Minä uskoin aina ennen, että suomalainen kuului kansakunnista
paraimpaan, täydellisimpään, jaloimpaan, nyt epäilen tuota suuruutta,
epäilen, onko suomalainen edes sivistynyt.
Minä taidan vain tänä hetkenä olla hiukan sekaisin päästäni, sillä
onhan jokaisen suomalaisen pyhä velvollisuus uskoa, että me olemme niin
harvinaisen sivistyneitä.
Meillä on mukava keino sivistyksen saavuttamiseen, oikea patenttikeino.
Kaikki ulkomaalainen tuotetaan tänne ja otetaan sellaisenaan vastaan.
Se, mikä on ulkomaalaista, käy aina täydestä. Ennen aikaan me hiukan
muodostimme ruumiimme mukaan tuota ulkomailta lainattua sivistyspukua.
Nyt ei siihen ole aikaa. Nyt siepataan puku ylle ja me uskomme olevamme
täydellisiä, vaikka puku paikoittain pingoittaa, paikoittain on liian
väljä.
Suomalainen on renki, joka on saanut herraskaisuuden hullutuksen
päähänsä. Ikävä vain, ettei hän huomaa, kuinka paljoa miellyttävämpi
hän olisi renkihahmossaan kuin tuossa herraa matkivassa asussaan.
Toisinaan tuo matkiminen voi jokseenkin hyvin onnistua, varsinkin jos
asianomainen käyttäytyy tyynesti, mutta kun hän sattuu kiukustumaan,
niin heti renki näkyy herraskaisen puvun sisältä. Ja silloin hän on
ehdottomasti naurettava, jota vastoin hän renkimuodossaan suuttuessaan
herättäisi kunnioitusta. Renkinä hän tappelisi puukolla, herrana
käyttää hän kynää puukkona.
Renkimäisyyttä on myös tuo suomalaisen kumarteleminen ruotsalaisille.
Siinä me olemme menneet aivan irvikuviksi. Me pyrimme matkimaan heitä
ollaksemme muka sen kautta sivistyneempiä. Suuri erehdys. Ei viinuri
ole herra, vaikka hänellä onkin kaikki herran eleet.
Sivistyksen suuruus riippuu siitä, kuinka monta kirjaa kukin on lukenut
valvonnan alaisena -- s.o. koulussa, opistoissa, yliopistossa. Ja
ihmisiä yllytetään tuohon lukemiseen lauseella: tieto on valtaa! Me
ymmärrämme sen koulupojan tavoin: "se pääsee voitolle katutappelussa,
jolla on useampi kirja heittääkseen ne vastustajan päähän." Nykyään kun
meillä on sellainen keskinäinen tappeluvimma huudetaankin: enemmän
sivistystä kaikille kansalaisille! Uskontokirjat ovat huomatut liian
pehmeiksi, siksi ne tahdotaan poistaa.
Kaikki sivistysriennot ovat meillä matkimista, toisinaan se
tunnustetaankin, mutta puolustetaan sitä sillä, että "kansa on vielä
niin nuori." Kaikki on lainattua. Ylemmät koulut kulkevat saksalaisessa
sotakurikaavassa; kansakouluista pakoitettiin eroamaan tarkastaja, joka
uskalsi tehdä omia, oloihin sovitettuja parannuksia; yliopisto on
pienoiskuva saksalaisista tiedontarhoista, kun se ensi kerran ilmaisi
itsenäisyyttä, liitti se filosofian viereen lantatarhat ja karjatarhat;
seminaarit happanevat vuosi vuodelta, jos huomataan suoraa mätää, niin
"ei se anna aihetta toimenpiteisiin"; taidesuunnista runous matkii
saksalaisia tai ruotsalaisia, kirjallisuus yleensä kaikkia maita,
mutta ei näe omaa maataan muuta kuin erehdyksestä; nykyinen
näytelmäkirjallisuus ei edes matki, siksi sitä ei ole olemassakaan;
näytelmätaide on ranskalaisen ja saksalaisen sekasotkua; maalaus saa
esityskeinonsa ulkomailta, kun se oikein hyvin sekoittaa kaikki,
kutsutaan sitä yleiseurooppalaiseksi. Seurustelutavat ovat ainoat,
jotka ovat pysyneet kansanomaisina, siitä ei voi erehtyäkään
katsellessaan meikäläisiä. Joku hurskas sielu kyllä koettaa niitä
parantaa painattamalla oppikirjankin -- kaikkihan meillä saadaan
painotietä! mutta ei sitä lukemalla opi.
Kaikki ne miehet ovat kuolleet, jotka uskalsivat omasta perustasta
nousta ja luoda oman, itsenäisen sivistyksen. Mutta uudenaikainen
sivistys yhä kehittyy. Meillä on oikea sivistämisraivo. Muutamat
ovatkin ottaneet toisten sivistämisen urakalle. He kantavat tuota
sivistyksen vettä pohjattomiin astioihin ja huutavat koko ajan: "hyvä
Jumala, sitä sivistyksen määrää!"
Ja kun oikein pyhä vimma saa vallan, niin julkaistaan hyvin laaja teos,
kuten "Oma maa." Ja jokainen rientää sen ostamaan, sillä sellaisen
kirjan kautta saa sivistyneen leiman. Kun se on pöydällä, niin kuka
uskaltaa enää soimata sivistymättömäksi? Olen seurannut tuon kirjan
esiintymistä perheissä. Viidestäkymmenestä perheestä oli viidessätoista
sitä luettu, sivut olivat avatut auki ja vihkoja oli pidelty. Muissa
oli vihkoja paikoittain avattu, muutamissa ei laisinkaan. Talon herra
aikoi lukea "tuon hyödyllisen ja välttämättömän kirjan" loma-aikanaan.
Kun se tulee, niin hän varmaankin lepää ja lykkää lukemisen
talvi-illoiksi. Kun ne tulevat, pelaa hän skruuvia ja lykkää lukemisen
loma-ajaksi j.n.e.
Mutta sivistyksen urakoitsijat eivät väsy. Kohta alkaa ilmestyä
tietosanakirja. Mikä ihmeellinen taikasana tuo: tietosanakirja! Kas,
kun sen kirjan saa hyllylleen, niin silloin sitä on sivistynyt! Minä
ehdoitan, että arvoisat sanakirjan toimittajat jättävät pois
selityksen sanasta "sivistys." Joku viaton sielu voisi lukea sen, ja,
jos selitys olisi suora ja todenmukainen, sanoisi hyvästit koko
sivistykselle. Sivistystä olisi viisainta selittää suurelle yleisölle
tietosanakirjan oppimiseksi ulkoa. Mikä ihana suomalaisen sivistyksen
järjenharjoituksen iltaseura, kun kaikki kuulustelisivat toisiaan
tietosanakirjan ulkoluvussa! Mutta vaikka suomalainen olisi vakuutettu
siitä, että se on se oikea sivistyksen tie, niin hän lunttaisi tuossa
ulkoluvussa, niin vähän on meillä todellista sisäistä pakkoa
sivistykseen.
Meidän koko sivistyksemme on tuollaista lunttaamista. Ajattelen
yliopistoa. Sanotaan, että kaiken sivistyksen juuri ja pohja on
logiikka. On kai, on kai! Mutta miksi eivät professorit käytä sitä, kun
on kysymys suomalaisuudesta yliopistossa. Mutta he ovatkin kai
luntanneet sivistyksessään eivätkä tunne logiikkaa. He eivät osaa
suomeakaan, vaikka heillä on todistus suomenkielen taidosta. Siinäkin
on luntattu.
Ja kun meillä ihminen on sivistynyt vasta silloin kun hänellä on
arvonimiä, niin järjestää yliopisto kurssia tuollaisen nimen
saavuttamiseksi. Vaikka filosofian luulisi olevan tieteen, johon
jokainen henkistä janoa tunteva pyrkii vapaasti, niin tehdään siitä
tutkinto-aine ja asianomainen nimenhakija antaa prepareeta itsensä,
suorittaa tutkintonsa ja elää elämänsä aivan kuin ei olisi kuullut
filosofiasta puhuttavankaan. Tutkinto ei ole opettanut häntä
hituistakaan selvemmin ajattelemaan. Lääkäri y.m. käytännön tiedemiehet
toteuttavat jotenkin saamansa tiedot, filosofisen tutkinnon suorittaja
on henkinen epäsikiö.
Minä odotan vain, että yliopistoon järjestetään lausunnonopetus, ja kun
siinä suoritetaan tutkinto, niin eiköhän ihminen ole sivistynyt, kun
hän saa arvosanan luonnollisessa puhumisessa. Me tarvitsemme sinne
vielä tanssikurssit -- hei, silloin sitä oltaisiin sivistyneitä! Se
tieteen suunta kantaisi näkyviä hedelmiä ja diploomin saisi se, joka
kauniimmin keikuttaa itseään. Politikoitsijoiden varsinkin tulisi
suorittaa nämät molemmat kurssit.
Silloin voitaisiin sanoa, että yliopistossa vallitsee todella "gaja
scienza."
Toisinaan tuo sivistyksen jano tulee oikeaksi yleiskuumeeksi, koko maa
tempoilee sen vaikutuksesta. Sellainen aika oli meillä muutama vuosi
sitten, silloin kaikki opettivat.. Lopulta opettajat ja oppilaat
väsyivät, sillä molemmin puolin oltiin halukkaita lunttaamaan. Nyt ei
kukaan yritäkään sitä enää, sillä sen kautta ei saavutettu kummallakaan
puolella lisää valtaa. Ja valtaa, sitä me koetamme kaikin tavoin
saavuttaa. Sivistyksestä puhutaan, valtaa tarkoitetaan.
Meidän sielumme on sivistyksen sekatavarakauppa. Sinne on koottu
kaikkia elämässä tarvittavia välikappaleita, mutta niitä ei siellä
käytetä. Me uskomme, että kaikki on niin kuin olla tuleekin, kun meillä
vain on kaikki tavarat. Mutta käyttää niitä -- sitä me emme osaa.
Minä olen kerran saanut tietää, mitä oikea sivistynyt on, ja minä
kuiskaan sen sinulle peloittaakseni sinua:
"Sivistynyt on henkilö, joka ei kerskaile tiedoillaan, kunnioittaa
toisen yksilöllisyyttä, ei tee velkoja, ei vääryydellä anasta mitään
asemaa, ei puhu pahaa toisesta eikä kuuntele pahaa puhuttavan, ei kosta
vääryyttä vääryydellä, ei loukkausta loukkauksella."
Minä hylkäsin heti tämän opin, sillä minä huomasin sen aivan
sopimattomaksi meille suomalaisille.
Meidän täytyy saada kerskailla siitäkin, mitä emme ole, mitä emme
taida, polkea toisiamme, tehdä velkoja, kaikin keinoin siepata valtaa
itsellemme, panetella, kuunnella juoruja, aina kostaa toiselle ja aina
loukata toisiamme.
Eikö ole helppoa ja suloista elää sen opin mukaan, eikö tunne olevansa
rakkaassa suomalaisessa piirissä? Me olemme kotona. Me olemme kotona!
Huomasitko, minä sanoin Me?