LUIKESUO, |
TÖRMÄ, lautamies.
HILJA, Jurvan tytär.
JUSTIINA, Jurvan emäntä.
MAILMAN-HEIKKI, Jurvan kesämies.
ILOLA, | agronoomeja.
SÖDERQVIST, |
NYRKKISEN EMÄNTÄ, rikkaan talokkaan leski.
ISO-LIVARI, |
MUSTA-PEKKA, | Rantatuomaan niittomiehiä.
VESLA, |
ÖKMAN, karjanhoidonneuvoja.
MUKKALAN VILLE, kylän lehmäkeksi, vanha nuorimies.
Muuta kansaa.
Ensimäinen näytös.
Kookas pirtti Jurvan talossa. Oikealla penkkejä. Vasemmalla pöytä
vesikarahvineen ja laseineen, sen takana ja sivuilla tuolia. Penkkien
päässä on sänky, jonka kohdalla nauloissaan riippuu miehen vaatteita.
On kesä. Esitelmää apulannotusaineista on aije pitää. Sunnuntaiehtoo.
Esiripun noustessa asettaa Mailman Heikki viimeistä penkkiä paikalleen.
MAILMAN HEIKKI.
Mahtuu heitä nyt. Ja onkin sellaisia istuimia, että kestävät.
(Jurva ja Ilola tulevat perältä vasemmanpuoleisesta ovesta).
JURVA.
Kas niin Heikki! Oletpa toimittanut penkkejä oikein kivasti. Hyvä on!
Eikö jo ala väkeä karttua?
MAILMAN HEIKKI.
Näkyi siellä pihalla Rantatuomas haukottelevan.
JURVA.
Haukottelevanko? No käske tulla sisälle.
MAILMAN HEIKKI.
Joutaapa tuo siellä tuultumaan. Ei suinkaan sitä yhtä miestä varten
kuitenkaan esitelmää ruveta pitämään.
JURVA (Ilolalle).
Niin. Se on tavallista täällä, etteivät saavu mihinkään kokoukseen
tai esitelmään ilmotettuun aikaan. Sinun pitää Heikki käydä kylällä
ilmottamassa, että agronoomi vartoo. Elähän ja'a ilveitäisi eläkä
viisastele, mutta koeta kerrankin olla niinkuin muutkin ihmiset.
MAILMAN HEIKKI.
Niinkuin muutkin ihmiset! Joo'o. Jokohan nämä nyt riittävät
seurakunnalle, vai pitääkö vielä tuoda lisää penkkejä?
JURVA.
Jo riittävät, jo riittävät.
MAILMAN HEIKKI.
Olla niitä pitää istuimia, ettei taas pehnata minun sänkyäni niinkuin
viime esitelmän aikanakin.
JURVA.
Ole nyt! Ja sano jos ihmisiä pihalle tulee, että tulevat pirttiin.
MAILMAN HEIKKI (Menee oikeanpuolisesta ovesta ulos. Laulaa mennessään):
Ja Hilla se antoi Kallellelee
Muiskua kaksi huulillelee.
JURVA.
Mene nyt lojuamasta!
ILOLA.
Tuo on sama hulivili, joka teillä oli viime kesänäkin kesämiehenä!
JURVA.
Sama mies. Suustaan se on niin paha, ettei sitä tahdo jaksaa kuunnella.
Mutta on erinomainen heinäntekijä, vireä ja virkku ja aina katsoo talon
parasta. Täytyy sietää.
ILOLA.
Hänellä oli joku omituinen nimikin, muistaakseni?
JURVA.
Kutsutaan Mailman Heikiksi.
ILOLA.
Aivan niin. Vanha tukkilainen?
JURVA.
Tietenkin. Mutta keskikesällä hän kuitenkin tekee maamiehen työtäkin.
Vaimoväki häntä ei tahdo sietää, mutta minun täytyy olla Heikin
puolesta. Eihän hän tahdo sopia toistenkaan palvelijoiden kanssa.
(Menee akkunan luo ja katselee ulos). Ei vaan näy isäntiä liikkeellä,
vaikka varmaan lupasivat tulla.
ILOLA.
Ehkä sentään tulevat. Varromme vielä. Tämmöistä odottamista se tahtoo
olla joka paikassa.
JURVA (Katselee yhä ulos).
Luulen tuolla sentään Kierimäen laidassa olevan tulossa...
ILOLA.
Minulla nyt ei juuri ole kiirettä, mutta toverillani, agronoomi
Söderqvistillä tuntuu olevan hirveä hätä. Hän onkin muuten ensikertaa
esitelmämatkalla...
JURVA.
Kyllä minustakin näyttää liian herrasmaiselta ollakseen oppimattoman
kansan opettajana. Ei hän juuri ota puhuakseen mistään asiasta.
ILOLA.
Kyllä niin on. Tuolla naapuripitäjässä ihan suuttuivat ukot. Mutta
kyllä hän siitä tasaantuu ja oppii jahka jonkun vuoden elää ja toimii
kansan parissa. Kyllä kansa taivuttaa.
JURVA.
Luultavasti. Niin on käynyt muillekin. Oppiapa on täytynyt tämän meidän
forstmestarinkin. Kun tänne tuli niin komenteli talonpoikia kuin
rakkikoiria, jalkaansa polki ja ajoi ulos huoneestaan, kun asialle
meni. Mutta neuvottu on mies. Ja siivosti on nyt.
ILOLA.
Niinpä se tahtoo käydä. (Katselee ulos eri akkunasta kuin Jurva).
Tuossakin ihan vieressä on sellaisia ketoja, joissa ensiksi sopii
niittokonetta koettaa. Ja sellaiset leveät ja tasaset luonnonniityt,
joita tälläkin talolla on! Voitte olla varma, että jo tänä kesänä
maksaa niittokone hintansa.
JURVA.
Minä hyvin uskon, sillä olenhan nyt viime kesänä omin silmin ollut
näkemässä kuinka nopeaan ja sievää ja sileää jälkeä niittokone tekee.
ILOLA.
Parin viikon päästä on kone täällä. Ja silloin saavat kyläläiset nähdä
miten heinää tehdään.
JURVA.
Kyllähän ne vielä ovat hyvin epäuskosia. Kun vaan tulee puhe
niittokoneesta, niin ei yksikään usko sitä semmoiseksi kuin se on. Tämä
lähin naapurini Rantatuomas väitti ettei niittokoneella ehdi enempää
niittää kuin kolme kelpo niittomiestä.
ILOLA.
Ohoh! Kahdeksasta kaikkein tottuneimmasta niittomiehestä voi
niittokoneella niittää. Minä muistan kuinka minunkin isäukkoni tenäsi
vastaan silloin kun niittokonetta oli aije ostaa. Mutta nyt! Nyt hän
vakuuttaa, ettei heinänteosta ilman koneita enää tulisi mitään.
JURVA.
Vai niin isä uhkasi! Joko on hänellä monta vuotta niittokone ollut?
ILOLA.
Ainakin vuosikymmenen. Olin silloin vielä lyseossa. Silloin isäkin
alkoi tuumailla, että alkaa tutkia maanviljelystä. Ja paatinkin
ylioppilaaksi tultuani mennä Mustialaan.
JURVA.
On suuri asia ja merkitys minun mielestäni siinä, että kansan omista
lapsista tulee virkamiehiä. He tuntevat kansansa paremmin ja tietävät
paremmin sen tarpeet kuin herrasperheistä lähteneet. Ja heti sen
näkeekin erotuksen. Niinkuin tuonkin toverisi. Aivan sopimaton mies
kansaa neuvomaan... Niin, mutta kesken asian taas! Luuletko ehtiväsi
takasin siksi kun heinään alan, jotta olisit opastamassa, kun
niittokoneella alamme niittää.
ILOLA (Katsellen taskualmanakkaansa).
VartokaapaS nyt! Joo, aivan hyvästi ehdin siksi... aivan hyvästi.
Parin viikon kuluttua saapi täälläkin ketoja alkaa niittää, silloin ne
kukkivat parhaallaan.
JURVA.
Eiköhän ole liian aikasta!
ILOLA,
Siinä on juuri eräs seikka, josta aijoin teitäkin huomauttaa.
Yleensä on täälläkin se paha vika eli paha tapa, että heinä tehdään
liian myöhään — useinkin vasta sitten kun heinä on kukkinut. Heinät
kadottavat siten suuren osan arvostaan.
JURVA.
Kyllä niinkin. Mutta kovin ne kuivuvat vähäksi ja kokoon kun ylön
varhain niitetään...
ILOLA.
Niin, niin. Se on teilläkin samaa uskoa kuin kaikilla muillakin. Mutta
vähitellen mennään oikeaan. Olenpa varma, että jonkun vuoden kuluttua
olette tekin eri mieltä kuin nyt.
JURVA.
Voipi niin käydä. (Katselee ulos). Tuolla näkyy tulevan aika liuta
miehiä. (Menee ulos oikeanpuolisesta ovesta).
ILOLA (Yksin).
Kunnon ukko hän on. Teräväjärkinen ja ottaa huomioonsa kaikki
seikat. On oikein ilo puhella tuonlaisten maanviljelijäin kanssa.
Saisi nähdä mikä tästä esitelmän pitämisestä tulee? Näyttää kuin ei
tulisi kuulijoita lainkaan. Harmittaa vähä tuo Söderqvist. Tylyllä
käytöksellään pilaa hän monta hyvää alkua. "Tietämättömiä raakalaisia",
"haisevia sikoja". Kumma mies kun ei hän saa päähänsä, että kansalla on
yhtä terve ymmärrys kuin hänellä itselläänkin. (Katselee ulos akkunasta
oikealle). Kuinka tämä kuitenkin on kaunista tämä Perä-Pohjola! Kas
kuinka kauniilta hohtavat vaarat tuolta joen toiselta puolelta kun
illan rusko kultaa vuorien kylkiä. Ei ikinä tämä ole köyhä eikä hallan
arka maa! Kun viljelykset laajenevat, kun vaarojen rinteet kasvavat
terästä viljaa ja heinävät joenrannat työntävät maaheinää kuin taikinaa
niin... hätäkö on tällä kansalla elääkseen. Hyvällä ollaan jo alulla.
Vuosikymmenen perästä...
HILJA (Tulee nauraen vasemmanpuolisesta ovesta. On sievä ja siro.
Ainopuvussa).
Mutta et usko Akseli! Minä ihan tahdon katketa naurusta.
ILOLA (Mennen Hiljan viereen ja ottaen häntä molemmista käsistä kiinni).
No mikäs sinua niin huvittaa? (Hellästi ja rakastamalla). Mikä pulmaani
naurattaa?
HILJA.
Kun tuo Mailman Heikki on nyt ottanut agronoomi Söderqvistin
huiputtaakseen. Aivan hullutuksia se mies on täynnä...
ILOLA.
Kun antaa itseään huiputtaa, niin hommatkoon Heikki. Mitä se sitten
tuumaa?
HILJA.
Se on niin hassua, etten tiedä viitsinkö kertoakaan...
ILOLA.
Kerro pois vaan! Tuo Heikkinne näyttääkin todella olevan... Onko hän
oikein täysijärkinen?
HILJA.
Liiaksikin on järkeä. Tiedätkö mitä täällä tarkotetaan sillä kun
sanotaan että mennään taloon kaivon paikkaa katsomaan eli hakemaan?
ILOLA,
Kaivonpaikkaa katsomaan! Tietysti että koetetaan missä vesi lähinnä
olisi...
HILJA.
Sillä on täällä toinenkin merkitys.
ILOLA.
Mikä niin?
HILJA.
Kun kosija käy talossa sanotaan: hän on käynyt kaivon paikkaa
katsomassa.
ILOLA.
En ole sitä kuullut. No mitä siitä? (Istuvat ensimäiselle penkille).
HILJA.
Ja muistathan Nyrkkisen emännän, sen rikkaan lesken, joka sinuakin
viime kesänä hännitti!
ILOLA.
Hyvin muistan tuon kiiluvasilmäsen kerskailevan emännän.
— HILJA.
No niin. Hänestä nyt kyllä puhutaan, että hän on hirveästi
naimahaluinen ja tahtoisi välttämättömästi nuoren ja pulskan miehen.
Eikös ollutkin Mailman Heikki miettinyt mokoman jutun. Kun herra
Söderqvist aivan äsken istui tuolla vieraskamarissa sanomalehteä
lukien, meni Heikki hänen puheilleen, sanoi terveisiä Nyrkkisen
emännältä — ja pyysi että Söderqvist tulisi Nyrkkiseen "kaivon paikkaa
katsomaan". Lopun osaat kuvitella... (Nauravat molemmin).
ILOLA.
No lupasiko Söderqvist käydä "kaivon paikkaa katsomassa"?
HILJA.
Lupasi jo tänä iltana tai huomenna kuitenkin. Jos hän nyt menee
Nyrkkiseen ja sanoo emännälle, että hän on tullut "kaivon paikkaa
katsomaan", niin on varmaa että emäntä uskoo hänen tulleen kosimaan...
ILOLA (Nauraa).
Hauska juttu, hauska juttu. Antaa mennä niinkuin on menemässä. Antaa
Heikin hommata! Hullumpaa miestä en ole koskaan nähnyt. Hauskaa nähdä
mikä tuosta tulee! (Sytyttää paperossin ja nousee kävelemään).
HILJA.
Ethän vielä tänä iltana lähde matkalle!
ILOLA.
En tiedä varmaan. Yön aikana olisi kyllä viileämpää matkustaa. Ja
minulla on kiire takasin. Saavun tänne siksi kun niittokone tulee... ja
silloin...
HILJA.
Silloin puhut isälleni asiastamme?
ILOLA.
Niin. Kuitenkin olen varma, että hän tietää suhteemme. Sen olen
huomannut. Ja sitten julkasemme kihlauksemme. (Istuu Hiljan viereen,
kietoen kätensä Hiljan vartalon ympäri). Eikö niin lemmittyni?
HILJA.
Niin.
(Justiina tulee vasemmanpuolisesta ovesta. On tukeva,
lempeän näkönen emäntä. Hilja hyppää seisomaan).
JUSTIINA.
Hilja paras! Tule vähä minua auttamaan tänne keittiöön. Piiat ovat
jok'ikinen menneet raitille.
HILJA.
Minä tulen, äiti! (Menee äitinsä jälessä).
ILOLA (Yksin. Kävellen lattialla).
En koskaan olisi uskonut, että häneen niin voisin kiintyä. Tosin
hän minua jo silloin miellytti kun olin opettajana kansanopistossa
ja hän oppilaana, mutta en minä silloin ajatellut näin pitkälle...
Kerrassaan kelpo tyttö ja lahjakas! Parempaa kumppania en mistään
saisi jos hakisinkin. Ensi jouluna siis häämme! Mutta minun täytyy
lähteä veli Söderqvistiäkin katsomaan... mahtanee hänen esitelmänsä
apulannoitusaineista valmistua... (Menee samasta ovesta kuin Hiljakin).
(Oikeanpuolisesta ovesta tulevat, Rantatuomas, Luikesuo ja
Törmä. Asettuvat istumaan etumaiselle penkille, ottamatta
lakkia päästään. Rantatuomas on lyhyt ja paksu).
LUIKESUO.
Eipä täällä vielä ole ketään. (Kaivaa tupakkakojeensa käsille).
RANTATUOMAS.
Eipä näy olevan.
(Kaksi muuta miestä tulee samasta ovesta.
Äänettömyyttä jonkun aikaa).
RANTATUOMAS.
Sitä minä en saa päähäni sitä apulanta-asiaa! Kun kuuluu säkillinen
höystävän enemmän kuin viisikymmentä kuormaa hyvää sontaa.
(Tupakoivat. Väkeä karttuu lisää, naisia joukossa. Yksikään mies ei ota
lakkia päästään. Miehet tupakoivat).
LUIKESUO.
Kummalta se kuuluu. Vaan kukapa ne herrain konstit tietää.
TÖRMÄ.
Mutta niin sanovat oppineet, että se, joka apulantaa käyttää niin sen
miehen maa se vasta kasvaa. Kuuluu olevan erinomainen höystö vanhoille
kedoillekin...
RANTATUOMAS.
Vaan kun on pellot jo ennestään liian lihavat isoissa karjataloissa
niinkuin meilläkin, niin pitääkö siihen vielä lisää ostaa. Minä kysyn
vaan.
LUIKESUO.
On niitä teidänkin talossa vielä laihoja paikkojakin. Ylirannan kedot
esimerkiksi.
RANTATUOMAS.
Mitäpä sinä huolit, olivatpa minun maani lihavia tai laihoja.
LUIKESUO.
Saman vaan minulle tekee. Sanonpahan vaan, että laihoja nurmia niitä on
joka talossa.
TÖRMÄ.
Sen olen kuullut agronoomien selittävän, että juuri vanhoille nurmille
on apulanta erinomaista höystöä.
RANTATUOMAS.
Vaan minä sanon, että pian tulee ulos kujasta lähtö sille isännälle,
joka sontaa rupeaa ostamaan. Saapi lyödä kintaansa pöytään että
läiskähtää.
LUIKESUO.
Eivät ole joutuneet puulle paljaalle ne, jotka apulantaa ovat
käyttäneet. Sen olen kuullut niiltä, jotka tietävät.
RANTATUOMAS;
Vaan kyllä minusta on talossa muitakin rahanreikiä kun sonnan
ostaminen. Kun verotkin pitää ulosoton kautta periä niin...
TÖRMÄ.
Sehän on aivan eri asia. Ja sitä varten kai sitä koetetaan edistyä ja
kehittyä maanviljelyksessä, että varallisuus enenisi...
RANTATUOMAS.
Silläkö luulet rikastuvasi, että sontaa alat ostaa! Minusta teidänkin
talossa tarvittaisiin ensiksi vähä muutakin kun sontaa.
TÖRMÄ.
En minä ole sanonut, että minä kykenen ostamaan. Mutta puhun vaan, kun
olen kuullut että ne eivät ole kauppojaan katuneet jotka apulantaa ovat
käyttäneet. Oppihan on aina oppia.
RANTATUOMAS.
Joo, mutta sen minä sanon, että semmosessa karjatalossa kuin meillä...
Ei ole pojat sonnan puutetta... olisi kylläkin antaa...
TÖRMÄ.
Välipä semmosesta karjasta...
RANTATUOMAS.
Minkälaisesta karjasta? Sanopa! (Kiivastuu, huitoen piipullaan sinne
tänne).
TÖRMÄ.
Konttaavanhan kuuluvat joka kevät...
RANTATUOMAS.
Meillä on mistä eletään eikä oteta meiltä kruununveroja
pakkohuutokaupan kautta...
TÖRMÄ (Kiivastuu hänkin).
Eikä meillä tehdä luokolla heinää...
RANTATUOMAS (Nousten kävelemään).
Sanotko minua heinän varkaaksi? Häh?
TÖRMÄ.
Arvaa! (Nousee ja menee ulos).
RANTATUOMAS.
Vastaatko puheesi?
TÖRMÄ (Ei vastaa. Menee).
RANTATUOMAS.
Vielä se tuokin velkateiri puhuu apulannan ostosta!
LUIKESUO.
Saa siitä puhua yks' niinkuin toinenkin. Eikä tässä saa yksi enempää
huutaa kuin toinenkaan.
RANTATUOMAS.
Et sinä ole minun neuvonantajani.
LUIKESUO.
Kyllä sinä tarvitset neuvoa niinkuin muutkin. Et suinkaan sinäkään koko
maailmaa olallesi pane, vaikka olisit puolta paksumpi.
(Nyrkkisen emäntä ja eräs toinen vaimo tulevat. Vähän jälempänä
miehiä. Nyrkkisen emäntä kävelee ylpeästi penkkien sivu ja
istuu sänkyyn, johon toinenkin vaimo seuraa. Tupakansavua
karttuu kovasti).
RANTATUOMAS.
Tuossapa muistan nyt kun näen tuon emännän. No joko on niittokone tuotu?
NYRKKISEN EMÄNTÄ.
Ei ole vielä renki Matti palannut kaupungista. Huomenna pitäisi saapua.
LUIKESUO.
Teeringinkö tilasitte?
NYRKKISEN EMÄNTÄ.
Teeringin. Sitä ne ovat kehuneet keveäksi ja hyväntapaseksi.
RANTATUOMAS.
Se on nyt ensimäinen niittokone tässä kylässä — ensimäinen ja viimeinen
luulen.
LUIKESUO.
Ensi kesänä tilaan minäkin.
RANTATUOMAS.
Mitä sinäkin teet niittokoneella. Ketoja ei ole kuin nimeksi ja
saariniityt luhikoita. Eikä sillä niitä kun korkeintaan kolmesta
miehestä.
NYRKKISEN EMÄNTÄ (Puhuu kovalla äänellä, tehden miesmäisiä liikkeitä).
Se vain on pitkä vale. Viime kesänä näin, kun Alakylässä ajettiin
Teeringillä. Oli sataa syltä pitkä sarka ja kuutta leveä ja niin vankka
heinä, että lakoon oli lyönyt, niin puolessa tunnissa oli kumossa. Ja
niin siistiä jälkeä teki, että nauratti.
RANTATUOMAS.
Ja sittenhän ne särkyvät ne koneet aina vähä väliä. Vetoa minä sen
päälle lyön, ettei niitä kun kolmesta miehestä.
LUIKESUO.
Sinä se tiedät kaikki niin hyvin, vaikket ole koskaan koneella
niittänytkään.
NYRKKISEN EMÄNTÄ.
Tilattu se on ja huomenna se nähdään. Elää tuon takaa, vaikka väylään
veisi.
LUIKESUO.
Sen minäkin sanon. Mitä se teidänkin varoissanne tuntuu — yhtä kuin
nappi lähtisi takista.
RANTATUOMAS.
Tuskinpa tuota tarvitseisi kylään lähteä rahaa hakemaan jos tuon
ostaisikin. Eiköhän sitä sen verran löytyisi hyvin likeltä isäntää.
(Lyö povelleen).
NYRKKISEN EMÄNTÄ.
Jolla on, se ostaa. Enkäpä minä ole "förmyntärin" hoidettavana. Jopa
tuo kuuluu tämänkin talon isäntä tilanneen niittokoneen.
LUIKESUO.
Niin kuuluu. Kyllä nyt kohta nähdään kuinka alkaa luonnistua.
RANTATUOMAS (Nousee seisomaan, pyyhkii hikeä kasvoiltaan).
Ohoh. Kuumapa tässä tulee. Jopa tässä nyt alkaa kuulijoitakin olla.
(Aikoo lähteä ulos. Töksähtävät vastakkain Mailman Heikin kanssa, joka
tulee vauhdissa ulkoa).
MAILMAN HEIKKI.
Elä päälle tule! Pois liljalta, sanoi Mörtperi.
RANTATUOMAS.
Tuo rakki se On aina jaloissa. (Kuuluu naurua. Rantatuomas menee ulos.)
MAILMAN HEIKKI.
Siinä se on komea isäntä. Jopa täällä nyt on Suomen kansaa yhdellä
koolla. Sitä jaloa Suomen kansaa. Mutta kuka perkele on uskaltanut
mennä minun sänkyyni! (Rientää sängyn luo ja vetää Nyrkkisen emännän ja
hänen vieressään istuvan vaimon pois sängystä). Pois harakat herneistä!
Minun vuoteeni ei ole "arvoisaa yleisöä" varten. Pönteriä ja perkeleitä!
NYRKKISEN EMÄNTÄ.
Tuommosta miestä tuo Jurva viitsi nähdä! (Menevät vaimon kanssa
aivan pöydän luo istumaan. Joku nauraa takapenkillä. Mailman-Heikki
järjestelee vuodetta).
MAILMAN HEIKKI
Vanhoja akkoja minä en vuoteellani salli. Se on vissi se, sanoi
Utterströmi. Laitan tähän ensi esitelmän ajaksi pommin, niin eiköhän
tästä ala emännät pienetä.
NYRKKISEN EMÄNTÄ.
Tuommosta hunsvottia minä en talossani sallisi tuntiakaan.
MAILMAN HEIKKI.
Tietääkö emäntä mitä tarkotetaan isäntä- ja emäntäkoululla?
(Ilola, Jurva ja Söderqvist tulevat vasemmanpuoleisesta ovesta.
Söderqvist, hieno herra, kaulus kaulassa, rillit nenällä,
paperikäärö kädessä.)
JURVA.
Onpa tänne jo karttunut väkeä.
ILOLA (Tervehtii).
Hyvää iltaa!
SÖDERQVIST (Tehden ylpeän liikkeen päällään. Ensimäisellä rivillä
istuvat yrittävät ottamaan lakkeja päästään, jokunen ottaakin, jokunen
vaan koettelee, kohottaa hiukan ja panee takaisin. Samoin tekevät
takarivin miehetkin).
SÖDERQVIST (Tuimalla, moittivalla äänellä).
Pitäsipä nyt tarjeta lakittomin päinkin. Se on hävitöntä, ettei
huoneelle anneta sen vertaa kunniaa...
(Mailman-Heikki paiskaa lakkinsa sänkyyn.)
MAILMAN HEIKKI.
Tuoss' on minun... ensimmäinen pääkappale...
(Kuuluu naurua. Useimmat ovat ottaneet lakin päästänsä.
Rantatuomas tulee ulkoa, istuu penkille, antaen lakin olla
päässään.)
MAILMAN HEIKKI.
Pois pormestariltakin ensimmäinen pääkappale.
(Raiskaa Rantatuomaalta lakin lattiaan.)
RANTATUOMAS.
Huuti poika siinä! (Ottaa lakin laattialta ja panee päähänsä.)
(Naurua. Söderqvist on vihasen ja totisen näkönen.
Lähestyy pöytää, menee sen taka).
SÖDERQVIST (Moittivalla äänellä.)
Onko tässä ihmisten oltava! Savua pirtti täynnä, että keppi pystyssä
pysyisi! Tämä on sikamaista! Lakki päässä tupakoidaan kuin missäkin
hollituvassa. Ja tämä haju... ush... Mikä tämä on?
MAILMAN HEIKKI.
Se on "kansallishenki", joka haisee, herra agronoomi.
(Jurva ja Ilola nauravat henkimenossa. Söderqvist
ei ole Mailman Heikkiä kuulevinaankaan.)
SÖDERQVIST.
Mitä tästä kaikesta saattaa uskoa ja ajatella, kun...
MAILMAN HEIKKI.
Tämä kaikki on "kansamme hyvinvointia", herra agronoomi.
SÖDERQVIST.
Aukaskaa edes akkuna siellä. (Viittoo käsillään akkunoihin päin).
MAILMAN HEIKKI.
Niin, reijät auki, röörit puhtaaksi!
SÖDERQVIST (Vihasella äänellä.)
Aukaskaa akkunat siellä... siat!
ÄÄNI AKKUNAN LUOTA.
Ei näissä ole saranoita.
SÖDERQVIST.
Sen minä arvasin.
MAILMAN HEIKKI.
Reikä täälläkin On! (Pukkaa oven auki, jolloin oven takaa kuuluu
valittava ja kiljuva koiran vinkuminen.)
SÖDERQVIST.
Tämäpä vasta elämää on! Mikä siellä nyt oli? Koirako?
MAILMAN HEIKKI.
Ei täällä mitään ole. Se oli ensimmäinen soitto, että kohta alkaa.
SÖDERQVIST (Itsekseen, äreällä äänellä.)
Sablars följe! Sakramenskadt pack!
MAILMAN HEIKKI.
No, nyt tulee verestä ilmaa. Mutta pankaapa piippu-kärsänne taskuunne.
(Jääpi ovelle seisomaan.)
SÖDERQVIST.
Toivon, että kansalaiset tämän lyhyen esitelmäajan voivat olla
tupakoimatta ja istuvat lakittomin päin.
(Rantatuomaskin ottaa lakin päästään ja
asettaa sen polvensa nokkaan).
SÖDERQVIST (Asettuu pöydän taakse, selaillen tuomaansa paperikääröä.
Jurva, Ilola, Nyrkkisen emäntä ja toinen nainen asettuvat lähelle
pöytää tuoleille istumaan).
RANTATUOMAS.
Minä pyytäsin kysyä, että tuleeko tässä puhetta apulannotuksesta?
SÖDERQVIST (Ei vastaa. Silmää tuimasti Rantatuomaaseen.)
MAILMAN HEIKKI (Kuiskaamalla Rantatuomaalle.)
Tällä agronoomilla on kuulossa vähä vikaa. Kysykää lujemmasti, kysykää
uudestaan, isäntä.
RANTATUOMAS (Katsellen vuoroon Heikkiin, vuoroon agronoomiin.)
MAILMAN HEIKKI.
Tiedänhän minä, että vähäkuulonen se on.
RANTATUOMAS (Kovanlaisella äänellä.)
Minä pyytäsin kysyä, että tuleeko tässä puhetta apulannotuksesta?
SÖDERQVIST.
No, no, malttakaa nyt siellä! Mikä härkä te olette, kun ette malta
odottaa.
RANTATUOMAS (Kiivaana.)
Härkäkö? Mitä tämmönen puhe merkitsee! Härkä! Olen minä ennenkin nähnyt
ihmisiä. (Panee lakin päähänsä ja lähtee kiivaasti ulos. Kynnyksellä
kompastuu hän Mailman Heikin jalkaan ja rojahtaa pitkäkseen porstuan
lattialle).
SÖDERQVIST (Alottaen esitelmän.)
Niinkuin on edeltäpäin ilmotettu, tulen nyt lyhykäisyydessä puhumaan
niistä apulannotusaineista, joita...
(Oven suusta kuuluu järeä kiroaminen ja kova poru.)
Väliverho.
Esitelmän ajan voi esirippu olla laskettuna joko pitemmän tai lyhemmän
aikaa.
Kun esirippu nousee, poistuu Söderqvist ylpeänä pöydän takaa ja kävelee
vasemmanpuolisosta ovesta pois. Osa kuuntelijoistakin poistuu.
MAILMAN HEIKKI.
Sissoo! Nyt kylvämään kainiittia ja luujauhoja.
JURVA.
Heikki siellä! Olepa hiljaa nyt!
MAILMAN HEIKKI.
Isäntä käskee kunkin mennä kotia.
(Jurva ja Ilola puhelevat hiljaa keskenään.)
LUIKESUO (Yrittää panna piippuunsa, mutta Törmä huomauttaa häntä siitä,
jolloin hän pistää palavan piipun taskuunsa.)
MAILMAN HEIKKI (On mennyt pihalle, josta kuuluu hänen laulunsa):
Mataringin mamsellia teki sen junnan mieli juu;
Hei, juu ja illalla, teki sen junnan mieli juu.
JURVA (Rientää ulos, josta kuuluu hänen puheensa Mailman Heikille. Enin
osa yleisöä on poistunut.)
ILOLA.
Niin. Minun pitää vielä ilmottaa, että syyskuun lopussa pidetään tässä
kylässä karjanäyttely. Siitä tullaan tietysti aikanaan sanomalehdissä
ilmottamaan, samoin kuin tarkemmin päivästä, jona se pidetään sekä
niinikään paikasta. Tahdoin vaan siitä tässä lyhyesti nyt jo mainita,
niin että asia tulee pitäjäläisten tietoon. Palkintoja jaetaan useita
kymmeniä. On siis kunkin karjanomistajan harrastettava karjanäyttelyyn
parhaat lehmänsä.
(Jurva tulee ulkoa. Hänen jälessään Rantatuomaskin,
hirmusen kiukkusen näkösenä).
LUIKESUO.
Oli tarkotus kysyä saapiko siihen näyttelyyn tuoda sonnia?
ILOLA.
Tietysti. Mullikat ja sonnit ovat juuri tervetulleita.
NYRKKISEN EMÄNTÄ. n
Vissimmästi, koska Alakylän näytelmässäkin olivat puolet sonneja.
RANTATUOMAS (Silmäillen ympäri pirttiä.)
Eipä sitä kaitanaamasta agronoomia nyt näykään. Kyllä minä hänet opetan
härittelemään... tässä...
ILOLA.
Niinikään oli tarkotukseni puhua hiukan lehmäroduista, mutta aika näkyy
nyt jo kuluneen niin myöhäksi, ettei... ja sitä paitse on jo yleisöä
poistunutkin...
RANTATUOMAS.
Eivät ne olleet kun mökkiläisiä ja itsellisiä...
ILOLA (Jatkaen puhettaan).
Mutta mainitsen kuitenkin lyhykäisyydessä, että tulevassa
karjanäyttelyssä tuskin tullaan palkitsemaan muita kuin
kotimaisrotusia lehmiä eli n.s. maatiaislehmiä. Tämän puolen karja
on ylipäänsä sekarotusta, mutta onhan melkein joka talossa kuitenkin
maatiaisrotusiakin.
(Mailman Heikki tulee ulkoa.)
RANTATUOMAS.
Hyvistä maitolehmistä palkinnot annetaan eikä huonoista, arvaan ma.
ILOLA.
Tietysti, mutta...
(Luikesuon taskusta nousee paksu sauhu. Kuuluu huuto:
Luikesuon isännällä on tuli plakkarissa.)
MAILMAN HEIKKI.
Tulinen peeveli! Ammoniakkihöyryä! Vettä, vettä! (Juoksee kahakäteen,
hakien vettä. Sieppaa vesikarahvin pöydältä, josta aikoo kaataa
Luikesuon taskuun. Luikesuo menee ulos, takoen taskuansa ja hokien:
Sepä nyt oli, sepä nyt oli!)
ILOLA.
Tuliko oli taskussa?
TÖRMÄ.
Taisi äsken panna palavan piipun taskuunsa.
ILOLA.
Se piippu, se piippu! Se on tehnyt monta kommerrusta ihmisille. —
Niin. Esitelmä on siis lopussa. Toivotan hauskaa kesää ja uskon, että
tapaamme toisemme syksyllä karjanäyttelyssä! (Kumartelee.)
NYRKKISEN EMÄNTÄ.
Agronoomi taitaa itsekin silloin tulla?
ILOLA.
Jos eletään niin tullaan.
(Kaikki muut menevät, paitse Jurva ja Ilola.
Nyrkkisen emäntä kättelee Ilolaa hyvästellessä.)
JURVA.
Olipa se!
ILOLA.
Mitä tarkotatte?
JURVA.
Oli vähä pahasti, kun tuo Söderqvist sillä tavalla puhutteli
Rantatuomasta, joka on koko pitäjän ylpeimpiä isäntiä. Se on
vimmastunut nyt niin että...
ILOLA.
Olihan se vähä tyhmästi.
JURVA.
Sinä et tunne oikein tämän puolen kansaa. Ne ovat hyvin ylpeitä.
ILOLA.
Mutta minusta näytti juuri tämä Rantatuomas, suoraan sanoen, leuhkalta.
JURVA.
Sen vuoksipa häntä ei ole hyvä härnäillä.
ILOLA.
Eihän tuo nyt kuitenkaan niin kovin suuri loukkaus ollut.
(Avonaisesta ovesta näkyy Nyrkkisen emäntä ja Söderqvist,
jotka puhelevat keskenään. Nyrkkisen emäntä niiailee ja
nauraa. Söderqvist tulee sisälle.)
SÖDERQVIST.
Sinä et taida malttaa tänä iltana lähteä. Täytyy haaveksia kultansa
kera, ha, ha, ha.
ILOLA.
Ajattelin, että lähtisimme vasta huomen aamulla, ani varhain.
SÖDERQVIST.
Minä olen päättänyt nyt jo lähteä — minulla on sitäpaitsi pieni
toimituskin täällä kylässä — tapaamme seuraavassa kestikievarissa,
johon jään yöksi.
JURVA.
Olisi ollut tässäkin talossa yösijaa.
SÖDERQVIST.
Kiitos vaan! Mutta niin olen päättänyt.
ILOLA.
Mikä toimitus sinulla näin sunnuntai-iltana on?
SÖDERQVIST.
Täällä on eräs Nyrkkisen emäntä, joka on pyytänyt minun tulla
kaivonpaikkaa katsomaan. Voin sen hyvästi vielä tänä iltana toimittaa.
Muuten on hän hevosella liikkeellä — odottaa tuolla pihalla. Lupasi
myöskin kyyditä ensi majataloon, joten... Mitä sinä naureskelet...?
Niin, että minulla ei siis ole muuta kun... (Hyvästelee ja kiittelee
isäntää ja poistuu vasemmasta ovesta.)
ILOLA (Ratkeaa nauramaan.)
No, hullumpaa juttua en ole kuullut! Mikä siitä tulleneekaan!
JURVA.
Sanoiko hän menevänsä kaivon paikkaa Nyrkkiseen katsomaan? Sehän on...
Nyrkkisessähän on kaivoja... Meinaako hän tuota leskeä, vai...
ILOLA.
Hullu juttu. Mailman Heikin keksimä! Söderqvist ei osaa aavistaakaan
että Nyrkkisen emäntä luulee hänen tulevan kosimaan...
JURVA.
No sitä Heikkiä! Se mies on taas kaiken iltaa jakanut piruuttansa.
ILOLA.
Antaapas Heikin hommailla. Hauskaa on nähdä millä mielellä Söderqvist
palaa "kaivon paikkaa katsomasta".
JURVA.
Jo se on täynnä konnuutta tuo Heikki.
(Törmä tulee vauhdilla sisälle.)
TÖRMÄ.
Onko agronoomi Söderqvist täällä?
ILOLA.
Hän on juuri pois lähdössä. Mitä olisi isännällä asiaa?
TÖRMÄ.
Olisipa vähä.
ILOLA.
Ehditte vielä häntä puhutella. (Menee vasemman puoIen oven luo ja
huutaa Söderqvistiä.)
JURVA (Itselleen.)
Minä aavistin ja pelkäsin tätä. Rantatuomas haastaa agronoomi
Söderqvistin käräjiin. Tämä vielä lisäksi. Olisi se Rantatuomaskin
voinut antaa anteeksi.
SÖDERQVIST (Tulee palttoo yllään, pienonen kapsäkki kädessä.)
Mitä täällä nyt vielä oli?
ILOLA,
Tällä isännällä oli jotakin kysymistä.
TÖRMÄ (Rykien ja ottaen juhlallisen asennon.)
Ei ole kysymistä. Mutta talokas Aapo Rantatuomas haastaa teitä käräjiin
"sopimattomasta kohtelusta"...
SÖDERQVIST (Vimmastuen ja poikasten jalkaa).
Mitä helvettiä minä kuulen!
TÖRMÄ.
Käräjät alkavat tässä Heinärannan kylässä ensi tulevan syyskuun 28
päivä, Ylitörmän talossa.
SÖDERQVIST.
"Sopimattomasta kohtelusta!" Tulinen helvetti! Jos oikein olisin
tehnyt, olisin ajanut teidät pellolle jok'ikisen. Semmosia hunsvottia...
ILOLA.
Tämä nyt vielä!
TÖRMÄ.
Minä olen tehnyt tehtäväni!
SÖDERQVIST (Vimmassa.)
Jävla tuppar! Satans barbarer! Sanokaa Rantatuomaalle... ei... minä
tiedän... antaa olla... Kyllä minä käräjissä näytän...
ILOLA.
Bli inte häftig... bäste bror.
SÖDERQVIST (Mennen kiivaasti ulos. Mennessään.)
Du ä, just en skön kamrat! Tuppen sticker fram!
TÖRMÄ.
Jopa koski veriin.
ILOLA.
Hävitöntä on Rantatuomaan tuollaisesta ruveta haastattamaan.
Pikasuudessa tulee sanotuksi.
TÖRMÄ.
Mutta hän kutsui Rantatuomasta häräksi, kaiken kansan kuullen. Ja eikö
se teillekin mongertanut jotakin mennessään...
ILOLA.
Rantatuomas käyttäytyi myöskin tyhmästi, kun kysyy ja kysyy mistä
esitelmä pidetään, vaikka on viikkoja ennen siitä kirkossa kuulutettu.
TÖRMÄ.
Vaan ei sitä sen vuoksi saa toista häritellä ja nimitellä.
JURVA.
Paras tuommonen asia olisi sopia eikä lähteä vaivaamaan oikeutta jonnin
joutavan jutun takia.
TÖRMÄ.
Parasta tietenkin olisi sopia. Minä jo kieltelin Rantatuomasta, ettei
haastaa ollenkaan. Vaan siihenkö se tyytyy, joka on semmonen härkäpää.
ILOLA.
No nyt tekin nimittelette samaa miestä härkäpääksi... Niin käy...
TÖRMÄ (Kovasti hämmästyen.)
Minä en... minä tietenkin tarkotin, että Rantatuomas on ylpeä...
ILOLA.
Niinpä niin. Sitä tulee sanotuksi minkä mitäkin. Härkäpääksi tekin
sanoitte.
TÖRMÄ (Hämillään).
Ei tässä osaa enään puhuakaan.
(Ulkoa kuuluu rattaiden kolua ja hevosen hirnuntaa.)
ILOLA.
Nyt he menevät.
(Hilja tulee ja rientää ikkunaan.)
HILJA.
Tuossa menevät. Nyrkkisen emäntä ohjaa orittaan kuin taitavin hevosmies.
ILOLA.
Todellakin. Onkin komea hevonen ja siistit kiesit.
(Törmä ja Jurvakin menevät akkunasta katsomaan.)
ILOLA
Kas noin vaan! Tuohan näyttää komealta!
(Hilja purskahtaa nauruun, nykäsee Ilolaa takin hiasta
ja kuiskaa jotakin korvaan. Kiirehtii pois.)
TÖRMÄ.
Se onkin polkijansa puolelta juoksijasukua tuo Nyrkkisen liinikko ja
emäkin oli niin hyväntapanen hevonen, että sitä ei uskos.
ILOLA
Siltä näyttää. Pian loittonevat. (Hyräilee, sytyttää paperossin ja
vilahtaa menemään vasemmalle.)
TÖRMÄ.
Sakkoon se joutuu agronoomi.
JURVA.
Mikäpä sen tietää. Ottaa asianajajan tuo agronoomi niin menee mistiin
koko juttu. Saapi parhaassa tapauksessa Rantatuomas maksaa kulut, että
paukkuu. Ketä tulee todistajiksi?
TÖRMÄ.
Kymmenen todistajaa on haastettava.
JURVA.
Semrnosia jupakoita sillä on Rantatuomaalla ollut ennenkin. Muistat kai
sitäkin asiaa vallesmannin kanssa. Kun kulutti monta tuhatta markkaa
käräjänkäynnillä eikä saanut sittenkään syyhyn vallesmannia. Entäs
forstmestarin kanssa?
TÖRMÄ.
Miks'en muistaisi. Istuinhan jo silloin lautamiesten penkissä. Joo,
niinhän se kyllä on, että parempi laiha sovinto kuin lihava riita.
Eikä hän tästäkään jutusta tule hyötymään se on viljanen vissi. Jos
vaan vanha tuomari itse tulee käräjille, niin pian alkaa komentaa hän
Rantatuomaan ulos ovesta. On se äijä sen tehnyt ennenkin Rantatuomaalle
ja muillekin.
JURVA.
Kehota sinä nyt Rantatuomasta heittämään pois. Häpäsee koko kylän
tuommosella jutulla.
TÖRMÄ.
Ei sitä miestä auta kehottaminen. Hän tekee oman kallonsa mukaan,
vaikka puukkoja satasi.
(Mailman Heikki tulee, sanomalehtikäärö kainalossa.)
MAILMAN HEIKKI.
Rantalan Ville oli käynyt postissa ja toi meidänkin lehdet. (Menee
pöydän luo ja laskee kääreen pöydälle. Hakee lehtien välistä kirjeitä.
Jurva seisoo vieressä katsellen.)
JURVA.
Näkyykö siellä minulle mitään?
MAILMAN HEIKKI.
Tuoss' on yks'. Tässä Hiljalle kirje ja postikortti. (Ottaa ne ja
lähtee vasemmalle.)
JURVA (Katsellen kirjettä. Lukee.)
Tuominen & Ranta, Rautakauppa. Tämä näkyy olevan sieltä niittokoneen
kaupasta.
TÖRMÄ.
Jokohan ilmottavat koneesta?
JURVA.
Saapa nähdä. (Avaa veitsenkärjellä kirjekuoren, ottaa silmälasit
povitaskustaan ja aikaa lukea.) Sieltäpähän näkyy olevan. (Lukee
ääneensä.) Saamme ilmottaa että olemmekin tilaisuudessa nyt
jo tänään lähettämään agronoomi Akseli Ilolan Teille tilaaman
Dering-niittokoneen. Kone on tänään lähetetty rautateitse...
TÖRMÄ.
Se on siis asemalla jo!
JURVA.
Niin on. No sitä parempi. Heikki saapi lähteä huomenna noutamaan.
(Rantatuomas ja Luikesuo tulevat ulkoa.)
RANTATUOMAS.
Oletko saanut haasteeni toimeen?
TÖRMÄ.
Vastikään olen haastanut.
RANTATUOMAS.
Olipa hyvä että ehdit haastamaan ennenkun kerkisi lähteä. Siitä tulee
herralle kallis asia, kun minä toimitan todistajiksi pitemmän matkan
takana asuvia. Opetetaan puhuttelemaan ihmisiä tässä. Mitä minä olen
velkaa haastepalkasta?
TÖRMÄ.
Maksaakohan vaivaa ruveta käräjöimään niin joutavan asian takia?
RANTATUOMAS.
Joutavan asian! Siinä on asiaa liiaksikin. Minä näytän, ett'ei
minua saa puhutella niinkuin kukin tahtoo. Semmonen hoikkasäärinen
herranhuiskale. Olen minä herroja opettanut ennenkin.
TÖRMÄ.
Tee tahtosi. Minä olen sanonut ajatukseni.
RANTATUOMAS.
Itse minä vastaan huutoni. Sano paljonko haastepalkka tekee?
JURVA (Joka on lueskellut kirjettään.)
Eiköhän olisi parasta sopia tuommonen asia.
RANTATUOMAS.
Miks'ei, kun maksaa sovinnolla viisisataa markkaa.
JURVA ja TÖRMÄ.
Viisisataa markkaa!
RANTATUOMAS.
Vähempään en sovi! Mutta jos sen maksaa niin en lähde käräjiin.
JURVA.
Oletpa vallan suunniltasi mies!
RANTATUOMAS.
Siihen sovin.
TÖRMÄ.
Sanon minä sen verran että semmoseen sovintoon ei kukaan suostu.
RANTATUOMAS.
Mitäpä siitä. Paljonko olen velkaa? (Ottaa lompakkonsa, josta näkyy
seteleitä.)
TÖRMÄ.
Ehdithän sen maksaa sitten kun olen todistajatkin haastanut.
RANTATUOMAS.
No saman tekevä. Mutta ketä oli läsnä, kun haastoit?
TÖRMÄ.
Kaksi todistajaa. Tämä talokas Jurva ja agronoomi Akseli Ilola.
RANTATUOMAS.
Ettei tämä Ilola vaan ole sukulainen vastaajalle?
JURVA.
Ei sukua, ei syntyä. Ilola on kotosin Oulun läänistä, Söderqvist
Uudenmaan läänistä.
RANTATUOMAS.
Asia on siis hyvällä alulla. (Istuu ja panee piippuunsa.)
JURVA.
Jahah. Huomen aamulla saapi Heikki lähteä asemalta konetta noutamaan.
(Nousten kävelemään ja pannen kirjeen taskuunsa.)
RANTATUOMAS.
Mitä? Joko niittokone on tullut?
JURVA.
Asemalla on.
LUIKESUO.
No sitten alkavat kukat katketa.
TÖRMÄ.
Jo rupes' luokoa tulemaan. Eikä tarvitse passata kalliita niittomiehiä.
JURVA.
Tosi. Ja mistä niitä tänä aikana enään niittomiehiä saapikaan. Parhaat
miehet ovat tukkitöissä ja ne, joita suurella rukoilemisella saapi
työhön, vaativat niin korkeaa palkkaa, ettei sitä tavallisen talollisen
kannata maksaa. Niittomiehet varsinkin.
LUIKESUO.
Monelta jäi viime kesänäkin heinänteko syksyyn, kun heinäntekijöitä ei
saanut millään hinnalla.
TÖRMÄ.
Sama se tulee tänäkin kesänä. Jos ensi kesään elän, niin viimeisen
pennini panen, että niittokoneen saan.
LUIKESUO.
Samaa ajattelen minäkin.
TÖRMÄ.
Ja nytpä tuon näkee oikein kuinka sillä alkaa hurista, kun kotikylään
kone tulee.
LUIKESUO.
Niin saavat heinämiehet kuin pyhää pitää, kun kone niittää.
RANTATUOMAS.
Se on samanlaista sen koneenkin laita kuin apulannan: tuuleen nakeltuja
rahoja. Eikähän sillä saa valmista enempää kuin kolme kelpo niittäjää
niittää.
JURVA.
Sinä se aina panet vastaan jos mitä uutta yritetään. Jahkasit sen
meijerin hommassa viimeseen asti.
RANTATUOMAS.
Olenhan minä nähnyt minkä verran niittokone... Ja sitä paitse pitää
olla niin vauras hevonen, että tuskinpa tällä perällä onkaan. Ja rikki
sitten aina vähän päästä. Ja koneöljyä kuluu ja terää pitää vähä väliä
terottaa... Eri lähtö tulee kun kolme oikein taitavaa viikatemiestä
pääsee voimainsa takaa heilumaan.
JURVA.
Erehdyt veikkonen!
RANTATUOMAS.
Veikkaa minä panen, että kolme miestä riittää...
LUIKESUO.
Kun oikein roima hevonen on konetta vetämässä?
RANTATUOMAS.
Niin.
TÖRMÄ.
Kun vaan Luikesuon isorusko valjastetaan koneen eteen, niin sanon minä
sen verran, että jo alkaa valmista tulla.
LUIKESUO.
Kyllä sillä hevosella kuorma pakenee, vaikka itse olen sanomassa.
RANTATUOMAS.
Pankaa vaikka kaksi ruskoa valjaisiin...
JURVA (äkäsenä).
Sinä olet kumma mies, kun aina panet vastaan!
RANTATUOMAS.
No veikkaa minä panen...
JURVA.
No pannaan sitten! Mitä pannaan?
RANTATUOMAS (Nousten seisomaan ja innostuen.)
Emme pane rahaa, vaan pannaan niin, että joka vedon menettää, hänen
täytyy laittaa hyvä niittymies voittajalle ja maksaa palkka miehelle.
Eikö sovi?
JURVA.
Saman tekevää. Tuoss' on käsi!
RANTATUOMAS.
Tässä minun!
TÖRMÄ.
Puhukaa ehdot tarkoin ennenkun panette veikkaa, ettei jälestäpäin tule
tiukkoja.
RANTATUOMAS.
Niin vain. Se on oikein. Pannaan niin, että yhdenlaiset kedot
molemmille, yhtä isot ja yhtä heinävät. Ja yht'aikaa aletaan niittää.
Minä saan valita kolme parasta niittomiestä mistä tahansa. Jurva
puolestaan saapi hankkia pitäjän vankimman hevosen ja ajaa itse jos
tahtoo. Eikö sovi niin?
TÖRMÄ.
Ja se, joka ensiksi ketonsa on saanut niitetyksi, se on voittaja?
RANTATUOMAS.
Niinpä tietenkin. Jolla ensiksi on sarka kunnossa, se on voittaja.
LUIKESUO.
On tässä talossa vaan sieviä ja sileitä sarkoja tuossa vieressä,
kasvaen timoteitä kuin seinää. Siinä sopii koettaa.
RANTATUOMAS.
Asia on siis selvä.
JURVA.
Selvä on.
RANTATUOMAS.
Kuka kädet erottaa? Törmä erota sinä!
(Törmä erottaa.)
TÖRMÄ.
On kumma nähdä kuinka tuossa käypi, kumpiko pääsee voitolle?
LUIKESUO.
On se kumma nähdä!
RANTATUOMAS.
Kyllä minä puoleni vastaan. Mutta koska koetetaan?
JURVA.
Heti kun heinään aletaan. Ja vaikkapa vaan koetetaankin tuossa
rannempana, noilla timoteikedoilla. Ne ovat yhtä isoja sarkoja kaikki.
RANTATUOMAS.
Se sopii. Mutta sen minä sanon, että jos sinä tappaat — niinkuin
tietenkin tappaat, — niin minä en huoli Mailman Heikistä, vaan sinun
pitää toimittaa joku muu mies minulle koko kesäksi heinäntekoon.
JURVA.
Mies kun mies. Ja Heikki on hyvä heinäntekijä. Mutta Heikki ei toki
teille lähtisikään.
RANTATUOMAS.
Enkä minä hänestä huolisikaan. Tyhjää toimittaa ja rallattelee. Vaan
kenen aijot laittaa?
JURVA.
No ethän sinä nyt vielä ole voittanut!
RANTATUOMAS.
Niin, niin, mutta olisi jo hauska tietää.
JURVA.
Hauska tietää! Ethän sinäkään ole ilmottanut kenen sinä minulle
toimitat!
RANTATUOMAS.
Kyllä minä miehen hankin, vaikka Jerikosta asti.
JURVA.
Tännenpänäkin niitä on.
(Justiina tuopi kahvivehkeet ja asettaa pöydälle.)
JURVA.
Kas sepä hyvä. Juodaanpa nyt kahvit tämän veikan päälle. Miehet olkaa
hyvät!
(Justiina laskee kannusta kahvia kuppeihin.)
Esirippu alas.
Toinen näytös.
Jurvan talon pihamaa. Vasemmalla navettarakennus, jonka päästä lähtee
kujalle maantiehen. Oikealla asuinrakennus. Perällä ulkohuonerivi,
jonka päitse vie tie rantaan. Pihalla kaivo, jonka kannelle yönaikana
on pantu kaloja. Ulkohuonerivin takana timoteiketoja. — On aamu
varhainen.
Mailman Heikki tulee navettarakennuksesta päin. On paitahiasillaan,
tullen nukkumasta.
MAILMAN HEIKKI.
Jopa sieltä nousee savua keittiöstä, kello käykin jo viidettä.
Taitaakin tulla pouta, niinpä se on selvänä tuokin lännen taivas.
(Haukottelee ja oikoo käsiään, silmäillen taivaalle.) Ja heinänteko
alkaa. No, niittää sitä nyt ei enään paljoa tarvitse, kun pistetään
kone pärisemään. Vietävä kun onkin sentään hyvä kapine! Enpä olisi
uskonut! Kun eilen isännän kera koettelimme, niin vihasesti katkesi
heinä ja hyvää jälkeä teki... Kyllä taitaa Rantatuomaan maatiaisrotunen
tapata! Olenpa kuullut että on hän niittomiehikseen ottanut
Ison-Iivarin, Mustan Pekan ja Veslan. Kaikki hyviä niittomiehiä eipä
sillä, mutta eri "Jaari" se on tuo meidän koneemme. No tänäänpä tuo
nyt nähdään! (Haukottelee.) Piru kun ei enään tässä mailmassa Saanut
aamuryyppyä! (Huomaa kalat ja uistimet kaivonkannella). Kas kyyttiä,
sanoi Kaski! Nuori pari on käynyt uistimassa, näemmä. Eikä olla tyhjänä
tultukaan, näemmä. Ainakin neljän kilon painonen taimen ja hauin
luikkia ja onpas siinä leveä ahvenkin. (Päästeiee kalat uistimista ja
vie uistinreivit navetan seinälle kuivamaan.) Soma mies tämä vävypoika,
mutta se kirottu raittius, joka nyt on niin mallissa! Ei ryyppyä
kihlauspäivänäkään! Hiljakin se on niin vihanen viinamiehille kuin piru.
(Musta-Pekka, lyhyt ja paksu mies tulee vasemmalta
kujasta hirveän pitkä viikate olalla.)
MAILMAN HEIKKI.
Onpas siinä komea poika!
MUSTA-PEKKA.
Rantatuomas on käskenyt tänne varhain tänäaamuna — siihen kilpaniittoon.
MAILMAN HEIKKI.
Iltahan nyt on.
MUSTA-PEKKA.
Iltako? (Nauraa niinkuin löylynlyömät nauravat.)
MAILMAN HEIKKI.
Mutta jopa on sinulla liian raju viikate. Ketä muita tulee?
MUSTA-PEKKA.
Iso-Iivari ja Vesla. Isolla-Iivarilla on vielä julmempi viikate. Mistä
sinä noin paljon kaloja olet saanut? Viikon vihollinen kun on iso...
iso... Mikä tämä kala onkaan?
MAILMAN HEIKKI
Valaskala.
(Musta-Pekka nauraa niin että kartano kaikuu.)
MAILMAN HEIKKI.
Minä sanon sinulle yhden asian Pekka, mutta et saa sanoa kenellekään.
Ja jos teet niinkuin minä neuvon, niin minä ensi jouluna laitan kannun
viinaa.
MUSTA-PEKKA.
Kannun viinaa! Ha, ha, ha. Olisi vielä sitä Norjan viiniä, jota oli
ennen ja sitten kartuusi tupakkaa.
MAILMAN HEIKKI.
Minä toimitan Norjan viiniä ja kartuusitupakkaa. Tästä saat jo
pikanellia suuhusi. Nämä ovat niitä hyviä, niitä puolen markan rullia.
Otapas siitä aika mälli aamu tuimaan.
MUSTA-PEKKA (Ottaa, purasee pitkän palasen ja tukkii poskeensa).
Onpa kyllä, on tuorettakin kuin fläski.
MAILMAN HEIKKI (Syrjään).
Mielinpä laittaa tässä oikein hauskaa Rantatuomaalle ja vähä muillekin.
(Justiina ja piika alkavat liikuskella pihasalla).
JUSTIINA.
Heikki, tulepa aamukahville.
MAILMAN HEIKKI
Pekka, mene sinä ryyppäämään aamukahvit! Minulla on tässä nämä kalatkin
vielä... Menehän vaan... Jätä viikatteesi siihen kaivoa vasten... Juuri
niin.
MUSTA-PEKKA (Menee oikealle).
MAILMAN HEIKKI (Rientää sukkelaan navetan puolelle, palaa sieltä
kädessä viila, jolla alkaa viilata Pekan viikatetta poikkivikaan juuren
puolesta).
Hyvä tulee. Nyt kun se pari kertaa sillä lyödä suhahuttaa, niin silloin
se katkeaa kuin korte. Nyt on parhaiksi.
(Panee sukkelaan viikatteen entiselle paikalle
ja ottaa kalat kaivon kannelta).
MUSTA-PEKKA (Tulee).
Hyvää oli kahvi. Mikä se oli se sinun asiasi äsken, josta Norjan viiniä
lupasit?
MAILMAN HEIKKI.
Ei muutakuin että kun alatte, niittää niin jos sattuu että sinua
vastustaa, jos käy viikate kiveen tai muuten viottuu, niin nakkaa
viikate heinikkoon ja huuda: siinä on maatiaisrotunen! Se on taika.
MUSTA-PEKKA.
Vaan muistankos minä...
MAILMAN HEIKKI.
Sano nyt minun perässäni: siinä on maatiaisrotunen.
MUSTA-PEKKA.
Siinä on maatiaisrotunen!
MAILMAN HEIKKI.
Sano vielä kerta!
MUSTA-PEKKA.
Siinä on maatiaisrotunen! Onkos oikein?
MAILMAN HEIKKI.
Oikein on. Muista nyt tehdä niinkuin olen sanonut, niin saat nähdä,
että tulee Norjan viiniä ja kartuusi tupakkaa.
MUSTA-PEKKA.
Kyllä minä nyt! Maatiaisrotunen... maatiaisrotunen... maatiaisrotunen...
MAILMAN HEIKKI (Vie kalat navetan puoleen. Mennessään.)
Oikein Pekka! Mutta elä sano että muut kuulevat.
MUSTA-PEKKA.
Norjan viiniä ja kartuusia. Ha, ha, ha.
(Rantatuomas, Iso-Iivari ja Vesla tulevat vasemmalta kujasta.
Isolla-Iivarilla ja Veslalla viikatteet olalla.)
RANTATUOMAS.
Pekka on jo täällä, näenmä.
VESLA.
Täällä näkyy pyörivän.
RANTATUOMAS.
Ja nyt pojat! Muistakaakin, että lyötte miehen lailla! Pekka, tule
tänne sinäkin!
(Pekka menee viikatteineen joukkoon).
RANTATUOMAS.
Viikatteet on Alakylän seppä terottanut ja pajottanut. Ne pitäisivät
olla maailman parhaita. Ja sen minä sanon vielä kerran pojat, että jos
voitamme, niin ei viinoja jouluna puutu. Onhan viikatteenne kunnossa ja
muutenkin sopivat?
NIITTOMIEHET.
Hyvät nämä ovat.
RANTATUOMAS (Pannen kiinni takkiaan, jonka alta pullottaa pullon
mallista).
Eilen olemme sarat mitanneet todistajain läsnäollessa. Tuossa ne ovat
alangossa saunan vieressä. Timoteitä pystää kuin seinää ja sileät kedot
muutenkin. Lähdemme katsomaan.
(Menevät rantaan päin, Rantatuomas edellä,
miehillä viikatteet olalla).
VESLA.
Annapas tulla koneen rämpyttämään...
ISO-IIVARI.
No kaatuu sitä meilläkin.
(Katoavat rantatielle).
JURVA (Tulee paitahihasillaan ja menee juoksujalassa navetan puoleen).
Nyt se jo on täällä miehineen.
LUIKESUO ja TÖRMÄ (Tulevat vasemmalta kujasta).
LUIKESUO.
Tuonnepa taisi Rantatuomas miehineen mennä saralle.
TÖRMÄ.
Sinne menivät.
LUIKESUO.
Tämä kilpaniitto luulen tekee tuon miehen vielä villimmäksi. Jos nyt
voittaa noilla kolmella miehellä koneen, niin sen voipi arvata, että jo
saapi vettä myllyynsä.
TÖRMÄ.
Toivomme, ettei voita. En ymmärrä mitä Jurvakin ajatteli, kun meni
tuon hölmön kanssa vetoa lyömään. Joutavana sitä tuntui pitävän
agronoomikin, Ilola.
LUIKESUO.
Minusta oli aivan oikein, että Jurva löi vetoa. Siitä se olisi
jahkassut lakkaamatta jos ei kukaan olisi uskaltanut vetoa lyödä.
TÖRMÄ.
Onhan se niinkin. Oletko muuten kuullut mistä hän nyt vimmastuu? Kuuluu
emännälleenkin eräänä iltana ärjyneen kuin metsällinen.
LUIKESUO.
Kyllä minä tässä eräänä päivänä kuulin, kun meidän renkipojat puhelivat
Rantatuomaasta ja kutsuivat maatiaisrotuseksi... Sitäkö sinä...?
TÖRMÄ.
Se on alkujaan tapahtunut kuulema niin, että kun oli kirkolla tullut
puhe, että minkä näkösiä ne maatiaisrotuset lehmät oikeastaan ovat
joita näyttelyynkin vaadittiin, niin oli lukkari, joka on semmonen
konna, selittänyt sen Rantatuomaalle.
LUIKESUO.
Miten oli selittänyt?
TÖRMÄ.
Oli sanonut, että ne maatiaisrotuset lehmät ovat semmosia
matalajalkasia ja leveitä löpsiä... ja katsonut Tuomaaseen ja väliin
naureskellut... Sen olivat siinä likellä seisovat pojanhuijarit
kuulleet... Ja kun Rantatuomas oli suuttunut ja käskenyt kanttorin
helvettiin, niin... Nyt kuuluvat kutsuvan aivan maatiaisrotuseksi...
Siitä kuuluu vimmastuvan kun tulinen hiisi. Mutta kyllä minä uskon,
että Mailman Heikilläkin on osaa siinä jutussa...
LUIKESUO.
Sen minäkin uskon. Heikki ei saata unhottaa sitä, että häntä
huutolaisena huonosti kohdeltiin Rantatuomaalla.
TÖRMÄ.
Voipi hyvinkin niitä aikoja muistella. Karvas mieli sillä näkyy olevan
Rantatuomaalle, — sen kaikesta näkee.
JURVA (Tulee aika vauhtia navetan puolesta).
Kas, jopa ovat miehet paikalla! Terve! (Kättelevät).
(Mailman Heikki tulee navetasta).
JURVA.
Kuules Heikki! Kun olet kauroja vienyt tuonne niitylle, Luikesuon
Ruskolle, niin hommaa niittokone sinne sarkain päähän... Naapurit olkaa
hyvä... Lähdemme tästä aamukahville. Rantatuomas niittomiehineen meni
sarkoja tarkastelemaan.
(Lähtevät verkalleen menemään oikealle).
LUIKESUO.
Kuinka tuntui kone hyvältä? Kuulin että olitte eilen koettaneet.
JURVA.
No sillä katkeaa heinä kuin partaveitsellä. Ja meidän Laukkikin, vaikka
on semmonen pienonen hevonen, veti aika kyytiä konetta. Tavallinen
hevonen sen näkyy vetävän.
LUIKESUO.
Kyllä se sitten on paljoa keveämpi kuin se Aspoorini-kone, joka tässä
takavuonna oli Antinjuntilla. Sitähän ei vetänyt kenenkään hevonen.
JURVA.
Aivan erimallinen tämä on. Tuota noin... itse kai sinä ajat?
LUIKESUO.
En missään nimessä. Enhän ymmärrä koko koneesta mitään...
JURVA.
Ei sinun tarvitsekaan muuta kuin ajat vaan hevostasi ja annat mennä
minkä jaksaa. Tämä agronoomi Okmanni on luvannut nostaa ja laskea terän.
LUIKESUO.
No ajaa minä kyllä osaan ja otin minä ruoskan varaksi jos Rusko alkaisi
vintturoida.
JURVA.
No hyvä tulee sitten.
TÖRMÄ.
Saisi nähdä kuinka tuossa käypi? Oikein tässä innostuu, vaikkei asia
kuulukaan minuun.
JURVA.
Oletpa todistajana kuitenkin.
(Justiinan ääni kuuluu).
JUSTIINAN ÄÄNI.
Tulkaapa nyt sieltä aamukahville.
JURVA.
Miehet, lähdemme nyt. (Menevät).
MAILMAN HEIKKI (Ottaa viikatteen ja lähtee rantaan).