Mahtava kuningas Artasasta levähti kerran matkalla päivän Niinivessä ja
hänen alamaisensa viettivät ilojuhlia sen johdosta, että kuningas heidän
muureinsa sisällä viivähti.
Silloin astui esiin kahdeksan maan ihaninta impeä, koristettuina
kullalla ja kalleilla kivillä ja loistaen yhtä paljon kauneudesta kuin
komeudesta ja he tanssivat kuninkaan edessä.
Heidän lopetettuansa viittasi kuningas kaikista kauneimpaa heistä
tulemaan kuninkaallisen istuimen eteen. Neito tuli, polvistui ja painoi
kunnioittavasti otsansa käsiinsä.
"Ken olet, maasi ihanin tytär?" kysyi kuningas.
"Onnekas olkoon kuninkaan elämä!" vastasi impi. "Palvelijattaresi on
Moabilaisen, Bosnai vainajan, ainoa lapsi."
Kuningas puhui edelleen: "Rikkautta omistat enemmän, kuin sydämesi
toivoakaan voi, sillä isäsi suunnattomat aarteet ovat kuulut ympäri
maan. Minkä armon haluaisit minulta pyytää?"
"Kuninkaan autuus ijäti kestäköön! Uskaltaako palvelijattaresi toivoa
kuninkaan suvaitsevan kuulla hänen rukoustansa?"
"Anomuksesi olkoon täytetty jo ennenkuin sen lausunutkaan olet, sä
seudun kaunehin kukka. Tahdotko valita puolison itsellesi maan
jaloimpien joukosta? Waikka kuninkaan oman pojan valitsisit, saat hänet
omaksesi, sen vannon. Eli halajatko valtaa ja kunniaa? Laaja, kuni
auringon, on Artasastan valta. Hän antaa sulle mitä vaadit, sillä olet
löytänyt armon hänen silmäinsä edessä."
"Kuninkaan olkoon kunnia ja ylistys! Woitto ja valta häntä aina
piirittäköön! Halpa on osa, jota palvelijattaresi pyytää. Anna, oi
kuningas, hänelle puolisoksi Israelilainen Bani, joka esihuoneessasi
palvelee!"
Kuningas rypisti kulmakarvojansa ja sanoi: "Bosnain tytär, kuninkaan
hyvyys on pyhä. Kauneutesi ja rikkautesiko annettaisiin vankeuden
lapselle, yhdelle niistä, jotka kuninkaan armosta ovat saaneet luvan
palata kotimaahansa, hävitettyä kaupunkiansa rakentamaan? Sinäkö, maasi
jaloin tytär! Isäsi suku hylkäisi sinut!"
"Rohkeneeko palvelijattaresi puhua?"
"Puhu!"
"Tämä Bani on kasvanut isäni talossa. Tyttären sielu on häneen
kiintynyt, kuin viiniköynnös puuhun. Ken voi heitä erottaa molempia
vahingoittamatta? Palvelijattaresi suku ei tahdo antaa häntä vankeuden
lapselle. Mutta katso, oi kuningas, sinun tahtosi on heidän lakinsa ja
lakisi on pyhä. Palvelijattaresi tietää, että sanasi on vankka vuori."
Kuningas käski kutsua sisään Moabilaisen Bosnain veljen. Tämä saapui
heti ja heittäytyi polvilleen kuninkaan eteen.
"Artasasta käskee sinua antamaan veljesi tyttären puolisoksi
Israelilaiselle Banille ja maksamaan hänelle neidon perinnön viimeiseen
ropoon asti ja antamaan immen estämättä seurata Bania tämän kotimaahan,
jonne kuningas on sallinut hänen lähteä omaistensa luo."
"Kuulen ja tottelen," vastasi mies ja lähti kuninkaan käskyä täyttämään.
Mutta Bosnain tytär meni kotiansa ja sulkeutui kammioonsa, jossa
heittäytyi polvillensa ja kiitti Israelin Jumalaa, joka oli häntä
auttanut.
Hänen vanha hoitajansa, joka oli häntä kotiin saattanut, oli jo matkalla
ehtinyt saada tietää mitä kuninkaan luona oli tapahtunut ja juoksi nyt
Banille ilmoittamaan hänen onneansa.
"Nyt," huusi vanhus riemuiten, "nyt saamme viedä sydämeni tyttären
isäimme maahan ja kaikki hänen rikkautensa tulevat omiksesi, sieluni
poika!"
Tajuttuansa vanhuksen tarkoituksen pyysi Bani häntä anomaan Simritiltä
tilaisuutta kahden kesken keskusteluun.
Kun sitten Simrit ja Bani tapasivat toisensa, sanoi Bani: "Simrit, oi
Simrit, onko minun uskominen mitä hoitajasi mulle sanoi? Tahtoisitko
todellakin sinä, isäsi tytär, seurata köyhää ja halveksittua vankia?"
Simrit punastui, ojensi hänelle kätensä ja sanoi: "Bani, olen puhunut
puolestamme. Tiesin tahtovasi minut omaksesi, mutta olevasi toivoton.
Nyt olen sinun."
Bani otti Simritin käden molempiin käsiinsä, mutta vaikeni. Wiimein
virkkoi hän: "Kiitos, oi Simrit, tästä suloisesta hetkestä. Mutta katso,
en kuitenkaan saata hyvyyttäsi niin väärinkäyttää. Huomenna lähden
kotimaahani. Siellä teen työtä kansani hyväksi. Mutta sinä, Simrit, et
saa mua seurata. Täällä olet arvossapidetty. Täällä on sulla ystäviä.
Maasi ruhtinaat sinusta kilpailevat. Voi, meillä olisit muukalainen,
siksi sinua siellä hyljättäisiin, kun taas täällä vankeuden lapsia
halveksitaan. Jää tänne kunniaan ja rikkauteen!"
Nyt nosti Simrit silmänsä, kohotti päänsä korkealle ja sanoi: "Ei, Bani,
sinun mukanasi tahdon seurata, sinun luonasi on kotini, täällä olen
vieras. Jumalaasi olen kauvan palvellut. Hän on tuleva Jumalakseni ja
kansasi kansakseni. Pyhittäkäämme omaisuudestani puolet Jumalan
temppelille ja sinä olet oleva herrani."
Vuoden olivat Bani ja Simrit asuneet kaupungissa, joka oli tunnin matkan
päässä Jerusalemista ja Bani oli kansansa päämiehiä. Ja Simrit oli
istunut kammiossaan ja kehrännyt ja kutonut kallis-arvoisia kankaita,
mutta nyt istui hän melkein koko päivän vaan lapsensa luona ja iloitsi
sen kauneudesta. "Bani, oi herrani," sanoi hän usein miehellensä,
"paljon hyvää on Herra mulle antanut. Kuinka taitaa sydämeni kyllin
kiittää ja ylistää?" Ja kun toiset naiset, Moabilaisten, Kananealaisten
ja muiden vieraiden kansakuntain tyttäret kaunisteleivat kultaisilla
koristeilla ja somistivat tukkansa ja astuivat näin koristettuina kaiken
kansan nähden, tahi tanssivat epäjumalainsa edessä, sanoivat he
Simritille:
"Simrit, miksis yksin sulkeudut huoneeseesi? Katso, kylliksi olemme
uhranneet, jättäessämme kodin ja ystävät seurataksemme vankeuden lapsia
heidän hävitettyyn kaupunkiinsa. Eihän meidän tarvitse kaikista huveista
kieltäytyä." Mutta silloin sanoi Simrit: "Olkaamme iloiset kukin omalla
tavallamme. Mulla on iloa enemmän, kuin monella muulla." Muut naiset
eivät kuitenkaan häneen suuttuneet, sillä hän oli lempeä ja nöyrä
sydämestään, eikä toisia moittinut, vaikk'ei seurannutkaan heitä.
Mutta katso, silloin tuli käsky kaikille vankeuden lapsille Juudassa ja
Jerusalemissa kokoontua Jerusalemiin ja joka ei kolmen päivän kuluessa
tullut, hänen tavaransa piti hävitettämän ja hän itse seurakunnasta
erotettaman.
Ja Bani siunasi poikansa ja sanoi vaimollensa: "Herra olkoon kanssasi,
Simrit. Lähden Jerusalemiin."
Ja Simrit vastasi: "Herra suokoon sinun onnellisesti palata. Sydämeni on
raskas."
Ja Bani meni ylös kaupunkiin ja istautui kaiken kansan kanssa Herran
huoneen eteen.
[1] "Ja pappi Esra nousi ja sanoi heille, te olette rikkoneet
naidessanne muukalaisia vaimoja ja lisänneet Israelin synnit.
[1] (Esran Kirja, 10 l, 10 v. ja eteenpäin.)
Niin tunnustakaat nyt se Herralle teidän isäinne Jumalalle ja tehkäät
sitä, kuin hänelle kelpaa ja eroittakaat teitänne maan kansoista ja
muukalaisista vaimoista.
Niin vastasi koko seurakunta ja sanoi korkealla äänellä: se pitää niin
tapahtuman, kuin sinä meille olet sanonut.
Mutta kansaa on paljon ja on sade ilma ja ei voi ulkona seisoa, eikä
tämä ole yhden eli kahden päivän työ, sillä meitä on paljon, jotka
olemme siinä asiassa sangen suuresti syntiä tehneet.
Anna meidän päämiestemme koko seurakunnassa toimittaa, että kaikki,
jotka meidän kaupungeissamme ovat naineet muukalaisia vaimoja, tulevat
tänne määrättynä päivänä, jokaisen kaupungin vanhempien ja tuomarien
kanssa, siihen asti kuin meidän Jumalamme viha kääntyy meistä tämän syyn
tähden."
Mutta Bani istui liikkumatta, kuni ukkosen iskemänä, ei kääntänyt kättä,
ei hievahuttanut huulta. Mutta kun kansa alkoi hajaantua, silloin hän
nousi.
Näöltänsä oli hän kuin tulenliekki ja pukunsa liehui myrskyssä, mutta
pitkä, kihara tukka riippui nyt suorenneena ympäri päätä ja virtana
valui siitä vesi. Niin astui hän esiin pappein ja vanhimpain eteen ja
sanoi: "Seis! Elkää harjoittako vääryyttä Herran, Israelin Jumalan,
nimessä! Täytyykö viattoman kärsiä syyllisen rinnalla? Karkoitettakoon
ne, jotka epäjumalain-palvelusta ja sopimatonta menoa ovat
harjoittaneet, karkoitettakoon vaan. Mutta katsokaa! Mullakin on vaimona
Moabilainen nainen. Ken ei hänen hurskauttaan ja jumalanpelkoaan
tuntisi? Onko viaton karitsa petojen kera karkoitettava?"
Mutta silloin huusi kaikki kansa: "Miksi Banin suhteen yksistään
tehtäisiin poikkeus, jotta Herran viha meitä hänen tähtensä kohtaisi?"
Ja he huusivat ja melusivat niin, ett'ei Bani saanut puhua enempää.
Viimein syöksi hän raivostuneena kotiinsa.
"Simrit," huusi hän heti sisälle tullessansa, lähtekäämme pois täältä!
Pane kokoon omasi ja lapsen tavarat ja tarpeelliset talouskapineet.
Aasit ja kamelit ovat pian valmiit. Matkustamme pois."
"Bani, oi herrani, miksis noin vihastut? Mitä on tapahtunut?"
Bani kertoi nyt Simritille, että muukalaiset vaimot ja lapset piti
eroitettaman Israelin kansasta ja sanoi sitten: "Sinua en koskaan
hylkää. Tahdon luopua isästä ja äidistä ja jäädä vaimoni luokse.
Matkustamme vieraille maille".
Itkien polvistui Simrit ja rukoili Israelin Jumalalta voimaa. Sen
jälkeen nousi hän ja sanoi: "Ei suinkaan, oi Bani, pidä sinun luopua
kansastasi tullaksesi muukalaiseksi pakanain seassa vaimosi tähden.
Katso! Olet kansasi päämiehiä. Minkälaista esimerkkiä näyttäisit, ettäs
ensimmäisenä rikkoisit Herran käskyä? Katso, minä lähden. Anna mulle
jotakin, jotta voisin elää ja kasvattaa poikasi, niin tahdon etsiä
turvapaikkaa itselleni maasi rajaseuduilla, jotta näkisin uhrisavun
Herran alttarilta ja tuntisin kukkien tuoksun maasi niityiltä. Sinä otat
vaimoksesi jonkun Israelin tyttäristä ja pian unhotat Simritin. Katso,
ei sovi minun valittaa, olenhan omistanut niin paljon. Herra antoi,
Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi".
"Ensimmäisenä päivänä kymmenennessä kuukaudessa istui Esra pappi ja
päämiehet heidän isäinsä seurakuntain seassa ja erottivat he niin pois
kaikki muukalaiset vaimot ja heidän lapsensa seurakunnasta."
Bani oli tuskasta raivoissaan. He asettivat vahteja häntä vartioimaan ja
Simrit ja hänen poikansa ja palvelijattarensa nostettiin kamelien
selkään ja he saivat oppaan, jonka tuli viedä heidät Simritin
sukulaisten luokse.
Mutta Simrit sanoi: "Ei suinkaan sukulaisteni luo, sillä he ovat minut
hyljänneet, sentähden, että käännyin Israelin Jumalan palvelijaksi ja
seurasin Bania tänne".
Silloin kehottivat ne, jotka olivat määrätyt häntä pois viemään, häntä
ilmoittamaan, minne hän halusi tulla viedyksi. Sitä ei Simrit tiennyt,
vaan pyysi heitä viemään häntä minne vain tahtoivat, kyllä kaiketi Herra
hänelle kodin antaisi.
Mutta kun he asettivat Simritin kamelin selkään ja matkue lähti
liikkeelle, silloin pettivät hänen voimansa ja hän vaipui tunnottomana
alas. Samassa tuli Esra astuen sitä samaa tietä ja sanoi:
"Ken on tämä nuori vaimo?"
Ja kansa, joka ylt'ympärillä seisoi, vastasi itkien, että se oli Simrit,
Banin vaimo, joka oli antanut omaisuutensa Herran huoneelle ja nyt
lapsinensa oli lähdössä maanpakoon:
Ja Esra kyseli edelleen. Silloin vastasi hänelle Simritin vanha hoitaja,
joka itki emäntänsä vieressä: "Herra, kun ruhtinaat ja kuninkaat
tahtoivat pidättää tätä sydämeni tytärtä hänen omassa maassaan, niin,
kun se mies, jota hän tahtoi seurata, hänkin pyysi Simritiä jäämään
kunniaan ja rikkauteen, silloin vastasi hän, kuten Ruth: "Sinun Jumalasi
on minun Jumalani ja sinun maasi on minun maani." Ja sitten hän sanoi:
"Puolet rikkaudestani tahdon antaa Jumalasi huoneelle." Ja sen on hän
tehnytkin. Jo lapsuudesta saakka olen minä, palvelijattaresi, opettanut
häntä palvelemaan Israelin Jumalaa ja nyt hänet ajetaan pois, kuin
pahantekijää. Kysykää vaan kaikilta näiltä, minkälainen hän on ollut."
Silloin huusi kaikki kansa korkealla äänellä: "Sinä Jumalan mies, elä
anna karkoittaa häntä! Katso, hän on ollut äiti lapsillemme, hänen
aittansa on ollut köyhälle avoinna ja jumalanpelkonsa on ollut kynttilä
meidän teillämme."
Silloin Esra käski, että Simrit vietäisiin takaisin huoneeseensa siellä
virvoitettavaksi ja sitten meni hän jälleen Jerusalemiin, jonne paljon
kansaa häntä seurasi ja jossa vanhimpain neuvosto vielä koossa oli.
Ja hän meni ylös templiin ja rukoili Herralta ymmärrystä tämän asian
käsittelemiseen. Sitten kokosi hän taaskin kansan vanhimmat ja
sukukuntien päämiehet ja kertoi heille Banin vaimosta ja he sanoivat
kaikki yhdestä suusta: "Hänen hurskautensa tähden Herra hänet
vastaan-ottaa."
Kun kansa kuuli tämän tuomion, riensi se takaisin Banin kaupunkiin,
vapautti hänet, koristi häntä seppeleillä ja kantoi häntä ilolla ja
riemulla ympäri, laulaen ja huutaen: "Herran armo pysyy ijankaikkisesti
hänen pelkääväistensä päällä."
Mutta kotonansa oli Simrit polvillansa lapsensa vuoteen vieressä ja
ylisti Herraa siitä suuresta armosta, jonka Hän oli hänelle osottanut.
"Herra olkoon kiitetty, että hän on minulle osottanut ihmeellisen
hyvyyden vahvassa kaupungissa; sillä minä sanoin pikaisuudessani: minä
olen silmäisi edestä sysätty pois. Kuitenkin kuulit sinä minun
rukoukseni äänen, koska minä sinun tykösi huusin."
"Riemuitkaat Herralle kaikki maa, veisatkaat, ylistäkäät ja kiittäkäät."