Metsän satu.
Juur' ilta yöksi kun hämärtyi,
sävel alkoi laulurastaan
ja vanha puisto kuin hiljentyi
ja helisi laulannastaan.
Ja salissa kesken vieraiden
jäi lasit ja puheenaineet,
kun kautta akkunain avointen
löi sisälle laulunlaineet.
Oli pianon äänet vaienneet,
vain kynttilät lepattivat,
kun pimeästä säveleet
kuin kyynelet putoilivat.
Joku kuiskasi hiljaa: »Hurmaavaa —
mikä taiteilija-laatu!
Ei tällaista aariain aariaa
ole ennen kuulla saatu!»
Mut jossain yöhön ja pimeyteen
yhä värisi laulu rastaan,
joka luona pesänsä särkyneen
vain itki kuollutta lastaan.