjelle sellaasta palkankorootusta,
jotta aiva se pihaji.
Varsinki oli Mäkelän Kaappoo-isäntä kataannuksis. Se ku paasas jotta:
— Meiränkin Anttoni tuli täs kerraasti koulusta kotia ja sanoo jotta:
— Tiäräk’sä äitee, jotta ihmiset on tullehet apinasta?
— Äireeltä oli puronnu patapuukkoo lehmänkorveehi ku se niin säikähti —
seliitti Kaappoo, mutta:
— Ku mä hairasin Anttonia korvista kiinni ja pari kertaa ruataasin
ympärinsä jotta:
— Sanok’sä sen nolkki isääs ja äitejäs apinaksi?
Niin itku pääsi ja sanoo jotta:
— Opettaja on niin sanonu — — —
— Ja ny mä tahron sulta Savimäki suaraha kysyä, jotta:
— Ook’sä niin sanonu? — karjuu Mäkelän Kaappoo silmät aivan
verenkaljamalla ja nyrkit pystys.
Siin’oli Savimäjen vähältä lyärä housut veteläksi, ku koko johtokunta
rupes nouseskelhon pysthyn ja kysymhän jotta:
— Vai apinoota me tavalliset maanjussit vain oomma teille
kansansivistäjille?
Silloo lippas se tuleva kansanerustaja ovesta pihalle ja tuli takaasi
vasta ku johtokunta oli menny.
Mutta yhren jutkun se viälä kerkes isännille tehrä. Se junkkari otti
mahtavaa eron viraasta, niinku ainaki kliipatut herrat, ennenkö sitä
keriittihin eroottaa.
Savimäki päätti kostaa ja kostaa oikee verisesti.
Se päätti ruveta politiikkamiäheksi ja yrittää eruskuntahan. Ja siälä
ruveta ajamhan eristystä ja sivistystä oikee hartiavoimin taloonpoikaan
tingillä. Ja sen se ainaki päätti ajaa läpi, jotta katikismus
nurkkaha ja sellaane sivistysoppi käthen, jotta apinasta n’oon ainaki
taloonpoikaan kersat tullehet.
Mutta ensin sen piti tiätysti oppia puhujaksi ja niin kans lähti heti
oikee puhujakurssiille. Ja siälä neuvottihin kuinka pitää kumartaa
ku tuloo kansalle puhumhan, kuinka pitää merkittevästi rykiä, kuinka
viisata kärellä ja pyärittää päätä.
Se oppi »alustanahan», »pohjustamhan», »valaasemhan», »ottamhan
huamiohon» molemmilta pualilta, »vetämhän johtopäätöksiä», »heittämhän
katseen ylös histoorian kulkuhun», »vetoomhan» ja »punnittemhan»,
»tulkittemhan kansan miälipiteetä», »huamauttamhan», »varoottamhan»,
»alleviivaamahan» jne. Siitä tuli sanalla sanoen nii villitty puhuja,
jotta se puhuu unissansakki.
Ku sitte pirettihin piiripuhujan vaalikokhet ja kaikki pyrkyrit
pantihin yhtaikaa pälpöttämhän, nii kukaa ei piisannu Savimäelle.
Se lasketti nii tihiää ja vinkiää tulemhan oikee paremman sorttista
juhulapuhetta, jotta toiset eivät saanhet suuvoorua.
Ja itte pualuehen Laapaninkin piti tunnustaa jotta:
— Kyllä s’oon hyvä valaasemhan päivän politiikkaa ja histooriankulkua
tämä Savimäki.
— Ja mult’olis tullu viälä vaikka kuinka pitkältä — trossas se itte.
Ja niin se sitte kans valittihin oikee piiripuhujaksi. Se kulki
pitäjästä toisehen ja puhuu ja puhuu ja seliitti ja valaasi, n’otta sen
oli oikee leuvat tuvoksis ensin alkaappäältä.
— Kovaa täm’on hitsiä — pruukas Savimäki itteksensä huakaalla — mutta
pääsööpä lopuksi viälä ministeriksi, ku meirän pualuehes on niin vähä
kykyjä.
Ja Savimäki-poika se hinkkas ja hyppäs. Tuli sitte se aika ku
erustajaehrokkahia asetettihin, eikä Savimäki tahtonu saara nukutuksi.
Pirettihin kokous ja keskusteltihin, ketä sinne ny pannahan.
Ja ajatelkaa, hyvät ihmiset, ku Savimäjestä ei puhuttu mitää!
Ehrotettihin kaikellaasia Puita ja Heiniä, Kiviä ja Kantoja, eikä
Savimäjestä sanottu halaastua sanaa.
Sille tuli hätä käthen.
Se vei Peräloukon erustajan torppari Pökkelön porstuaha ja siälä ny
sipinä rupes käymähän. En tiärä sitte, mutta reisuusti ainaki plutkahti
ja sitte klunkutti ja pyhiittihin suuta ja ähkäästihin.
Ja ku Peräloukon erustaja Pökkelö sitte tuli kokoussalihi, niin se oli
oikee pulskistunu. Kovasti punotti ja haisi hokmannilta. — Muista ny
mitä mä sanoon — varootti Savimäki vielä oves. Pökkelö rykääsi sitte
pari kertaa, niisti nenänsä ja otti puheenvooron ja sanoo jotta:
— Kuulkaa kansalaaset ja pualuetoverit. Kattokaa asia on ny sillä
lailla poliittisella taivahalla, jotta ne pitää olla eri kykyjä, joita
me äänestämmä valtiopäiville. Ei sinne kelpaa tällä kertaa pikku-kykyt,
pitää panna oikee suuria kykkyjä. Ja tämä Savimäki, s’oon niinkus
tiärättä oikee isoo kykky meirän joukos.
Siitä nousi eri pörinä, sanon mä. Kaikki hyppäs pysthyn ku neulalla
tuikattu, huutivat ja huitoovat jotta:
— Jassoo vai pikkukykkyjäkö me sitte oomma tämän Savimäen rinnalla, häh?
Toiset suuttuivat kauhiasti, ottivat lakkinsa ja lähtivät. Mutta
Savimäki piti pualensa, vaikka kyllä siin’ oli tälläämistä, ku
kaikki parhuuset kykyt lähtivät, n’ottei ollu enää oikiastansa
pikkukykkyjäkään. Piti panna ehrolle mitä rookas jäämhän.
Mutta Savimäki tuli listalle, ja s’oliki pääasia. Nyt ei sitte muuta —
kun äänestää.