Sabine likisti hänen kättään ja lausui hiljaa ja pyytelevästi: "Ja se
uusi yhtiökumppani pitää teidän olla, oma ystäväni."
Anton seisoi hievahtamatta alallaan, mutta hänen sydämensä löi
rajusti ja heleä puna kohosi hänen poskilleen. Yhä piteli Sabine
häntä kädestä, hän näki immen kasvojen lähestyvän hänen omiaan
ja tunsi kuin tuulen hengähdyksen hänen suudelmansa huulillaan.
Silloin löi hän käsivartensa voimakkaasti lemmityn vyötäisille, ja
äänettömässä hartaudessa syleilivät molemmat onnenautuaat toisiaan.
Ovi avautui, kauppias seisoi kynnyksellä. "Pitele kiinni sitä
karkulaista!" hän huusi. "Niin, rakas Anton, vuosikausia olen
ikävöinyt tämän hetken täyttymistä. Siitä lähtien kuin sinä
muukalaismaassa polvistuit viereeni ja hoitelit haavaani, oli
sydämeni toivomus saada kiinnittää sinut iäksi meidän elämäämme.
Kun sitten lähdit meiltä pois, luulin vihastuen rakkaimman toiveeni
tulleen tuhotuksi. Mutta nyt me pitelemme sinua lujasti kiinni, sinä
haaveilija, salakirjamme lehdillä ja lämpimässä sylissämme." Hän veti
lempivän parin povelleen.
"Köyhän yhtiötoverin sinä valitsit itsellesi!" huudahti Anton
lankonsa povelta.
"Ei, veljeni, Sabine on menetellyt niin kuin viisas liikemies
ainakin. Rahalla ja rikkaudella ei ole mitään arvoa, ei yksilölle
eikä valtiolle, jollei mukana ole tervettä voimaa, joka herättää
kuolleen metallin luovan työn ja liikunnan elämään. Sinä tuot
liikkeeseen toimellisen nuoren voimasi ja koetellun ymmärryksen. Ole
tervetullut tähän taloon ja meidän sydämiimme!"
Ja ilosta säteillen piteli Sabine sulhasensa käsiä omainsa välissä.
"Minä tuskin jaksoin enää nähdä sinua niin hiljaisena ja surullisena.
Joka kerta päivällispöydässä, kun sinä nousit lähteäksesi pois,
minusta tuntui kuin olisi minun täytynyt lentää jälkeesi ja sanoa
sinulle, että sinä kuulut meille ikiajoiksi. -- Etkä sinä sokko
edes nähnyt mitä minun mielessäni liikkui, ja Lenoren sulhanen on
kuitenkin arvannut kaiken."
"Hänkö?" ihmetteli Anton. "Enhän minä ole koskaan puhunut hänelle
sinusta."
"Katsoppas vain!" huudahti Sabine ja otti Finkin kirjelapun
taskustaan. Siihen oli kirjoitettu ainoastaan sanat: "Hyvää
lankoutta, käly-rouva!"
Ja uudestaan sulki onnellinen Anton lemmityn syliinsä.
* * * * *
Koristaudu, sinä ylväs vanha kauppiaskoti, kauneimpaan juhla-asuusi;
iloitse sinäkin, huolekas täti; tanssikaa, te ahkerat kotihaltiat
hämäräisellä pihamaalla; heitä kuperkeikkaa kirjoituspöydälläsi,
veikeä kipsikissa! Ne runolliset unelmat, joita Anton-poikanen näki
isänkodissaan hyväin vanhempain hänelle siunausta toivottaessa,
olivat rehellisiä unelmia. Siksi niiden sallittiin täyttyä. Mikä
hänen mieltään houkutteli ja häiritsi ja viskeli häntä elämässä
harhaan, sen hän on tosimiehekkäästi voittanut. Hänen elämänsä vanha
tilikirja on päättynyt, ja teidän salakirjaanne, hyvät kotihaltiat,
merkitään täst'edes "Jumalan avulla" hänen debetinsä ja kreditinsä.