Oli susien puoluekokous.
»Pois karhu asemastaan!»
oli tehty jo ponsi ja huudettu
koko harvainvaltaa vastaan.
Vai karhu se vaan tässä mettä jois
ja karhun vaan olis valta!
Ja sudet sais rehkiä yksinään —
työn orjat, sorron alta!
Vai karhu se vaan tässä yksin sais
koko talven vetää unta!
On laiskuus kunnallistettava!
Pois, alas koko yhteiskunta!
Tämä huutoäänin päätettiin.
Soraääntä ei ollut väärää.
Ain' eläköön yksimielisyys!
— »Mutta kuka se sitten määrää?»
huus joku, »ja kuka saa hunajan?»
huus siihen heti joku toinen.
Puheenjohtaja koputti nuijallaan —
Oli melu ihan hurjanmoinen.
Ja yhä vaan alkoi sakeammat
sanat sinkoilla ja soida...
Sitä kaikkea oikein hävettää
näin lehtiin referoida.
Ja siitä on paras ihan vaieta,
mitä tehtiin vielä muuta.
Vaan totuushan ei pala! — paikalle
jäi monta leukaluuta.