Puhui Pirkka puuhkalakki:
"Hoi miehet, ylös urohot,
satanut on uutta lunta,
läkkäme Lapin kylihin,
Lapin lasta velkomahan!"
Läksivät Lapin kävijät,
veristivät uutta lunta,
miehet miekoin surmasivat,
naurattivat naiset kaikki;
Lappi laajalta savusi,
kylät jäivät kylmillensä,
poikaset porossa itki,
koirat vuorilla vaelti.
Toip' on Pirkka orjapiian.
Vieri aikoa vähäisen,
lauloi orja lapsellensa:
"Heleä emosi heimo,
heleämpi nurmen heimo;
suku suuri tuntureilla,
suku suurempi Manalla;
eivät pistä Pirkan piikit,
yllä tapparat yröjen."
Ärjyi ilkeä isäntä:
"Lyhyestä virsi kaunis!"
Miekan seinältä sivalti,
tappoi naisen nauramansa.
Se oli Pirkka puuhkalakki.
Kasvoi kaunis orjan poika.
Lähtö Lappihin läheni,
urhot tuota tuumimahan:
"Oisko orjasta apua
retkellä re'ellisellä?"
Otetahan orjan poika.
Ajetahan ahkiossa,
päivä suuren järven päitä,
toinen hallaista rämettä,
kolmas vuorta korkeata;
oli outo orjan mieli,
sydän rinnassa sykytti.
Tultiin tunturin laelle;
tulet tuikki laaksoloista,
valkeat Lapin kylistä.
Puhui Pirkka puuhkalakki:
"En usko penihin orjan,
sen on silmissä välähdys
revontulta tuikeampi;
paras kun jälelle jääpi."
Poika puuhun kytketähän.
Palasivat pirkkalaiset,
pulkat täynnä turkiksia,
vempelet verohelyjä.
Muisti Pirkka puuhkalakki:
"Tais jäädä jälelle poika,
kuka kurjan päästäntähän?"
Sujahtivat suksillensa
heimon sulhot.
Heinäkenkä
nukkui puuhun kytkettynä
hangella hopehisella.
Näki unta maammon maista:
Puikoivat punaiset pulkat
punaisilla kukkuloilla,
siukoivat siniset petrat
sinisillä virran-suilla,
jolui joutsenet hopeiset,
käet kukkui kultahiset,
käet kukkui, linnut lauloi,
vihannoivat viidat kaikki
Lapin suuressa suvessa,
yössä päivän paistamassa.
Hyrähti hymyhyn huuli:
"Luoja kaitse maammon maita!"
Jousen jäntehet helähti,
suhahtivat sulkanuolet,
kuoleman kantele kajahti
polven päällä kaikkivallan.
(Eino Leino: Helkavirsiä.)