ja siinäkös sitten niiattiin
ja kaarreltiin ja kursailtiin,
emot vilkas tyttärihinsä.
Mut kana se vast' oli olevinaan
— aiai! — ja pöyhkeä vieraastaan
»Sukulainen!» suhkas se muille.
Ja kukko löi olalle joutsenen:
» Veli, saatpas herkut herkkujen —
tuo meidän muija se osaa!»
Oli lasten nenät niistetyt.
Kana raapaisi jalkaa: »Pöytään nyt,
hyvät vieraat, joutsen ensin!»
Mitkä kestit luona purtilon
ja konverseeraus kohta on!
On ruokaakin monta jyvää.
»Ja olkaa hyvät ja vassakuu!»
kana pyytelee ja punastuu
omanarvon tärkeyttään.
»Ei kiitos, söin jo kylliksein,
ihan koko jyvästä selvän tein»,
kananeidit hienostelee.
Mut silloin sattuu jotakin.
Kaikk' katsovat vaiti toisihin:
syö joutsen — viisi jyvää.
Pojat tyrskii ja tyrkkii toisiaan.
Kana-emäntä katsoo kauhuissaan:
kokonaista viisi jyvää!
Mikä riettaus, puolet ateriaa!
No onkos kuultu mokomaa —
se on häpeäks koko perheen!
Mikä tahdittomuus! Mikä nolaus!
Mikä hienojen tapojen kolaus!
Tämä ihan vatsahan koskee!
»Sukulainen!» nauraa naapurit.
»Syö muutamat niinkuin ryövärit»,
kana ähkyy... »en tarkoita ketään!»
Mut joutsen ei ole tietääkseen:
»Miks syö ei toiset? Ma parhaani teen,
tässä juuri aioin alkaa.»
» Voi taivas!» kana kiljahtaa...
»niin tietysti... alkakaa, alkakaa!»
Kana katsoo tiukasti kukkoon.
Mut kukko väistää katsehen.
Muut kaikki vaihtavat silmäyksen.
Kana pahoin voi ja poistuu.
Syö, juo ja lähtee joutsenkin.
Muut katsein viilein ja säälivin
sen vastaa kumarrukseen.
Mikä kaakatus, mikä kotkotus,
kun vihdoin päättyy surkeus
ja joutsen on varmasti poissa!
»Tuo ukkokin niitä ystäviään —
Ei sukua ole se ensinkään!»
huus parantunut kana.
Kaikk' käyvät lähemmä toisiaan
Ei nouse joutsen kunniaan.
Ajatelkaa, viisi jyvää!
Mikä hyvien tapojen häväistys!
Mikä rakkaan nuorison villitys!
Kokonaista viisi jyvää!
Koko päivän kanat kaakattaa:
ihan vaarassa on isänmaa,
ajatelkaa — viisi jyvää!