Oottako kuullu kuinka noloosti yhren isännän Laihiall’on käyny?
Ku silt’on puronnu vahingos housut kranninsa ja oman syslunkinsa
tornihi!
Aivan vahingos, niin se ny ainaki itte sanoo, ku syslunki on ruvennu
perhänkysymhän jotta:
— Kuka rumaane on mun tornini tukkinu?
Kattokaas asia on ny sillä lailla, jotta jos sen pitää oikee
alkaappäältä ja juurtajaksaan seliittää, niin Laihiall’ on siälä Jurvan
rajoolla kaks huushollia, isoo ja piäni, jokka asuuvat saman katon alla
mutta eri päis pytinkiä. Ja sukulaasia ollahan.
Tuvan pualella asustaa Mikki lusikkakuntansa kans ja se on niinku
isäntä. Piänespääs kokkaroottoo se syslunki.
No nii. — Mutta Mikki-isäntä rupes sitte yhtäkkiää kulkemham pää vääräs
ja funteeramhan jotta:
— Mitä se tua syslunki oikiastansa tualla porstuakamarilla teköö? Hyvin
ja paljo paremminkin minä sen tarvittisin, ku on nuata lapsiaki tuas
kasvamas ja taloo on muutoonkin niinku mulle kuuluva. — No ei nyt taas
sen pualesta, jottei omalla pualellaki tilaa olsi, mutta sais se tua
köyhä syslunki muuttaa muallekki tuasta porstuakamarista.
Mikki puhuu siitä emännällekin jotta:
— Olis se hyvä ku sais tuan porstuakamarinki omalle väjelle — —
— Sanos muuta! — innostuu emäntä heti ja rupes kans kulkhon pää vääräs
ja kathelhon karsahasti pikkutuvan pualelle.
Ja taloon kersat kans!
Ne rupes näyttelhön kiältä syslungille ja huutelhon jotta:
— Teirän pitää muuttaa pois meirän pikkutuvasta!
Mutta mitäs syslunki siitä välitti. Sanoo vai reisuustikki, ku
Mikki-isäntä meni pihan poikki nii vihoosnansa ja toisassilmi jotta
käveli tahkokränkkyhy ja meinas katkaasta koipensa, jotta:
— Nuan sitä ihmistä sokeurella lyörähä, ku se rupiaa himoottemhan
lähimmääsensä omaasuutta, eikä tahro enää nährä omaa köyhää
syslunkiansakkaa!
No muuta ei tarvittu. Siitä se suuttuu ja riahaantuu nii, jotta potkii
ja riapootti koko kränkyn hajalle. Mutta päälle ei tullu, eikä olsi
väärtti ollukkaa, ku syslunki on ollu soras, eikä oo siäläkää peljänny,
vaikka ammuttihi monesta paikasta läpitte, n’otta viäläki pitää
tohturin silloo tällöö kruppia kokoho kursia, ku pakkaa neulooksista
repeelemhän.
Mutta hamphan kolohon pani Mikki senkin asian.
No täs joulun erellä lähti syslunki sitte taas Helsinkihi vähä
reiroottamhan ittiänsä ja tuli viikon päästä taas kotia.
Meinas keittää tulijaaskaffit ittellensä ja oli ostanu kirkonkylän
pakarista kokonaase fleetupellin.
Teki valkian takkahan, aukaasi pellin ja puhalti kovasti jotta rupiaas
viriämhän. Ja rupeshan se, mutta yhtää ei vetäny. Savu tormootti vai
tuphan. Syslunki kraapii päätänsä ja manas. Esti harvaksensa ja sitte
tihijempää niinku pruukathan ku ei asia parane, vaikka pitääs. Se nykii
pellinnööriistä ja tykkäs, jotta sen pitääs olla auki, mutta ku aina
vaa paasootti savua tuphan, nii se riipaasi viimmee oikee vihantiästä,
n’otta lenti seljälleensä ja pellit ja nöörit tuli peräs n’otta klapaji.
— No sitte on kumma, jos ei ny verä! — tuumas se syslunki — Ku on koko
peili irti.
Mutta ei!
Tukus oli ja tupa täynnä savua n’otta syslungin piti mennä pihalle
kattomhan.
Mikki-isännän oviklasi oli täynnä suuria ja piäniä naamoja.
Siin’oli fiilipunkin levyysiä ja kissinkupin kokoosia ja ne piänet
liputtivat kiältä syslungille.
Viimmee tuli itte Mikki-isäntä portahille ja kysyy jotta:
— Eikö verä?
— Ei verä! — sanoo syslunki ja kynsii päätänsä.
— Jaa-ah! — sanoo isäntä. — S’oon paha paikka ku ei verä — — Mikhän
syslungin tornin on tullu?
— En tiärä — sanoo syslunki — Mutta minä hajen muurimestarin kattomhan.
Silloo tuli Mikki-isännälle kiirus tuphan.
Syslunki haki muurimestarin ja yhres sitte syynättihin. Syslunki kattoo
takan perästä ja muurimestari huikkas torninnenästä. Mutta tukus oli!
Sitte se mestari meni välikokkihi ja knaputteli tornin laitahan.
Viimmee hakkas kaks kiviä irti ja teki suuren reijän.
— Ahas! — sanoo — Tääl’on jotaki! — ja kopelootti kourin reijästä.
Syslunki sihtas silmä kovana takan perästä ylhä ja samas tuli jotta
noki ja tuhka pöläji kauhiammoonen trasumytty syslungin silmille, S’ei
nähny hyvähä aikaha yhtää mitää, sylki ja manas ku turkkilaane jotta:
— Mitä riivattuja siältä oikee putos?
Muurimestariki tuli siihe imehtelemhän ja ku syslungin silmät oli pesty
ja saatu enimmät roskat pois koolituksi, nii aukaastihin se mytty ja
kattottihin.
Nii siin’oli kaks paria housuja!
Niitä kattottihin silmät pullolla erestä ja takaa ja viimmee sanoo
syslunki jotta:
— Mutta nämähän on Mikin housut! Vissisti onkin Mikin housut, ku n’oon
nuan ryätäs. Kuinka jutinan tähre n’oon mun tornihini tuiki?
Syslunki hairas housut kainaloho ja lähti Mikki-isännän pualelle.
Tuli tuphan ja kysyy jotta:
— Onkos Miska kotona, kun täs on sen molemmat housut?
Siäl’oltihi kovasti säikähröksis. Kersat kontti sängyn ala ja emäntäki
tutaji nii, jotta sen piti pitää tantarista kinni.
— E-e-e-ei sit’oo kotona — häkelti emäntä.
— No mihnäs s’oon, ku se äsköön justhin oli portahilla?
— Tuata tuata — — se lähti kokouksehe — pääsi emännältä.
— Mihkä kokouksehe se ny nii hätää lähti? — —
— Tuata tuata, taisi mennä puoluekokouksehe, nii se ainaki sanoo —
sopotti emäntä.
— No ku-ku-kuinka se sinne nii lähti, ku täs on sen housut? — imehteli
syslunki. — Ilman housujako se sinne — —
— Ei tuata — — Se otti poika-Miskan pyhähousut, jokka sille tehtihin
mennykesänä ku se pääsi ripille.
— Mhyy-yh! — sanoo syslunki ja mitäs siin’olis muuta vointi sanuakkaa.
Mutta kysyy kumminkin jotta:
— Kuinka nämä Mikin housut on mun tornihi tullu?
— Em m’ ainakaan tiärä — sanoo emäntä. — Kyllä s’oon niitä kaivaannu
täs — — Vai siältä ne löytyy? Kuinka herrahallikkohon ne sinne on
joutunu — — —
— On se vähä kamalaa — sanoo syslunki — ku isännän housut lentää
tornihi — — tuata, on taittu tukkia sinne? — —
— Ee-eh! — sanoo emäntä. — Ei ikänä — — —
Kolmena päivänä kulki syslunki Mikin housut kainalos kyselemäs:
— Joko isäntä on tullu siältä kokouksesta?
Ei ollu tullu.
Vasta neljäntenä päivänä, ku syslunki sattuu tulhon nii ettei
havaattukaa ku vasta portahilla, ja aukaasi oven, nii isäntä justhin
yritti kellarihi piiloho, muttei keriinny, ku syslunki jo huikkas jotta:
— Vai siälä pärinäkellaris sitä pualuekokousta pirethänkin?
— Mä vaa meinasin ottaa voihulikan tuasta — sanoo Mikki-isäntä.
— Vai voihulikan! — sanoo syslunki. — Mutta sanos ny Mikki, kuinka
nämä sun housus on lentäny mun tornihini, häh, sill’aikaa ku m’olin
Helsingis?
Ja silloo Mikki-isäntä seliittämhän oikee juurtajaksaan, mikä vahinko
sille oli tullu. Sanoo jotta:
— No ku mä täs yhtenä iltana menin katolle ja meinasin kattella
jurvalaaste uutta sähkövaloa, jok’on niin kirkasta, jotta se ruskottaa
iltayästä pualen Laihian seurakuntaako ja nousin sun tornis nenähän ja
siinä töllistelin, niin yhtäkkiää n’otten havaannukkaa pritkahti pännit
poikki ja housut putos tornihi jotta humahti — —
— Hoo-oh — sanoo syslunki ja väliä karhialla äänellä. — Kas kun et itte
puronnu saman tiän —
— No hyvä miäs, ku mä putosin jo ja oisin kuka tiäs menny
näkymättömihin, mutta korvat otti kiinni — —
— Älä sä nuata lehmältääsiä! — karjaasi syslunki. — Ku valehtelet ku
vanaha salvia, mutta kylläs sen kupistas viälä särvät. Ensi käräjihi
pääset vastaamhan ja saat nährä, mitä maksaa tukkia vanhoolla
housurauskoolla toisen henkireijän. Ekkähän sitte muista köyttää
housujas vähä lujempahan, jottei ne putoole mihkä rookaa!
Niin sanoo syslunki ja paiskas oven kiinni.