Jos nyt oletamme, että Kalevala on pyhä kirja, että se sisältää salaisia
tietoja elämästä ja kuolemasta ja neuvoa näiden tietojen
saavuttamiseksi, kuinka silloin tavallinen lukija, jolla ei itsellään
ole yliluonnollisia tietoja, voi tämän seikan huomata? Onko hänellä
ollenkaan tältä kannalta katsoen hyötyä Kalevalan lukemisesta?
Tunnustaa täytyy, että tavallista lukijaa tässä kohtaa vaikeus. Hän ei
osaa nähdä Kalevalan salattua viisautta. Häntä viehättää Kalevalan
muodollinen kauneus, sen runollinen henki, sen taiteellinen aisti.
Kalevalan luonnon- ja henkilökuvaukset vetävät vertoja
maailmankirjallisuuden parhaimpiin, sen aito inhimillinen sävy kohottaa
sen korkeammalle esim. monta vanhan testamentin kirjaa. Mutta mistä
päästä kiinni Kalevalan salaiseen sisältöön, mistä päättää, etteivät sen
tarunomaiset kertomukset esim. Sammosta ja sen ryöstöstä ole paljasta
taikauskoista mielikuvittelua? Kalevala on todella kuin lukittu kirja ja
tarvittaisiin jonkinlainen avain sen ymmärtämiseksi. Tietäjä-ihmisellä
saattaa olla tämä avain itsessään, mutta tavalliselta lukijalta se
puuttuu. Mistä hän sen voi löytää?
On pyhiä kirjoja, joita on verrattain helppo lukea. Semmoinen on esim.
uusi testamentti. Tällä emme tarkota, että kuka tahansa heti osaisi
lukea uutta testamenttia pyhänä kirjana. Pelkäämmepä pahoin, että monet
monet lukijat eivät koskaan ole edes aavistaneet, millä tavalla heidän
rakas testamenttinsa on pyhä. Tarkotamme vain, että jos totuuden etsijä
on kyllin tarkkaavainen, hän verrattain helposti omin päin keksii, millä
tavalla uutta testamenttia on luettava ja mitä ihmeellisiä salaisuuksia
tämä pyhä kirja silloin paljastaa.[4]
Tämä on helppoa, sentähden että uusi testamentti pääasiallisesti on
opas, joka neuvoo, miten ihmisen tulee pyrkiä totuuden tietoon. Uusi
testamentti on kirjotettu ajalla ja ihmisille, joille tiedon tie
vaaroineen ja vaikeuksineen sai tulla yleisemmin tunnetuksi, koska
älyllinen sivistystaso ihmiskunnassa oli nousemaan päin. Vanhemmissa
kulttuureissa taas tiedon tien olemassaolo oli enemmän tunnettu, mutta
yksityiskuvaukset sen luonnosta ja askelista pidettiin salassa,
ikäänkuin takavarikossa opettajien ja tietäjien luona. Pyhät kirjat
vanhoilta ajoilta ovat niin muodoin enimmäkseen verhotut suurempaan
salaperäisyyteen ikuisia totuuksia esittäessään.
Kalevala--vaikka kirjana uusi--kuuluu sisältönsä puolesta vanhoihin
mysterio-oppaihin. Sen tärkein puoli on tietenkin kuvaus, minkä se antaa
tiedon tiestä, tapa, millä se neuvoo totuutta etsimään. Mutta samalla se
sisältää paljon suuremmassa mitassa kuin esim. evankeliumit kuvauksia
niistä tiedoista, joita totuudenetsijä tietäjäksi kohotessaan on
saavuttanut, toisin sanoen kuvauksia näkymättömän maailman oloista ja
olennoista eli siitä empiiris-metafyysillisestä maailmankatsomuksesta,
mikä tietäjällä on.
Jotta tavallinen lukija voisi ymmärtää Kalevalaa mystilliseltä kannalta,
tarvittaisiin siis vain, että hänellä olisi vihiä tietäjien
maailmankatsomuksesta. Silloin hänen kädessään olisi avain, jolla hän
kykenisi vääntämään auki Kalevalan ja muiden pyhien kirjojen lukkoja. Ja
kun kerran selviäisi Kalevalan mystillinen tausta, ehkei sitten olisi
voittamattoman vaikea oppia erottamaan Kalevalan osviittoja tiedon tien
suhteen.
Onko nyt tämmöisen avaimen hankkiminen mahdollista? On, meidän
päivinämme se ei ole mikään mahdottomuus, sillä on olemassa
maailmankatsomus, johon kuka tahansa voi tutustua ja joka väittää
olevansa tietäjien oma. Vaikkemme pitäisi sitä kuin
työskentelyhypoteesina, on meillä siitä tutkimuksissamme apua. Sangen
pian me kuitenkin voimme havaita, että viisailla ja tietäjillä, mikäli
tiedämme, on ollut sama maailmankatsomus, ja että se kaikissa
uskonnoissa on kulkenut salaisena viisautena, uskontojen esoteerisena
puolena. Tämä maailmankatsomus on n.k. teosofinen, jonka ensimäinen
julistaja meidän ajallamme oli H.P. Blavatsky. Madame Blavatskyn
»Salainen Oppi» y.m. teokset ja rikas teosofinen kirjallisuus eri
kielillä tekee selkoa teosofisesta maailmankatsomuksesta. Tämä
nykyaikainen teosofia ei ole mikään opinkappalejärjestelmä. Se on vain
piirteitä tietäjien ja viisasten maailmankuvasta, katkelmallisia
piirteitä, kuten H.P. Blavatskyn oli tapana sanoa. Mutta nuo piirteet
ovat niin olennaisia, että ne sinään muodostavat eheän maailmankuvan.
Jos lyhyesti tahtoisimme kuvata tätä aikain viisautta, sanoisimme
»Salaisen Opin» mukaisesti, että se puhuu 1) ehdottomasta jumaluudesta,
joka on kaiken ilmenneen elämän ilmenemätön pohja ja perusta, jonka
koskemattomaan rauhaan hyvä ja paha uppoutuvat kuin meren syvyyteen; 2)
ilmenneestä jumalasta eli n.k. kolmiyhteisestä Logoksesta, joka tuo ilmi
kaikki hengen ja aineen, hyvän ja pahan vastakohdat ja ristiriidat ja
realisena todellisuutena on maailman lukemattomien olentojen, jumalien
ja muiden, yhteistajunta; 3) aikakautisuuden laista, joka säätää, että
luominen ja hävittäminen, elämä ja kuolema, päivä ja yö lakkaamatta
seuraavat toisiaan, niin että ihmisenkin elämä on yhä uudistuva vaihtelu
elämästä kuolemaan ja kuolemasta elämään (ihmisen n.k.
jälleensyntyminen), kunnes hän jumalallisen tiedon ja viisauden
saavutettuaan vapautuu eli pelastuu syntymäin pyörästä; 4) ikuisen
tasapainon ja syysuhteen laista, jonka mukaan ei pieninkään
voimanpurkaus maailmankaikkeudessa mene hukkaan, vaan kantaa
seurauksensa samalla pettämättömällä varmuudella kuin se itsekin oli
määrätystä syystä aiheutunut (n.k. karman laki); 5) viisasten ja
tietäjien olemassaolosta, n.k. salaisesta veljeskunnasta, joka valvoo
ihmiskuntamme kohtaloa ja kehitystä ja tarpeen vaatiessa sitä
näkyväisestikin auttaa esim. jonkun lähettinsä välityksellä.
Nämä asiat selvenevät yksityiskohtaisemmin lukijalle, kun ryhdymme
Kalevalan runoja tutkimaan, ellei hän jo ole teosofiseen
maailmankatsomukseen perehtynyt. Nyt riittää tieto, että teosofinen
maailmankatsomus on se avain, joka avaa Kalevalan runojen
vertauskuvallisen merkityksen.
Tutkimuksemme jakautuu luonnonmukaisesti kolmeen osaan. Ensimäisessä
valaisemme aikain viisauden antamalla valolla muutamia runoja tai
runokatkelmia nähdäksemme, että Kalevalankin älyllishenkisenä taustana
on sama maailmankatsomus kuin toistenkin pyhien kirjojen; tarkastamme
Kalevalan jumaloppia, luomiskertomusta, kuolemankäsitystä j.n.e.
Toisessa osassa teemme ensiksi selkoa Kalevalan inhimillisestä
kehityspsykologiasta, tarkastamme, millä tavalla Kalevala neuvoo meitä
totuutta etsimään ja tiedon alkupäähän pääsemään; ja toiseksi koetamme
luoda silmäyksen jumalallisen ihmisen korkeampaan henkikehitykseen, n.k.
pyhyyden eli tiedon salaiseen tiehen, niin pitkälle kuin sitä
Kalevalassa on kuvattu. Kolmannessa osassa vihdoin otamme lyhyesti
käsitelläksemme Kalevalan magiaa eli tiedon tiellä saavutetun
»yliluonnollisen» taidon käyttämistä maailmassa.
Lukija tietysti hämmästyy sanoistamme. »Sisältäisikö Kalevala niin
korkeita ja syviä asioita? Enemmän ja merkillisempää kuin yksikään
runolaulaja lienee aavistanut! Ei ainakaan Elias Lönnrotilla ollut tästä
aavistusta.» Luultavasti ei. Mutta me elämme nyt uudessa ajassa.
Materialismin hyökyaalto on sivuuttanut meidät. Olemme taas henkisyyden
harjalle nousemassa. Spiritualistinen elämänymmärrys hiipii ihmisten
sieluihin. Uusi aika kohottaa ansaittuun arvoonsa vanhoja pyhiä kirjoja
ja paljastaa meille niiden kätkettyjä rikkauksia. Kalevalakin lausutaan
tervetulleeksi sisariensa joukkoon.
Madame Blavatsky ei menetellyt ajattelemattomasti eikä umpimähkään, kun
hän pääteoksensa »Salaisen Opin» ensimäisen osan motoksi valitsi
muutamia säkeitä vanhasta indialaisesta Rig Veedasta ja toisen osan
motoksi asetti otteita Kalevalan ensimäisestä runosta. Eikä hän
erehtynyt sanoessaan: »Kalevalan syvempi ja esoteerisempi merkitys on
taistelu valon ja pimeyden, hyvän ja pahan välillä. Kalevalaiset silloin
edustavat valoa ja hyviä voimia ja pohjolaiset pahoja voimia.
Verrattakoon tätä Ormusdin ja Ahrimanin, arjalaisten ja rakshasein,
pandujen ja kurujen väliseen taisteluun.»[5]