Aarnio. Petäjä. Elli.
PETÄJÄ. Nähkääs nyt! Vaimonne ei ole täälläkään. Hän pakenee teitä.
AARNIO. Ensi kertaa elämässään.
PETÄJÄ. Koska hänellä ei ole hyvä omatunto.
AARNIO. Siltä minustakin näyttää.
PETÄJÄ (Yhä kiivaammin). Tällä samalla paikalla oli Heikki hänen
jalkojensa juuressa ja huusi, että hän on onnellisin kaikista
kuolevaisista.
AARNIO. Sita minä en usko.
PETÄJÄ. Laura raukkakin tunnusti minulle, että teidän vaimonne ja minun
sisarenpoikani välillä on jo kauan ollut hellä suhde.
AARNIO. Hän on laskenut leikkiä.
PETÄJÄ. Laskenutko leikkiä — kyyneleet silmissä?
AARNIO (Ihmetellen). Itkikö hän? Kuulkaahan — lopultakin on asiassa
jotakin perää?
PETÄJÄ. Tietysti on! Joko nyt vihdoinkin alatte sulaa tuosta
jäätymistilastanne ja vähäisen lämmetä?
AARNIO (Rauhallisesti). En. — Minä mietin ensin asiaa perinpohjin.
(Syrjään). Nyt minä sentään valmistan itselleni pienen huvin. (Menee
ylpeästi vasemmalle. Samassa näkyy Elli oikealla).
ELLI (Huutaa ovelta). Reino, tulehan tänne!
AARNIO (Seisoo vasemmanpuolisella ovella). Pois! Minulla ei ole enää
mitään tekemistä sinun kanssasi! (Menee pois, paiskoa oven kiinni ja
lukitsee sen sisäpuolelta).
ELLI (Menee ovelle). Mikä häneen on mennyt? — (Ovella). Lukossa?
(Kääntyy Petäjään). Mitä tämä merkitsee?
PETÄJÄ. Niin rangaistaan uskottomia vaimoja.
ELLI. Herra Petäjä, olkaahan nyt siivolla! Tämä kohtelu menee jo
yli rajojen! Ja nyt minä sanon teille, ettei sisareni ensinkään ole
sisarenpoikanne kanssa —
LAURA ja HEIKKI (Ovat Ellin puhuessa tulleet oikealta ja tulevat nyt
nopeasti esiin).