Tulkaa elämän suuret tulet, palakaa kaikki! Räiskyen ja loimuten
palakaa kuin irrallaan kiitävät valkeat! Pudotkaa päälleni riemut
ja surut kuin kuumat tähdet syystaivaalta, kuin keltaiset lehdet
syysmetsästä. Sillä yli muun minä syksyä rakastan, syksyä, jolloin
kaikki katoo ja sammuu, kukkii ja lakastuu, hehkuu ja kalpenee
samassa silmänräpäyksessä. Joka syksyn on elänyt, on elämän elänyt.
-- Niin syty minun sydämeeni, rakkaus, vaikk'et olisikaan muuta kuin
yhden aamun sarastus, yhden yön tähdenlento, yhden kukkasen haihtuva
lemu; niin kuin et muuta olekaan. Vedä minut syliisi, sinä suuri
syväsyinen elämä, niinkuin minä sinut vedän polttavalle povelleni!
Ja sitten satakoot ylitseni tummanpuhuvat laakerit ja salatuoksuiset
myrtit, satakoot sekuntiseppelinä otsalleni. Sillä seppelöidyksi
tahdon minä tulla, kuten valtiatar, sillä minä olen syntynyt
valitattareksi. Ja kasvakoot maasta alttarit ja nouskoot uhrisauhut
minun takanani: te palvelette kohtaloanne, kun minua palvelette.
Sillä minä voin sanoa teille, että minä olen teidän kohtalonne,
mutta te ette voi sanoa minulle, kuka on minun... Ja niin olen minä
viisaampi teitä ja voimakkaampi, olen siksi, että minä uskallan
epäillä kaikkea, vaikka minun sieluni onkin kuin yksi ainoa väreissä
ja sävelissä sykähtelevä solu. Olen siksi, että te elämänne ytimellä
sitä solua elätätte... Mutta te kuivetutte ja kälvetytte ja näännytte
nälkään, sillä minä olen ainoastaan aarnivalkea... Mutta teissä on
kullankaivajain taikauskoa, te aavistatte virvan alla pohjattomia
aarteita, te turmioon vihityt, te onnelliset onnettomat kohtalon
käsissä! Tulkaa kaikki minun luokseni, te aarteiden uneksijat! Minä
vilkutan ja viittaan ja vedän teitä itselleni, sillä teidän kauttanne
tulee minun luokseni elämä. Ja elämän tahdon minä tuntea ja itseni.