"Mutta mikä on saattanut sinut tuon epäuskoisen tytön yhteyteen näin
öiseen aikaan?" kysyi Aappo, kun he olivat rekeen asettuneet, Simo ja
Saara perälle ja Aappo keulalle.
Saara punastui korvia myöten, mutta Simo kertoi perin juurin miten
Saara oli hänet pelastanut hirmuisesta lankeemuksesta, miten hyvä Saara
aina oli hänelle ollut ja vihdoin, miten he olivat aviolupauksiin
menneet.
"Sinäkö", sanoi Aappo Simolle, "sinäkö, joka olet käynyt verisen ja
ahtaan portin kautta sisälle lammashuoneesen, joka olet Jesuksen lammas
ja karitsa, sinäkö annat itsesi pukkien ja keiturein seuraan, sillä ne
ovat pahan hajullinen ja huorintekijä-joukko, jotka Jumala tuomitsee.
Pysy siinä liitossa, jonka olet tehnyt verisen yljän kanssa. Kavahda
itseäsi Judan pettäjän veljistä ja sisarista, ehkä he ovat kauniit
ulkokullaisuudessaan, vaan sisältä ovat he raatelevaiset sudet".
Nämä sanat olivat ikäänkuin tuliset kekäleet olisi viskattu Saaran
sydämeen. Ankara taistelu alkoi myös Simon rinnassa. Ensi vihassaan
olisi Saara mielellään kappaleiksi murtanut tuon miehen, joka noin
inhottavalla tavalla polki hänen siveellisyyttään. Mutta pian hän
malttoi mielensä. Hän tiesi varmuudella, ettei hän voisi Simoa pelastaa
ilman noiden villiläisten avutta. Sen tähden teki hän silmänräpäyksessä
päätöksensä, jota hän oli siitä pitäin miettinyt, kuin Simo
"kristityksi" tuli; hän kuiskasi Simon korvaan:
"Minä tunnustan itseni teidän seurakuntaanne".
Simon sydän hypähti ilosta, mutta tarkemmin ajateltuaan sanoi hän:
"Ethän vaan tee sitä vastoin tuntoasi, ainoastaan minun tähteni?...
"Vaan koskivatko sinuun Kaurismaan Aapon sanat", lisäsi hän vähän ajan
päästä, kun ei Saara hänen ensimmäiseen kysymykseensä vastannut.
"Ne pistivät kuin käärme sydämeeni", sanoi Saara.
"Sinun sanasi ovat herättäneet Saaran omantunnon", sanoi Simo kovemmin
Aapolle, "hän ei ole enää meitä vastaan".
"Joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme," arveli
Aappo. -- --
Hirmuiset olivat Simon viinan himot. Mutta raitis vesi, jota hän
alituisesti maistoi, lievensi paljon hänen tuskaansa ja se rakkaus ja
palvelevaisuus, jota Aappo sekä muut veljet ja sisaret hänelle
osottivat, antoi voimia kestämään tuota ankaraa kilvoitusta.
Seuraavana päivänä pidettiin Leppiniemessä suuret seurat, joihin
keräytyi sadottaisin "uskovaisia" ja "uskottomia". Kymmenittäin tuli
uusia "kristityitä", niiden muassa myös entinen Leppiniemen Saara. --
Kun hänellä ei ollut mitään nimellistä syntiä tunnustettavana,
näyttivät muutamat vaimot hiukan epäilevän hänen katumuksensa
todellisuutta, mutta Kaurismaan Aappo sanoi olevan mahdollista, ettei
nuorella, siveästi eläneellä tytöllä ole mitään törkeitä syntiä, vaan
ainoastaan yleinen syntisyyden tunto, joten ei häneltä muuta
tunnustusta ole vaadittavakaan.
Tämän myönsivät kaikki mahdolliseksi ja niin annettiin Saaralleki
synninpäästö ja hän kulki ovesta lammashuoneesen.
* * * * *
Kaurismaan Aappo jäi koko vuodeksi Leppiniemeen. Hän, joka kerran oli
itse ollut oikein raisu juoppo, oli päässyt siitä siten, että oli ollut
vuosikauden työssä eräässä pohjanpuolen talossa, jonka väki piti häntä
lakkaamatta silmällä jotta hän ei päässyt viinan pariin. Tästä juurtui
hänen sydämeensä senlainen rakkaus kaikkia juoppoja kohtaan, ettei hän
kaiken maailman edestä olisi heittänyt juomaria, jolla oli halu
viheliäisyydestään päästä, pelastamatta. Vaikeat ajat olivat
ensimäisinä kuukausina Simolla, sillä hänen sairautensa vaivasi häntä
ylenmäärin. Mutta Aappo ei heittänyt häntä hetkeksikään yksikseen.
Usein kävivät he myös Saaran luona ja tämän "kristisisaren" seurassa
näytti Simo parhaiten voivan unhottaa viinan.
Aappo luki ja selitti ahkerasti Raamatusta ja Lutherin kirjoista niitä
paikkoja, mitkä näyttivät todistavan hänen uskonnollista kantaansa ja
niin kasvoi Saaralle ja Simolle yhdenlainen käsitys autuuden asioissa,
kuin Aapolla itselläänki oli. --
Kotona ei Simo milloinkaan käynyt, sillä Aappo ei sen sanonut
tarpeellista olevan. Kölliskö kävi kerran Leppiniemessä, jossa hän
joutui Aapon ja Simon kanssa kiistaan. Aappo tuomitsi hänet ystävineen
tälläki kertaa alimmaiseen helvettiin hänen omanvanhurskautensa ja
ulkokultaisuutensa tähden.
* * * * *
Vaiherikas vuosi on taasenki viimmeisistä tapauksista umpeensa kulunut.
Paljon olisi kerrottavaa Kölliskön ja minun häistäni, jotka yhdessä
vietimme, ynnä sitä seuraavasta elämän onnellisuudesta, mutta koska
niistä semmoisista kertovat yhteen ääneen melkein kaikki "novellit",
niin voimme ne huoletta sikseen heittää.
Muutamia viikkoja häittemme jälkeen sairastui vanha äitimme ja nukkui
uskossa rauhallisesti viimeiseen uneensa.
Noin puoli vuotta sen perästä sairastui isäki ja kuoli kärsittyään
muutamia päiviä mitä ankarimpia ruumiin ja sielun tuskia. Kovin oli hän
toivotoin sielunsa autuuden suhteen, mutta Kölliskö ei liikkunut hänen
vuoteensa vierestä ennen kuin oli saanut hänet turvatuksi siihen
vakuutukseen ja uskoon, että Kristus on kuollut hänenki edestänsä.
Nöyränä kuin lapsi, lankesi Kölliskö kuolleen isänsä sängyn viereen
polvilleen. Samoin teki Annaki ja yhdessä he kiittivät Jumalaa siitä
armosta, että Hän antoi isälle autuaallisen kuoleman...
Simon tahtoa noudattaen käskettiin isän hautajaisiin Kaurismaan Aappoki
ynnä muutamia muita hänen lahkolaisiaan.
Omituinen oli seuruuselämä näissä hautajaisissa. Kölliskö ja Aappo
näkyvät jo saaneen niistä ankaroista kiistoista, mitkä heidän keskensä
olivat olleet, niin tarpeensa ettei kummallakaan näkynyt olevan enään
halua kiistaa uudistaa.
He siis istuivat aluksi kappaleen aikaa samassa huoneessa melkein sanaa
virkkamatta. Silloin tällöin alkoi milloin toinen, milloin toinen
puhetta jostain taloudellisesta asiasta, mutta se tavallisesti loppui
pian. Oli ikäänkuin raskas ilma olisi koko talossa vallinnut.
Vihdoin vetäytyivät Kölliskö toiseen ja Aappo toiseen huoneesen, johon
heitä vähitellen seurasivat heidän ystävänsäki ja nyt vasta alkoi
vilkkaampi keskustelu ja keveämpi ilma...
* * * * *
Vähilleen vuoden on jo Aaro perheineen asunut Järvimaassa ja Leenaki
näkyy siellä hyvin viihtyvän...
Simolleki määrätty koetusvuosi on nyt loppunut. Miehuullisesti on hän
taistellut hillimätöintä hirviötä, viinanhimoa vastaan ja on sen
vihdoinkin voittanut.
Vietettiin hänen häänsä.
Vieraina oli siellä paitse muita Saaran vanhemmat, jotka näyttivät
iloitsevan siitä, että Jumala on siunannut sen kodin, jonka he
auttavaisuutensa tähden menettivät, heidän tyttärelleen. Heidän
tahdostaan oli sinne käsketty myöskin vanha kiertokoulunopettajamme.
Kölliskö ja Anna olivat myös häissä.
Seuruuselämä näkyi tälläki kertaa muodostuvan samanlaiseksi kuin
isävainajan peijaissa.
Illan suussa meni Kaurismaan Aappo pirttiin pitämään seuroja, joihin
suuri osa hääväestä seurasi häntä. Tosin näyttää siltä, että Kaurismaan
Aappo lahkolaisilleen on tavallisessa seuruuselämässä laannut Köllisköä
ystävineen tuomitsemasta, mutta sen sijaan suolaa hän heitä
saarnoissaan entistä kiihkeämmin ja niin julkisesti, että jokaisen
täytyy huomata ketä niillä tarkoitetaan. Tälläki kertaa hän saarnasi
seuraavaan tapaan:
"Verinen ovi Jesus on se, että Jesus Kristus saarnataan ristiin
naulittuna sovintouhrina syntisten edestä? Ne, joiden sydämeen tämä
koskee ja käy, tarvitsevat saada synnit anteeksi seurakunnassa Jesuksen
veressä ja niin uskoa. He ovat lammashuoneesen sisälle tulleet. Mutta
ne, jotka eivät ole tästä ovesta sisälle tulleet, ovat ulos jääneet ja
kutsutaan Jumalan sanassa koiriksi, velhoiksi, huorintekijöiksi,
epäjumalan palvelijoiksi, valheen rakastajoiksi ja tekijöiksi, olkootpa
sitten omasta mielestään kuinka hurskaita hyvänsä ja maailman silmissä
miten jumalisia tahansa..."
Tähän suuntaan hän jatkoi lähes pari tuntia, mutta sillä välin istui
Kölliskö ystävineen kamarissa. Sinne oli myöskin vetääntynyt muutamia
epäileväisiä, jotka kysyivät heidän neuvoansa muutamissa kohden, missä
eivät mielestään olleet hyväksyneet Aapon opetuksia.
Säälimättä paljasti Kölliskö villiläisten erhetyksiä käyttäen toisinaan
melkein liikanaista jyrkkyyttä, jolloin myöskin kiertokoulunopettaja
nöyrästi puuttui puheesen.
Vihdoin meni Köllisköki pirtin ovelle seisomaan ja hetken päästä
tuli siihen kiertokoulunopettajaki. Aappo oli jo saarnansa
lopettamaisillaan. Viimeiset lauseensa olivat seuraavaa laatua:
"Laula neitsy Siijonin tytär hosiannaa ja hallelujaa Jumalan auringon
alla. -- Me tiedämme, että meidän ilomme ja voittovirtemme, laulumme ja
hyppymme se on, joka perkeleelle joukkoinensa pahimman korvapiston ja
sappitaudin antaa. Mutta syttyköön sitä kiivaammin Karitsan tuli
palamaan ja Jumalan voittotorvet soimaan ja taivaan kellot kuulumaan
neljällä ilman suunnalla. Kiitos ja ylistys ja hallelujaa Karitsalle,
että Herra ijankaikkinen Jumala on valtakunnan omistanut, jossa
syntiset miehet ja vaimot Jumalan kanteleita ijäisesti soittaa saavat.
Vastoin kaikkia päällekantajoitamme tahdomme huutaa avoimella suilla:
hallelujaa, hallelujaa Jumalalle ja Karitsalle! Amen."
Nämät kiihoittavat sanat vaikuttivat Simon heikontuneesen hermostoon
hurmaavalla tavalla. Hänen sielullinen tunne-elämänsä kiihtyi
luonnottomaan riemuhurmaukseen.
Hih, huh; hih, huh; hih, huh! alkoi hän kiljahdella, käsillään
haparoiden ympäriinsä.
"On juomaa! On viinaa! Juokaa ja juopukaa!" kiljasi eräs eukko,
tarttuen Simon kaulaan ja vetäen hänet keskelle laattiaa. -- Siellä oli
jo kymmeniä hurmatuita ja toisia yhtyi alituisesti tuohon säännöttömään
hyppyyn ja kiljuntaan.
"Tämä on Jumalan kanteleen soitto ja Pyhän Hengen uusi veisu, jota
kuulen kristittyjen liikutetusta kokouksesta", arveli Aappo ja koki
pyrkiä ulos pirtistä sitä myöten kuin hän irtaantumaan pääsi niistä
tulisista syleilyistä, joita hänelle kahtapuolta raivostuneet
tarjosivat.
"Jumalani! Kuinka pitkälle sallit tämän villityksen mennä?!" huokasi
Kölliskö liikutettuna.
"Ainako vaan huokaat Herran puoleen tuhoaksesi Hänen henkensä töitä?!"
sanoi Aappo ja sisällisestä liikutuksesta värähteli hänen äänensä.
"Yhden asian minä vaan varmasti tiedän", sanoi kiertokoulunopettaja.
"Ja mikä se on?" kysyivät Aappo ja Kölliskö yhtä-aikaa.
"Että mitä tässäki liikkeessä Jumalasta on, se pysyy; ja mitä siinä on
ihmisistä, se kyllä aikaa voittaen tyhjään raukeaa", sanoi hän ja
pyyhkäsi vesikarpalon silmistään.