Rousseau polveutuu perheestä [2], joka kuudennentoista vuosisadan
keskivaiheilla muutti Parisista Geneveen säilyttääkseen
protestanttisen uskonsa. Se oli varakas suku, jonka useimmat miehiset
jäsenet harjoittivat kellosepän ammattia. Se otti valppaasti osaa
pienen tasavallan sisällisiin taisteluihin. Synnynnältään oli Jean
Jacques siis geneveläinen kansalainen, kuului kaupungin ensimmäiseen
luokkaan. Kaikkiaan oli viisi luokkaa, niin että kun Jean Jacques
myöhemmin ylpeillen kutsuu itseään geneveläiseksi kansalaiseksi, hän
silloin kopeili aristokraattisella arvonimellä.
Geneve oli silloin vielä sen ajan muistojen vaikutuksen alaisena,
jolloin se oli protestanttisuuden etuvartija ja pääpaikka.
Sen asukkaissa vallitsi voimakas ja itsenäinen henki, mutta
samalla ankaran kova kuri. Calvin oli uudistanut hallitusmuodon
aristokraattiseen suuntaan, hän oli myös perustanut konsistoriumin,
joka tarkoin valvoi tapojen ankaruutta, itse kansalaistenkin,
ensimmäisen luokan porvarien. Sillä ainoastaan olemalla niin ankaria
itseään kohtaan he saattoivat säilyttää valtansa. Ylellisyys, pila,
laulu, tanssi, pelit, teaatteri -- olivat kiellettyjä tai tuskin
suvaittuja. Luonteeltaan levottomille täytyi tämän ankaran kurin olla
kidutusta. On seikkoja, jotka osoittavat, että Rousseaun läheisten
sukulaisten oli ollut vaikea alistua niiden alle.
Rousseaun äidin, joka kuoli kohta hänen syntymisensä jälkeen,
kerrotaan olleen kauniin, vilkkaan ja itsenäisen naisen. Hänen
isänsä, joka oli kelloseppä niinkuin useimmat hänen esi-isistään, oli
myös elämän haluinen, ja oli hänellä voimakas itsenäisyyden tunne,
joka osaksi synnytti taistelunhalua, osaksi matkustushalua. Muutamia
vuosia häittensä jälkeen jätti hän vaimonsa ja lapsensa, ja lähti
Konstantinopoliin, jossa hän harjoitti ammattiaan. Kenties oli tämä
muutto välttämätön rahallisista syistä. Vuosi hänen kotiintulonsa
jälkeen syntyi toinen poika, Jean Jacques 28 p. Kesäk. 1712. Kun äiti
kuoli kahdeksan päivän perästä, jäi kasvatus isän huostaan, joka otti
yhden sisaristaan taloonsa. Se kasvatus, jonka Jean Jacques sai, oli
etenkin omiaan tunnetta ja mielikuvitusta kehittämään. Varhain alkoi
isä lukea romaania ja historiallisia teoksia (etenkin Plutarkuksen
elämäkertoja) hänen kanssaan. Isä ja poika siinä määrässä vaipuivat
mielikuvituksen luomaan kaukaiseen maailmaan, johon lukeminen heidät
saattoi, että he lukivat kaiket yöt, siksi kun kuulivat aamulla
pääskysten viserryksen. Isä saattoi silloin sanoa häpeissään: "Minä
olen suurempi lapsi kuin sinä." -- Kun Jean Jacques oli kymmenen
vuoden vanha, täytyi hänen isänsä muuttaa Genevestä kaksintaistelun
vuoksi, ja poika sijoitettiin sukulaisen luo, joka oli maalaispappi.
Rousseau arvelee rakkauden luontoon hänessä silloin jo heränneen.
Toisena piirteenä, joka oli ominainen hänelle lapsena, mainitsee hän
vihan vääryyttä vastaan, joka oli herännyt hänessä, kun häntä kerran
syyttömästi rangaistiin, myöskin oli aistillisuutta hänessä hyvin
aikaisin näyttäytynyt: "minun vereni hehkui aistillisuudesta melkein
synnynnästä saakka", sanoo hän. Hoitajattarien antama ruumiillinen
rangaistus tuotti hänelle aistillista nautintoa. Muutoin aistillinen
himoitseminen etusijassa purkautui mieli kuvitteluun, jolle
romaaninluku antoi vauhtia ja sisällystä. Hän hurmaukseen saakka
jumaloi ihanteellisia olentoja eli enemmän kuvitellussa maailmassa
kuin todellisessa. Samalla voimistui myös halu yksinäisyyteen.
Kun hänet ensin oli katsottu kelvottomaksi kirjurintoimeen eräässä
julkisessa konttoorissa, pantiin hänet kaivertajan oppiin. Työ täällä
miellytti häntä, mutta kohtelu oli ankaraa ja raakaa. Pakko ja
kiellot kiihoittivat vapaudenhalua ja intohimoisuutta. Lohdutuksena
olivat hänellä kävelyretket kaupungin ympäristössä sunnuntaina
toveriensa seurassa. Kuljeksiessaan unohtivat nuorukaiset monesti
ajan ja monesti olivat heidän kotiin palatessaan kaupungin portit
suljetut. Useampia kertoja oli Jean Jacquesia rangaistu siitä
syystä. Ja kun hän taas kerran keväällä 1728 löysi kaupungin portin
suljetuksi, päätti hän epätoivoissaan, ettei hän alistuisi siihen,
mikä häntä odotti, vaan pakenisi pois avaraan maailmaan. Ja tuskin
oli hän tehnyt päätöksensä, ennenkuin epätoivon sijaan heräsi
vapaudentunne ja ilo, odottavan seikkailijaelämän johdosta. Nyt hän
ehkä oli löytävä, mitä hän siihen saakka vain oli uneksinut. Se
sankarillisten ja rakkaudellisten kuvien täyttämä maailma, jonka
hänen mieli kuvituksensa oli luonut, oli nyt ehkä todellisuudessa
avautuva hänelle. Äkillisen sysäyksen kautta hän siis katkaisi sen
tasaisen elämän juoksun, joka oli hänen edessään, ja joka olisi
voinut ohjata hänet samanlaiseen toimintaan porvarina Genevessä, jota
hänen esi-isänsä olivat harjoittaneet. Mutta yhtäjaksoinen toiminta
ei soveltunut hänelle. Hänen elämässään samoinkuin hänen kyvyissään
ja luonteessaan ovat äkilliset mielenjohteet määrääviä. Kasvatus oli
edistänyt tätä puolta hänen luonteessaan, jota myös kannatti peritty
taipumus. Kuvaavaa on, että hänen vanhempi veljensä François useampia
vuosia aikaisemmin oli karannut opista samoinkuin Jean Jacques. Mutta
Françoisen jäljettömiin kadotessa, oli se kuljeksijaelämä, jonka Jean
Jacques nyt alkoi, jättävä syvät jäljet inhimillisen sielunelämän
kehitykseen. Hän löysi "uuden maailman", vaikkei se ollutkaan se
maailma, josta hän oli uneksinut.
Äkillinen keskeytys, uuden viekottelevan mahdollisuuden
näyttäytyessä, on piirre, joka usein uudistuu Rousseaun elämässä.
Hänen romantillinen vapauden- ja nautinnonhalunsa vaatii aina
raitista ilmaa, riippumattomuutta, uusia näköpiiriä. Kun hänestä
tuli luonnon profeetta, niin tarkoitti hän luonnolla ennen kaikkea
vapautta.