Martti Miettinen, rikas talonpoikainen leskimies.
Kalle, Martin poika.
Hanna, emäntäpiika Martin talossa.
Olli Miettinen, Martin veli, kuleksiva viuluniekka.
Laura, Ollin tytär.
Neilikka, vallesmanni.
Lotta, sen tytär.
Pullonen, Martin naapuri.
Turunen, kyläkunnan soittoniekka.
Aro |
Jaakko | Martti Miettisen renkiä.
Leena, piika.
Anni, vanha leski.
Paukku, sotamies. |
Risto, räätäli | Olli Miettisen
Amos, metsän vartija | nuoruuden aikuisia
Lassi, mylläri Neilikan myllyllä | ystäviä.
kyläläisiä, soittoniekkoja ja nuorta väkeä.
Ensimäinen lohko.
Viuluniekan kotiutuminen.
(Kahdessa näytöksessä.)
Ensimäinen näytös.
[Martin talo. Näytelmä sillan perällä on korkea piste-aita ja siinä
portti keskellä. Oikealla puolen (näyttäjöistä päin katsoen, niin kuin
oikea ja vasen tässä aina merkitään) asuinhuoneen ovi. Huoneen ja
portin välillä on korotettu istuinpötykkä soittoniekkoja varten.
Oikealla puolen edustata penkki, vasemmalla toinen sekä pöytä ja
pöydällä kukka-vihkoja maljakoissa. Huoneen seinä, varsinki oven
pielet, soittoniekkain istuimen kaiteet, portin pielet ja päällys ovat
kukkakiertämillä koristetut; portin päältä näkyy vaakunoita.]
Ensimäinen kohtaus.
(Aro istua nuukottaa oikean puoleisella penkillä
eteensä katsoen. Jaakko, Leena ja muut palvelijat
lopettamaisillansa soittoniekkain istuimen koristelemista.
Hanna, sievä tyttö talonpoikaisissa vaatteissa,
tulla hyöpsyttelee huoneen ovesta.)
Hanna. Joko saatte valmiiksi? Hyvä! Kas tuo on isännälle mieluista.
Sanoppas Jaakko oletteko ennen milloinkaan tässä talossa ollessanne
isännän syntymäpäivänä koristelleet seiniä näin juhlallisesti?
Jaakko. En minä suinkaan muista. Se täytyy myöntää, että sinä somat
asiat hyvästi ymmärrät, (hymyilee.) Mutta työnhän isäntä osaa
kiittääkkin tuota sievää ja suloista Hanna neitsyttänsä.
Hanna (oletellen). Mitä sinä hulluttelet semmoisia puhuen. Senki sata
kertaa saan minä kuulla olevani isännä mielestä sievä ja suloinen. Mitä
minä sille taidan, jos -- (keksii Aron, keskeyttäin). Mutta olkootpahan
pilapuheet sillänsä, menkäätte nyt kyökkiin ja kellariin katsomaan,
ettei mitään puuttuisi vierasten tullessa. (Tähän asti ovat näyttäjät
oleksineet perällä. Palvelusväki menee nyt pois).
Hanna (tultuansa äänettä esiin). No, Aro?
Aro (nousten ylös ikään kuin unesta havaittuansa). Ka, mitäs nyt?
Hanna. Mikä sinulla taas on mielessä?
Aro (katsoo ihastuksissaan). Sinä, -- aina sinä olet mielessäni!
Hanna (hykähtäin). Ajattele ennen sitä, että kaikki oli juhlan alkaessa
järjestyksessään. Eihän täällä vielä näy olevan viiniäkään.
Aro. Näyt jo luopuneen kaupunkilaisvaatteistasi. Se se tekee minut
sangen onnelliseksi. Olen jo niin kauvan pyytänytkin sinua jälleen
talonpoikaisittain vaatteutumaan. Kas kuinka kaunis sin' olet, kuinka
pienoinen jalkasi, kuinka nuo ruusunauhatki ovat sulle somia, -- ja nuo
silmät! -- (hyvin ihastuksissaan) kuinka suloiset, kuinka kauniit!
Hanna (oletellen). Etkö jo lakkaa Aro?
Aro. Ah, ja kuinka minä rakastan sinua! Kuinka mun sydämeni rupee
kiehumaan, kun tulet lähelleni.
Hanna. Lopeta jo Aro. Tiedäthän, etten voi semmoista puhetta kuulla.
Aro (suruissaan). Hm, voitpahan muinoin, kun sanoin rakastavani sinua.