KANS KANSANERUSTAJAKSI.

Oottako kuullu jotta se Savimäen-Salttu olis ny sitte kans niinku

valmis lähtemhän eruskuntahan?

Aivan valmis kansanerustaja. Ei muuta ku äänestystä vailla.

S’oon tämä Savimäki uskollisesti palvellu pualueensa Laapania jo niin

kauan, jotta joutaas se jo päästä herraan souvvihi.

Oikiasta päästä se tämä Savimäki asiansa alootti. S’oli ensin

huanopalkkaasena opettajana Möykynkyläs ja siälä suuren luannon

hiljaasuures sille syntyy ne kunnianhimooset aivootukset, jotta

herraksipa tiätysti.

Ja se alkas siitä, jotta se riiteli johtokunnan kans, johka kuuluu vain

tavallisia taloonjussia, palkankoruutuksesta ja kirrasti kovasti, jotta

sille pitää antaa lisää palkkaa. Mutta isännät olivat vain sanonhet

jotta:

— Ei kannata. Ei meillekkää mitää palkankorootusta anneta. Ja paljo

fiinimmin sä syäkki ja paremmis verhoos kuljet ku me, jokka sua

elätämme. Ei näytä sua nälkä kuurninehen ku poskekki on ku puukissillä.

Siit’oli Savimäki tietysti kamalasti suuttunu.

Oli sanonu jotta:

— Ettäkö te pitkätukkaaset ymmärrä, jotta minä teen kansansivistystä ja

kasvatan teirän kakarootanna — — —

— Joo joo mutta — oli isännät sanonhet. — Mitä se sellaane

kansansivistäminen on, jotta aina vai taloonpoijan massikan päälle

käyrähän? S’oon meirän miälestä oikee epäsiveellistä, jotta aina vai

huseerata meirän känsäkouraan rahapussilla ku omallansa. Mistä ne rahat

tuloo? — Ja kakarakki tuloo siälä sun koulussas niin päässilmääsiksi,

jottei ne enää kunnioota vanhempiansakkaa — — — Kaiken mailman hyrryjä

ja fyrryjä lapsille vai näyttelet, jotta näin fysiikas pörrää, eikä

kersat taira enää kymmeniä käskyjäkää, ku ovat ollehet hetken aikaa sun

sivistettävänäs — — —

Kyllä ne antoovat isännät sille Savimäjelle sellaasta palkankorootusta,

jotta aiva se pihaji.

Varsinki oli Mäkelän Kaappoo-isäntä kataannuksis. Se ku paasas jotta:

— Meiränkin Anttoni tuli täs kerraasti koulusta kotia ja sanoo jotta:

— Tiäräk’sä äitee, jotta ihmiset on tullehet apinasta?

— Äireeltä oli puronnu patapuukkoo lehmänkorveehi ku se niin säikähti —

seliitti Kaappoo, mutta:

— Ku mä hairasin Anttonia korvista kiinni ja pari kertaa ruataasin

ympärinsä jotta:

— Sanok’sä sen nolkki isääs ja äitejäs apinaksi?

Niin itku pääsi ja sanoo jotta:

— Opettaja on niin sanonu — — —

— Ja ny mä tahron sulta Savimäki suaraha kysyä, jotta:

— Ook’sä niin sanonu? — karjuu Mäkelän Kaappoo silmät aivan

verenkaljamalla ja nyrkit pystys.

Siin’oli Savimäjen vähältä lyärä housut veteläksi, ku koko johtokunta

rupes nouseskelhon pysthyn ja kysymhän jotta:

— Vai apinoota me tavalliset maanjussit vain oomma teille

kansansivistäjille?

Silloo lippas se tuleva kansanerustaja ovesta pihalle ja tuli takaasi

vasta ku johtokunta oli menny.

Mutta yhren jutkun se viälä kerkes isännille tehrä. Se junkkari otti

mahtavaa eron viraasta, niinku ainaki kliipatut herrat, ennenkö sitä

keriittihin eroottaa.

Savimäki päätti kostaa ja kostaa oikee verisesti.

Se päätti ruveta politiikkamiäheksi ja yrittää eruskuntahan. Ja siälä

ruveta ajamhan eristystä ja sivistystä oikee hartiavoimin taloonpoikaan

tingillä. Ja sen se ainaki päätti ajaa läpi, jotta katikismus

nurkkaha ja sellaane sivistysoppi käthen, jotta apinasta n’oon ainaki

taloonpoikaan kersat tullehet.

Mutta ensin sen piti tiätysti oppia puhujaksi ja niin kans lähti heti

oikee puhujakurssiille. Ja siälä neuvottihin kuinka pitää kumartaa

ku tuloo kansalle puhumhan, kuinka pitää merkittevästi rykiä, kuinka

viisata kärellä ja pyärittää päätä.

Se oppi »alustanahan», »pohjustamhan», »valaasemhan», »ottamhan

huamiohon» molemmilta pualilta, »vetämhän johtopäätöksiä», »heittämhän

katseen ylös histoorian kulkuhun», »vetoomhan» ja »punnittemhan»,

»tulkittemhan kansan miälipiteetä», »huamauttamhan», »varoottamhan»,

»alleviivaamahan» jne. Siitä tuli sanalla sanoen nii villitty puhuja,

jotta se puhuu unissansakki.

Ku sitte pirettihin piiripuhujan vaalikokhet ja kaikki pyrkyrit

pantihin yhtaikaa pälpöttämhän, nii kukaa ei piisannu Savimäelle.

Se lasketti nii tihiää ja vinkiää tulemhan oikee paremman sorttista

juhulapuhetta, jotta toiset eivät saanhet suuvoorua.

Ja itte pualuehen Laapaninkin piti tunnustaa jotta:

— Kyllä s’oon hyvä valaasemhan päivän politiikkaa ja histooriankulkua

tämä Savimäki.

— Ja mult’olis tullu viälä vaikka kuinka pitkältä — trossas se itte.

Ja niin se sitte kans valittihin oikee piiripuhujaksi. Se kulki

pitäjästä toisehen ja puhuu ja puhuu ja seliitti ja valaasi, n’otta sen

oli oikee leuvat tuvoksis ensin alkaappäältä.

— Kovaa täm’on hitsiä — pruukas Savimäki itteksensä huakaalla — mutta

pääsööpä lopuksi viälä ministeriksi, ku meirän pualuehes on niin vähä

kykyjä.

Ja Savimäki-poika se hinkkas ja hyppäs. Tuli sitte se aika ku

erustajaehrokkahia asetettihin, eikä Savimäki tahtonu saara nukutuksi.

Pirettihin kokous ja keskusteltihin, ketä sinne ny pannahan.

Ja ajatelkaa, hyvät ihmiset, ku Savimäjestä ei puhuttu mitää!

Ehrotettihin kaikellaasia Puita ja Heiniä, Kiviä ja Kantoja, eikä

Savimäjestä sanottu halaastua sanaa.

Sille tuli hätä käthen.

Se vei Peräloukon erustajan torppari Pökkelön porstuaha ja siälä ny

sipinä rupes käymähän. En tiärä sitte, mutta reisuusti ainaki plutkahti

ja sitte klunkutti ja pyhiittihin suuta ja ähkäästihin.

Ja ku Peräloukon erustaja Pökkelö sitte tuli kokoussalihi, niin se oli

oikee pulskistunu. Kovasti punotti ja haisi hokmannilta. — Muista ny

mitä mä sanoon — varootti Savimäki vielä oves. Pökkelö rykääsi sitte

pari kertaa, niisti nenänsä ja otti puheenvooron ja sanoo jotta:

— Kuulkaa kansalaaset ja pualuetoverit. Kattokaa asia on ny sillä

lailla poliittisella taivahalla, jotta ne pitää olla eri kykyjä, joita

me äänestämmä valtiopäiville. Ei sinne kelpaa tällä kertaa pikku-kykyt,

pitää panna oikee suuria kykkyjä. Ja tämä Savimäki, s’oon niinkus

tiärättä oikee isoo kykky meirän joukos.

Siitä nousi eri pörinä, sanon mä. Kaikki hyppäs pysthyn ku neulalla

tuikattu, huutivat ja huitoovat jotta:

— Jassoo vai pikkukykkyjäkö me sitte oomma tämän Savimäen rinnalla, häh?

Toiset suuttuivat kauhiasti, ottivat lakkinsa ja lähtivät. Mutta

Savimäki piti pualensa, vaikka kyllä siin’ oli tälläämistä, ku

kaikki parhuuset kykyt lähtivät, n’ottei ollu enää oikiastansa

pikkukykkyjäkään. Piti panna ehrolle mitä rookas jäämhän.

Mutta Savimäki tuli listalle, ja s’oliki pääasia. Nyt ei sitte muuta —

kun äänestää.

Laakerinlehtiä ja lipstikkuja: Eteläpohjalaisia murrejuttuja · 第 17 / 30 题