Tääll' on templi korkea,
se vaikk' on vailla siltaa,
päivä vain sen valaisee
ja kuudan pitkin iltaa.
Taivaankansi katto on,
sen seinä ilmanpieli,
myrsky siinä messuaa
ja saarnaa satakieli.
Kirkonkupuun kirjaeltu
kaikk' on tähdet taivaan,
kiertämähän, kaartamahan
kuolevaisen vaivaan,
Alttariksi asetettu
vain on pilven parras,
siitä puhuu ukkonen
ja haastaa liekki harras.
Suopi Herran ehtoollista
salamoiva Henki,
vihkii häihin, hautahan
ja valaa kastehenki.
Painaa maahan martahat
ja luopi päälle lunta;
siell' on paimen yksi vaan
ja yksi seurakunta.
Kuuluu siellä kunnia
myös maailmoiden mahdin,
sähkö antaa säveleen
ja taivaanranta tahdin.
Eikä opinkappaleita
siellä kukaan muista,
mutta sama soipi virsi
myrjaadeista suista.
Surma siell' on sunnuntai
ja syntyminen joulu,
elämän on koulu kova
eikä rippikoulu.
Siellä eri-uskolaista
valtio ei vainoo,
luonnon laajan lakikirja
esivalta ainoo.
Hyrskyy uskon uuden hymni,
ihmishenki herää,
tekee riemun ristiretken
ilman miekanterää.