Me kuljimme rinnakkain, sinä ja minä, pitkinä pimeinä talvisiltoina,
kun maa oli valkea ja taivas musta ja tähdet tuikkivat sen pimennosta
niinkuin enkelien silmät. Katsoimme niitä yhdessä ja puhuimme siitä
ikuisesta Yhdestä, josta me olemme osia, jossa olemme, elämme ja
liikumme. Emme sanaakaan puhuneet sinusta ja minusta, niin kuin ei
meitä olisikaan, — sillä mehän olemme yhtä siinä ikuisessa Yhdessä,
jota ainoata molemmat pyrimme ymmärtämään.