Kesä-yössä koivun alla, Vienan virran suulla,
neiti nuori lauleleepi lainehitten kuulla.
Silmin kuivin, kummallisin, katsoo ilman rantaan.
Laine laulut neien nuoren ulapoille kantaa.
Noin se laulaa Vienan impi: »Syttyy tähdet taivaan.
Tuikahda ei toivon tähti immen valjun vaivaan.
Tärkin rientää nuoruuteni niinkuin laine; lempi
lämmitä ei sydäntäin, ei kevätpäivän hempi.
Tytär olen ma kuninkaan. Kun kuusitoista täytän,
silloin, vanki, vapaa oon ja valtikkata käytän.
Hallitse en maita toki enkä elämätä,
vallitsen vain kuolleita ja kullan helinätä.
Templin kuningattareksi määrättiin ma lassa,
kammiohon suljettiin ja sidottihin kassa.
Tunsin kahleet kaulallain ja povellani paulan.
Siitä asti vankina ma valitan ja laulan.
Usein häntä uneksin, mi tulee meren takaa.
Eipä kuulu kultasein tai ehkä maassa makaa.»
Moni kuuli neien laulun, Perman mies ja outo.
Kaikki ohi kulkivat, ei tullut tuttu souto.
Tokko tulee milloinkaan? Käy tuulet täältä tuolta.
Posken vaan ne vaalentaa, mut huojenna ei huolta.
5.