Elokuun 26 p:nä 1768 lähti Cook Plymouthin satamasta pitkälle
matkalleen. Paitsi laivaväkeä seurasi hänen mukanaan tähtientutkija
Green, ruotsalainen luonnontutkija Solander, tiedemies Banks y.m.
Ruokavaroja oli varustettu puoleksitoista vuotta ja sitä paitsi oli
laivassa runsaasti ampumavaroja ja aseita. Retken ensimmäiseksi
tarkoitusperäksi määrättiin Tahitin saari, jota juuri parhaillaan
kotiutunut maan ympäri purjehtija Wallis piti soveliaimpana paikkana
retken tähtitieteelliselle tarkoitukselle.
Matkalla Englannista Madeiraan ja sieltä Etelä-Amerikan rannikolle ei
tapahtunut mitään mainittavampaa. Purjehtiessaan Tulimaan etelärannatse
oli Cook'illa tilaisuutta tutustua sen seudun kurjaan luontoon.
Tammikuu oli käsissä, siis keskikesä täällä maanpallomme
eteläpuoliskolla, vaan siitä huolimatta oli ilma kuitenkin joskus
tavattoman kylmä. Maan asukkaat, nuo Etelä-Amerikan Lappalaiset, olivat
sekä ruumiin että sielun puolesta mitä kurjimmalla kannalla. Ilman
tarpeellisia vaatteita ja aseita voivat he hädin tuskin taistella
elämänsä puolesta luonnon ankaria voimia vastaan. Kun Englantilaiset
tarjosivat heille tavaroitaan, valitsivat he kaikenlaisia korukaluja
paljon mieluummin kuin kirveitä, veitsiä y.m., joiden hyötyä he eivät
voineet käsittää.
Tyyneelle merelle päästyään suuntasi Cook laivansa suoraan luodetta
kohden. Nytpä saivat matkalaiset purjehtia pari kuukautta näkemättä
muuta kuin vettä ja taivasta. Purjehdittuaan _Vaarallisten saarien_
ohitse saapuivat he viimein huhtikuun 11 p:nä _Tahitin_ rannikolle.
Saaren asukkaat tulivat venheillä Englantilaisille vastaan tarjoten
heille rauhan merkiksi puunoksia ja ryhtyen sitten heidän kanssansa
vaihtokauppaan. Seuraavana päivänä laskivat Englantilaiset laivansa
ankkuriin Matavain lahdessa. Siellä antoi Cook miehilleen tarkat
päiväkäskyt ja lähti sitten muutamien seuralaistensa kanssa saarelle,
joissa asukkaat osoittivat tulokkaille mitä suurinta ystävyyttä,
saattaen heitä pitkin kauniita lehtoja ja näytellen heille palmu- sekä
leipäpuiden varjossa olevia asumuksiaan.
Kerran veivät alkuasukkaat vieraansa erääsen asuntoon, joka oli muita
saarella olevia paljon suurempi. Siellä majaili Tutaha niminen mies,
joka kuninkaana hallitsi saaren isompaa puoliskoa. Englantilaisten
eteen leviteltiin mattoja ja pyydettiin istumaan. Sen jälkeen tuotiin
sisään kukko ja kana, jotka annettiin lahjaksi Cook'ille ja Banks'ille.
Vastalahjaksi sai Tutaha silkkisen esiliinan, jonka hän oitis
mielihyvillään vyötti kupeelleen.
Ollakseen paremmin turvattuna mahdollisia vaaroja vastaan saarelaisten
puolelta ja voidakseen rauhassa toimittaa tärkeät tähtitieteelliset
tarkastuksensa, antoi Cook rakentaa saarelle pienen linnoituksen.
Samalla teki hän kaikki mitä vaan voi, säilyttääkseen saarelaisten
ystävyyttä. Eipä hän ottanut edes yhtään hirttä linnaansa varten ilman
heidän luvattaan ja maksoi aina rehellisesti, mitä sen rakentamiseksi
muuten tarvittiin. Tällaiseen varovaisuuteen olikin hänellä sitä
enemmän syytä kun saarelaiset, ensimmäisen hämmästyksen puuskan ohi
mentyä, alkoivat osoittaa yhä suurempaa halua näpistelemiseen, ja siitä
taas oli seurauksena kaikenlaisia rettelöitä heidän ja Cook'in miesten
välillä. Niinpä tapahtui kerrankin, että eräs saarelainen tempasi
vahtina olevalta Englantilaiselta kiväärin ja juoksi sen kanssa
toveriensa luo. Silloin tarttuivat saapuvilla olevat muut
Englantilaiset aseisinsa, ottivat kiväärinryöstäjän kiinni ja tappoivat
hänet. Siitäpä sitten syntyi saarelaisten keskuudessa aika melu ja Cook
sai ainoastaan vaivoin entisen ystävyyden palautetuksi.
Näpistelemistä eivät Tahitilaiset näkyneet yleensä pitävänkään minään
törkeänä paheena; sillä sitä harjoittivat heidän arvokkaimmat
miehensäkin. Kerran oli Cook muutamien seuralaistensa kanssa yötä
Tutahan luona. Vaikkei saapuvilla ollut muita kuin pelkkiä tahitilaisia
ylimyksiä, huomasivat Englantilaiset kuitenkin aamun koittaissa että
osa heidän vaatteuksistaan oli yön aikana kadonnut. Varastettuja ei
voitu millään tavoin saada takasin ja niinpä täytyi monenkin palata
vierailultaan puoleksi eurooppalaisessa puoleksi tahitilaisessa
pukineessa.
Kesäkuun 4 p:nä tehtiin tuo tärkeä Venustähden tarkastus. Cook itse
toimitti sen rakentamastaan linnasta samalla kuin Banks lähti sitä
varten Cimeo-nimiselle läheiselle saarelle ja eräs kolmas mies
tarkasteli tähteä soveliaalta paikalta melkoisen matkan päässä Cook'in
asemasta. Taivas oli koko ajan pilvetön ja ilma muutenkin
tarkastamiseen suotuisa; ainoastaan tavaton kuumuus tahtoi rasittaa
liiaksi.
Tähtitieteellisen tarkastuksen tehtyänsä oleskelivat Englantilaiset
saarella vielä vähän toista kuukautta, tehden tuon tuostakin retkiä sen
sisäosiin tutkiakseen asukasten oloja sekä tapoja. Erittäinkin oli
Banks tässä suhteen ahkera tutkija. Hän seurasi kerran Matawain luona
mereen laskevaa jokea pitkin ja löysi sillä vaelluksellaan jälkiä
eräästä aikoja sitten sammuneesta tulivuoresta. Hän jakeli
saarelaisille uusien kasvien, niinkuin meloonin, apelsinin, sitroonin
y.m. siemeniä ja istuttipa niitä itsekin sitä varten rakentamaansa
puutarhaan. Kerran tapasi Banks tällaisella matkallaan joukon
kuljeskelevia ilveilijöitä, jotka olivat hänen suureksi ihmeekseen
ottaneet laulujensa ja näytöksiensä esineeksi Englantilaisten tulon
Tahitiin ja heidän toimensa siellä. Vähää ennen lähtöänsä tekivät
Englantilaiset purjehduksen saaren ympäri nousten sillä matkalla usein
maalle keskustelemaan asukasten ja heidän päällikköjensä kanssa ja
tehden samalla monta arvokasta tieteellistä huomiota.
Heinäkuun alkupuolella rupesivat Englantilaiset varustelemaan lähtöä.
Sitä ennen antoi Cook hajoittaa linnansa ja tasoitutti sen ympärille
rakennetut vallit. Lähtöpäivän aamuna (heinäk. 13 p:nä) ilmaantui
Englantilaisten luo joukko Tahitilaisia jäähyväisille. Toiset heistä
olivat ääneti, toiset taas ilmoittivat kovalla äänellä suruansa, jota
Englantilaiset kuitenkin pitivät enemmän teeskenneltynä kuin
todellisena. Pyysipä eräs saarelainen, nimeltä Tupia päästä 13 vuotisen
Tomio-nimisen palveluspoikansa kanssa Englantilaisten mukaan. Cook
suostui mielellään sellaiseen tarjoukseen, sillä hän toivoi miehestä
paljon apua tulevilla matkoillaan.
* * * * *
Ennenkuin lähdemme seuraamaan Cook'ia etemmäksi hänen matkoilleen on
meidän mainittava niistä huomioista, joita hän teki Tahitin saaren ja
sen asukasten suhteen.
Tahitin on luonto varustanut mitä runsaimmilla lahjoillaan. Ilma on
siellä aina mieto, taivas kirkas ja koko luonto niin viehättävä että
saari näytti todellakin pieneltä paratiisilta matkan vaivoista
väsyneiden purjehtijaimme silmissä. Keski-osissa olevat vuoret
muodostivat kapean, hedelmällisen alangon pitkin meren rannikkoa ja
myöskin sisämaassa tavattiin siellä täällä kauniita laaksoja. Maan
tuotteista mainittakoon leipäpuu, kokospalmu, banaani y.m.
Tärkein kaikista oli kuitenkin leipäpuu, jonka noin lapsen pään
suuruiset hedelmät antoivat asukkaille lumivalkeaa, pehmoista ja
maukasta ravintoainetta. Eikä Tahitilaisten tarvinnutkaan jokapäiväistä
elatustaan hankkiakseen tehdä juuri muuta kuin kiivetä leipäpuuhun sen
hedelmiä ottamaan. Mutta vaikka asukkaat elättivätkin itseään
pääasiallisesti kasvikunnan tuotteilla, hoidettiin saarella kuitenkin
jonkunverran koti-eläimiäkin niinkuin kanoja, sikoja ja koiria; etenkin
viimemainittujen lihaa pidettiin herkkuna.
Tahitin asukkaita kuvailee Cook vilkkaiksi ja ystävällisiksi ihmisiksi,
mutta moittii heitä samalla näpistelemisen halusta, jopa
epäsiveellisyydestäkin. Kasvultaan olivat he kookkaita ja
kaunisvartaloisia. Heidän ihonsa oli ruskea, tummempi tai vaaleampi
aina sen mukaan miten paljon he oleskelivat ulko-ilmassa. Miehet
kantoivat tukkansa pitkänä, vaan naiset sitä vastoin lyhyenä, ja sen
koristukseksi käytettiin kukkasia tai lintujen sulkia. Korvarenkaita
kannettiin myöskin, mutta ainoastaan toisessa korvassa. Tärkein
koristuskeino oli kuitenkin ihon piirtäminen eli tatueeraaminen. Se
tapahtui siten että pienellä hammasreunaisella väriaineesen kastetulla
luuliuskalla piirrettiin ihoon neliskulmaisia, ympyriäisiä tai
muunlaisia kuvia.
Saarella vallitseva lämmin ilmanala vaikutti ett'eivät Tahitilaiset
tarvinneet suojella itseään paljon vaatteuksilla. Usein oli vaan
keskiruumis peitetty värisellä vaatteella, jota valmistettiin saarelle
omituisen vadelmapuun kuoresta. Eivätkä Tahitilaiset kaivanneet
pysyväisiä asumuksiakaan. Muutamat maahan pystytetyt pylväät saivat
olla majojen seininä, jotka sitten varustettiin palmupuun lehdistä
tehdyllä katolla. Laattialle asetettiin heiniä ja mattoja, joilla
saattoi istua päivällä ja levätä yöllä.
Suurimman osan päivää viettivät Tahitilaiset ulko-ilmassa, ja
oleskelivat myöskin hyvin paljon vesillä. Heidän venheensä n.s. kanot
olivat tasapohjaisia pystysuorilla syrjillä ja erisuuruiset aina sen
mukaan käytettiinkö niitä sotaa, kalastusta tai muita matkustuksia
varten. Sota-alukset olivat suurimmat ja niitäpä käytettiin parittain
s.o. kaksi purtta liitettiin toisihinsa vahvasti sivuilta. Pienempiä
venheitä soudettiin ainoastaan, mutta suurempiin oli laitettu
purjeitakin.
Mitä muuten Tahitilaisten tapoihin tulee, huomauttaa Cook heidän
suuresta puhtauden noudattamisestaan. He kylpivät kolme kertaa
päivässä, aamuin, keskipäivällä ja illoin; ruokaillessaan huuhtoivat he
suunsa ja kätensä melkein joka suupalan jälkeen. Mainittava on myöskin
heidän omituinen menettelynsä kuolleita haudatessa. Ruumiit asetettiin
paarille ja annettiin mädätä muutamia kuukausia, jonka jälkeen
ainoastaan luut haudattiin sitä varten erityisesti rakennettuihin
_morai_ nimisiin paikkoihin. Nämä hautapaikat olivat varustetut usein
komeilla hautapatsailla ja saarelaiset näkyivät pitävän niitä suuressa
kunniassa.
Uskonnolliset käsitykset olivat saarelaisilla jokseen kehittyneellä
kannalla; sillä he uskoivat yhden maailman luojan, vaikka kohta
ajattelivat hänen alapuolellansa olevan useita alijumalia eli
haltijoita. Yhteiskunnallinen järjestys oli ylimyksellinen, ja
mahtavimmille ylimyksille annettiin jonkunlainen kuninkaallinen arvo.
Sellainen ylimys oli myöskin Tutaha, joka sotaisen kuntonsa vuoksi oli
valittu kuninkaaksi, vaikka kohta hänen isänsä ja edeltäjänsä oli vielä
elossa.
* * * * *
Tahitin saarelta lähdettyään kävi Cook läheisiä pienempiä saaria
tarkastelemassa ja huomasi että maanlaatu sekä asukkaat olivat niissä
kaikissa melkein samanlaisia. Huaheinen asukkaat tulivat häntä vastaan
venheillään ja astuivat vasta sitten laivaan kun olivat nähneet siellä
Tupian. Heidän kuninkaansa Oree tarkasteli ihmetellen kaikkea mitä hän
näki Englantilaisilla ja ihastui kohta vieraisinsa niin että vaihtoi
nimiä heidän päällikkönsä kansa kutsuen häntä omalla nimellään ja
itseään taas Cokeeksi. Uliteian ynnä kolme sen naapurisaarta otti Cook
juhlallisilla tempuilla Englannin kuninkaan haltuun, löysi sitten vielä
joukon pienempiä saaria ja nimitti koko ryhmän _Seurasaariksi_.