Seuraava aste aurinkoruumiin laatimisessa on n.k. ilmaruumiin
organisoiminen eli kuten Kalevala sanoo »kanteleen teko». Tämä ei ole
uusi käyttöväline, vaan vesiruumiin »uudestasyntyminen», sen
varustaminen uusilla kyvyillä, niin että uusi puoli näkymättömästä
maailmasta avautuu ihmisen tutkittavaksi.
Sampolaisten matka kulki rauhallisesti eteenpäin. Heidän onnensa tarttui
toisiinkin näkymättömän maailman olentoihin. Vaka vanha Väinämöinen
Laski laulellen vesiä,
Ilon lyöen lainehia.
Neiet niemien nenissä
Katselevat, kuuntelevat:
»Mi lienee ilo merellä,
Mikä laulu lainehilla,
Ilo entistä parempi
Laulu muita laatuisampi?»
Matka kulki »maavesiä, suovesiä ja koskenvesiä». Koskistakin
onnellisesti suoriuduttiin:
Itse vanha Väinämöinen
Laskea karehtelevi,
Laski louhien lomitse
Noita kuohuja kovia,
Eikä puutu puinen pursi,
Vene tietäjän takellu.
Mutta sitten ilmaantui äkkiä este ja tie sampolaisilta nousi pystyyn:
Äsken tuonne tultuansa
Noille väljille vesille
Puuttui pursi juoksemasta,
Venonen pakenemasta;
Pursi puuttuvi lujahan,
Vene vieremättömäksi.
Ja kun estettä tutkittiin, oliko kivi vaiko hako, huomattiin, että vene
istuikin »hauin hartioilla». Ennenkuin etenemme, täytyy meidänkin nyt
tutkia, mikä tämä »hauki» on.
Nimi tuo mieleemme »suuren suomuhauin», jonka Ilmarinen kolmantena
ansiotyönään pyydysti Tuonelan joesta, ja miltei odotamme, että tälläkin
kohden Kalevala kutsuisi jokea »Tuonelan joeksi». »Hauen pyydystäminen»
tarkotti silloin, että Ilmarisen tuli vaikuttaa puhdistavasti
tapoihinsa, kykyihinsä, vaistoihinsa, jotka asuivat sisätajunnassa ja
samalla fyysillisen ruumiin näkymättömässä eetteripuoliskossa. Onkohan
sillä nytkin samporetkellä sama merkitys? On, vaikka Ilmarinen ei nyt
lähestykään sitä päivätajunnan puolelta, vaan sisätajunnan, siis ei
fyysillisessä, vaan näkymättömässä maailmassa. Matka käy sampolaisena
minuudesta alaspäin ruumista kohti eikä päinvastoin niinkuin
kosintaretkeläisenä. Senpätähden saattaa olla viittaamatta siihen, että
hauki on Tuonelan joessa--vaikka se siinä onkin.[60]
Nytkin ovat kysymyksessä tavat, kyvyt, vaistot ja fyysillisen ruumiin
näkymätön eetteripuoli. Liikkuen ja toimien vapaasti vesiruumiissaan
ihminen tarttuu kiinni eetteriruumiin haukeen: mitä tämä on?
Yksinkertaisesti sitä, että hän ei vielä kykene siirtämään salaista
vesiruumistajuntaansa fyysillisiin aivoihin eli päivätajuntaansa. Hänen
itsetietoisuutensa ei vielä ole katkeamattomasti jatkuvainen:
päivätajunnassaan hän on Ilmarinen n:o 1, unitajunnassaan Ilmarinen n:o
2. Tämä Ilmarinen n:o 2 on paljon kehittyneempi ja kyvykkäämpi kuin n:o
1. Se on tietoinen päivätajuisesta--paljon pienemmästä--Ilmarisesta,
mutta päivätajuisella Ilmarisella on vain katkonaisia muistoja
yöllisestä kaksoisveljestään, ja tämän suuremmat kyvyt ilmenevät
päivätajunnassa vain tilapäisinä taikatapahtumina, näkyinä,
ilmestyksinä, inspiratsioneina j.n.e. Unohduksen tuonelanvirta erottaa
yhä päivätajunnan salatajunnasta. Kehityksen kulku kuitenkin vaatii,
että unohduksen este poistetaan: tietoisuus on saatettava
katkeamattomaksi ja yhtämittaiseksi. Vesiruumiin kyvyt, vaistot ja tavat
on saatettava heräämään fyysillisissä aivoissa.
Mitenkä tämä käy päinsä?
Väinämöinen kehottaa ensin Lemminkäistä estettä poistamaan:
»Veä miekalla vetehen,
Katkaise kala kaheksi!»