Kun suomalainen puhuu suomalaisista, sanoo hän "me", ja ajatuksissaan
hän aina alkaa sen sanan suurella kirjaimella. Jos jotain perin
kiitettävää on sanottavana, niin panee hän vieläkin suuremman painon
tuolle kirjaimelle, ja tarkoittaa sielunsa sisimmässä sillä yksinomaan
itseään. Sillä suomalainen on itserakas, vaikkakin koettaa sitä
peittää, ja kun hän ei uskalla sanoa: Minä! sanoo hän Me, jotta
toinenkin voisi iloita hänen kanssaan.
Tämä meidän suuri itsetyytyväisyytemme on kyllästyttänyt minua ja
noussut minulle jo aivan kurkkuun asti, ja siksi minä kirjoitan. Ja jos
minä lyön sinua, lukija, niin lyön itseänikin, sillä minä kärsin aivan
samaa tautia kuin sinäkin, minäkin luulen olevani jotain erikoista
kirjoittaessani tätä.
Jos jonain hetkenä osun liian suoraan sinuun, niin koeta todistaa
itsellesi, että sillä tarkoitetaan sinun parasta ystävääsi, silloin
sinä voit iskusta todella iloita, sillä tiedäthän, että pahimmat
toivotukset tulevat aina ystävien puolelta. Ja kun ystäväsi tapaat,
niin sano hänelle: "Sillä hän varmasti tarkoitti sinua, mutta hän on
väärässä." Silloin sinä olet saanut iskettyä häneen ja samalla peität
iskusi. Se on sitä todellista elämäniloa.
Jollei sinulla edes tätä iloa ole kirjaani lukiessa, niin heitä se heti
tämän luvun jälkeen pois, sillä roskaa sinä muutenkin luet jo aivan
tarpeeksi.
Jos sinua naurattaa lukiessasi, niin se ilahuttaa minua, silloin minä
olen vain kuin lapsi, joka tikulla syyhyttää aasin korvan taustaa. Ja
minä puolestani olen niin mielelläni tuo lapsi.
Mutta jos vihan vimmassa paiskaat kirjani maahan ja otat sen jälleen
käsiisi, silloin minä pelkään sinua, mutta iloitsen puolestasi.
Minä tiedän, ettet sinä yleensä lue paljoa kirjoja -- korkeintaan
sanomalehtiä -- ja jos kirjakaapillasi kävisi, näkisi, että kirjastosi
on kummallisen kirjava. Sinä luet vielä mieluummin salapoliisi- ja
rikosromaania kuin vakavaa, ajatusrikasta kirjallista tuotetta. Jos
sinä löydät jostain teoksesta oikein hivelevän rivoa, niin iloitset
siitä, mutta puhut siitä inholla, puhut aivan yksityiskohtia myöten ja
muistat paraiten ne kohdat. Todella syviä kohtia et muista laisinkaan.
Jos kirjailija kirjoittaa sydänverellään, sanot: hän valehtelee. Jos
hän valehtelee, sanot: hän puhuu totta. Niin sekavat käsitteet sinulla
on siitä, mikä on totta ja mikä on väärää ihmissielussa.
Kun sinulla yleensä on hyvin vähän tietoa siitä, mitä painetun sanan
takana piilee -- ethän sinä osaa edes puhuakaan kyllin selvästi
maailman kauneinta kieltä etkä antaa oikeille sanoille oikeaa
korostusta -- niin ymmärrät tavallisesti aivan väärin tekijän
tarkoituksen. Jos sinä jotain oppia saat kirjasta, niin on se aivan
päin vastainen kuin tekijän tarkoitus on ollut. Sinä soisit, että
kaikki kirjoittaisivat sitä, mikä sinulle on mieluista, jolloin lihan-,
veren- ja rahanhimoiset ajatuksesi pääsevät liikkeelle. Sellaisesta
syntyisi kyllä hyvinkin mieltäkiinnittävä kirjallisuus ja onhan jo
niitä sellaisiakin, jotka sen ilon sinulle tuottavat.
Kun minä ja kustantaja iloitsemme siitä, että niin moni kuin suinkin
lukee kirjaani, niin annan sinulle hyvän neuvon. Väitä, että sinä olet
tämän yläpuolella, sinä yksin -- toisille voit sanoa, että hekin
kuuluvat sinun seuraasi -- silloin sinä nautit kirjastani, sillä
olenhan antanut sinulle uusia aseita panettelusotaan. Ja sitä me
osaamme niin verrattomasti käydä. Onhan se ainoa ala, jossa me koetamme
saavuttaa täydellisen taituruuden. Siinä sodassa saa iskeä selkään
toista, silloin kun hän ei voi itseään puolustaa, ja iskettyään voi
mennä haavoitetun luo ja auttaa ja tukea häntä, pistää sormensa haavaan
ja vääntää sitä siellä.
Minä tiedän varsin hyvin, että minä olen samallainen kuin sinäkin,
minäkin luulen olevani asiain yläpuolella. Ja minä sanon sinulle, että
sinä olet ehdottomasti tämän yläpuolella. Olet kai nyt tyytyväinen?
Ja kun sinä pidät kirjaani pöydälläsi, oikein näkyvällä paikalla,
silloin sinä vieraillesi sanot: "Minä olen mielelläni lueskellut tätä
kirjaa, hän on aivan oikeassa."
Silloin me ymmärrämme toisiamme, uskomme, ettei ainoakaan isku ole
osunut meihin, ja tiedämme olevamme profeettoja tässä maassa.
Huomasitko, minä sanoin Me?