Sitten tuli minutin verran kestävä pysäys. Tuntuu kuin olisi hänet
keskeytetty. Sitten askel poispäin koneista... sitten kamala
epäröiminen tuossa himmeässä, sinervässä luolassa... sitten äkkiä
päättävä ryntäys jälleen koneita kohti, mutta liian myöhään. Sitten
näkyy kiiruimmiten lähetetyn seuraavat sanat:
"Cavoriitin valmistaminen: ota..."
Sitä seuraa sana, joka ei merkitse yhtään mitään: "tuha".
Ja siinä kaikki.
Kenties hän yritti kiiruimman kaupassa lähettää sanan: "turhaa",
ennenkuin hänen kohtalonsa oli ratkaistu. Mitä tuon koneen ääressä
lienee tapahtunutkaan, on mahdoton sanoa. Mutta olipa mitä hyvänsä,
emme me enää mitään tietoja kuusta saa, siitä olen varma.
Minä puolestani olen näkevinäni unta, ja niin selvältä se tuntuu
kuin valveilla näkisin. Tuolla sinisessä hämärässä näen Cavorin
hajahapsisena riuhtovan, päästäkseen irti seleniitain käsistä,
riuhtovan yhä hurjemmin ja epätoivoisemmin... hän huutaa, hän puhuu
moittivia sanoja, ryhtyy lopulti kenties taistelemaankin, mutta askel
askelelta häntä ahdistellaan yhä kauemmas sinne, minne ei saavuta
häntä enää ihmiskieli eikä ihmisten merkit, ikipäiviksi tuonne
tuntemattomiin uumeniin, pimeyteen, hiljaisuuteen, jolla ei loppua
ole...