Toukokuun 15 p:nä, kaksi tuntia kirjeenne saatuani.
Kuulkaa! kuulkaa! Kahta päivää, kolmea päivää ei saa kulua ennenkuin
vastaan teille, aivan heti minun on se tehtävä.
Oi Jumalani! mikä hurja aatos järkeni, sydämeni, sieluni valtaa! Jospa
se, jota rakastan, ei olisikaan kuollut! jos te olisitte hän, jota
rakastan, hän, jota huudan luokseni, hän, jota etsin, hän, joka
ilmestyy minulle joka yö!
Te olette syntynyt toukokuun 1 p:nä 1607: samoin hänkin! Te olette
kookas: niin hänkin! Olette tummaverinen: hän myös! Teillä on siniset
silmät, iho kalpea, otsa korkea: samoin hänellä!
Ja muistatteko sanat, jotka lausuitte minulle jo eräässä toisessa
kirjeessä ja jotka ovat painuneet elävästi mieleeni: Te olette
syöksynyt alas kautta inhimillisen suuruuden monien eri asteiden; te
ette ole värähtänyt piilun huiskeessa, joka kaatoi päitä ympäriltänne;
te olette sortuessanne kadottanut melkeinpä kokonaisen kuningaskunnan.
En tiedä, sopiiko tämä teihin, mutta, Jumalani! Jumalani! se kaikki
sopii tosiaan tarkalleen häneen.
Teillä on kammiossanne kuninkaan kuva, hänen, jota teidän
kunnioituksenne ja rakkautenne ympäröi. Tuo kuva on kuningas Henrik
IV:nnen. Ja hän, hän oli kuningas Henrik IV:nnen poika!
Jos te ette ole Antoine de Bourbon, Moret'n kreivi, jonka väitetään
kaatuneen Castelnaudaryn taistelussa, ken te sitten olette?
Vastatkaa! Jumalan nimessä, vastatkaa!