Kivinen muuri täällä
muurin jälkehen,
kaistale taivasta päällä,
päivää rahtunen.
Siellä on kaukoseljät,
siellä päilyvät veet,
hiekkarannat heljät,
hongikkoharjanteet,
siellä on päivänkoitot
ylitse vetten, maan,
päivänlaskut loitot
kultahan, purppuraan,
siellä on ahot armaat,
linnunlaulu-haat...
Täällä kadut on harmaat,
kivierämaat.
Maahan harmaja, ankee
tehtaansavujen vyö
Kainin uhrina lankee,
mielet martaiks lyö.
Täällä rintamme salaa
riutuu ikävään.
Pois, pois kaipaus palaa
luontoon, elämään.
Keskellä rikkautemme
sielumme köyhä on.
Luona kaivojemme
näännymme janohon.
Siellä ihminen juurtuu
maahan ja povelta maan
voimaa juo ja suurtuu
suureks voimassaan.
Täällä on ihminen yksin
keskellä ihmisten.
Siellä silmätyksin
Jumala, ihminen.
Siellä on elämän syvyys,
siellä on juureni mun.
Luonnon äidinhyvyys,
miks jätin, miksi sun?