HEIKKI. Sitä sanaa ette saa enää käyttää! Nyt olette paljastettu. Kuka
tuo aidan luona seisova hattumekka oh?
LAURA (Teeskennellen arkuutta). Sinä siis olet nähnyt hänet?
HEIKKI. Niin, ja — eno myöskin! — Tänne kirjelippu!
LAURA. Ei milloinkaan!
HEIKKI. Te kieltäydytte? Hyvä! Sitten saa asia mennä laillista tietään.
LAURA. Siitä olisi teille hyvin ikävät seuraukset.
PETÄJÄ (Varjostimen takaa). Ahaa!
LAURA. Tehän ensin rikoitte avioliittouskollisuuden. Te häikäilemättä
liehakoitte siskoani ihan silmäini edessä — ja minä vaikenin, koska en
tahtonut julkista häväistystä. Nyt, kun minua on petetty, tunnustan
avomielisesti, että rakastan toista enkä teitä.
HEIKKI (Huutaa). Haa! (Hiljaa Lauralle). Oikein hyvä!
LAURA. En ole teitä ikinä rakastanut. Seuratkaa vain minun
esimerkkiäni. Kumpikin kulkee omaa tietään huolimatta toisesta.
Tällainen on sitäpaitsi nykyjään suuressa maailmassa hyvin tavallista.
(Kevyesti, hieman kevytmielisesti). Mutta eihän meidän sen takia
tarvitse erota. Voimmehan olla olevinamme onnellinen aviopari — ja
miltä se meistä itsestämme tuntuu, sitä ei maailman tarvitse ollenkaan
tietää.
PETÄJÄ (Tulee esiin). Ohoh, nuohan ovat roskamaisia periaatteita!
LAURA (Pelästyvinään). Tekin täällä?
PETÄJÄ. Niin, minä myös! Onko tämä se äskeinen lempeä, rakastettava
perheenemäntä ja siveä puoliso? Niinkö poljetaan kristikunnan ja
kunniantunnon vaatimukset jalkoihin? (Heikille). Sinä aiot mennä
oikealle (Lauralle) ja sinä tähdot vasemmalle. Hyi! Niinkö hienossa
maailmassa tanssitaan. Sitten kiitän Luojaani, että kuulun karkeampaan
kansanluokkaan, jossa eivät nämä tanssit ole muodissa. Tanssikaa,
tanssikaa vain! Mutta minä soitan tanssiinne säveltä, joka heti alussa
saa teidät pois toisistanne! Erota teidän pitää!
HEIKKI (Iloisesti itsekseen). Jo valkenee.
LAURA. Erotako?
PETÄJÄ. Mahdollisimman pian! Sillä teidän aatteittenne mukaan on
sovinto mahdoton.