Varhaisena aamuhetkenä Turun tuomiokirkossa pidettiin kuolinmessua sen
alttarin luona, jota sanotaan Sielujen alttariksi.
Vanha piispa Maunu Tavast messun luki vanhalla väräjävällä äänellään.
Hänen rinnallaan oli tuomiokirkon kaniikki Jenis Tavast, Katarina
Fincken veli.
Yksi ainoa nainen oli polvillaan alttarin edessä olevan aitauksen
takana. Hän oli Katarina.
Hän oli lahjoittanut sukutilansa Sauvon pitäjässä Turun tuomiokirkolle,
jotta joka viikko pidettäisiin kaksi messua kuolleen Juhana Hornin
sielun puolesta.
Katarina tunsi itsensä onnelliseksi ja rauhalliseksi messun kaikuessa
hänen päänsä päällä kirkon suurissa holveissa.
Paljon hän oli tahtonut itselleen omistaa, mutta luovuttuaan siitä,
minkä hän oli onnenaan pitänyt, hän tunsi uuden onnen löytäneensä.
Nyt hän täydelleen tajusi, että luopumalla kaikesta ihminen omistaa
kaiken.