Jääkööt uneksimaan paimenet
aamunsuussa karjalaumoillansa.
Jääkööt kyntömiehet vakaiset
kyntämähän vehnäpeltojansa.
Jääkööt neidot luokse kaivojen.
Syösköön sukkulainen eellehen
käsiss' armahien vaimojemme.
Herran siunaus yli seutujemme:
Siks, ah siksi koitoss' aamunkoin
jätämme me kotimme ja maamme,
jotta viime katsein, kaipioin
syleillä sen kunnahia saamme.
Sydän moni silloin särkynee.
Moni armas teltta vangitsee
katseen monen. Mutta henkäyksesi
kuivaa, Herra, silmät poikiesi.
Paimenet, kun aamutuulonen
alas huminoipi vuoriltamme,
tuo se tuoksut kaukoseutujen,
missä voitetuita paimennamme.
Kyntömiehet, yli peltojen
lankee sade hedelmöittäen
aina koska poikienne omain
veri kastaa kentät uskottomain.
Neidot, koska hiljaa heläjää
kaivot teille rakkauden kieltä,
kuiskehemme teitä tervehtää
toisten kaivoin luota, kaukaa sieltä
Vaimot, vartioikaa majoja!
Voimme tulla taas kuin salama.
Silmät teidän syttyy loistoon silloin
niinkuin päivänlaskun taivas illoin!