ELLI (Vihaisesti). Suusi kiinni sinä! (Menee oikealle ovelle ja
huutaa). Taava!
PETÄJÄ (Menee Heikin ja Lauran väliin). Tämä on sentään liian hullua,
ja te annatte sen tapahtua?
HEIKKI. Muutoin hän on niin herttainen olento.
PETÄJÄ. Paholainen hän on! (Lauralle). Jos sinä olisit sellainen,
vaatisin minä teitä heti eroamaan. (Menee Aarnion luo).
HEIKKI (Hiljaa Lauralle). Kuulitteko? Meillä on hyvin helppo peli ja te
onneton teette sen minulle niin vaikeaksi.
LAURA (Herttaisesti, huoaten). Voinko minä sitten muuta?! (Kääntyy
peittääkseen nauruaan).
HEIKKI (Jää hämmästyneenä seisomaan ja tuijottaa Lauraan).
PALVELIJATAR (On sillävälin tullut sisään ja Elli puhuu hänen kanssaan
hiljaa vilkkaasti).
ELLI (Palvelijattarelle). Vie kehto sisään!
PALVELIJATAR (Vie kehdon sisään huoneeseen oikealle).
ELLI (Lauralle ja Heikille). Antakaa minun nyt jo olla rauhassa —
kärsivällisyyteni on lopussa.
LAURA (Hiljaa). Pianhan viikon päivät kuluu.
HEIKKI (Itsekseen, kulkien kiivaasti ympäri). Nyt on kaikki hukassa!
PETÄJÄ (Aarniolle). Antakaa minun vain toimia. — (Toisille).
Kuulkaahan, lapset! Olen tehnyt päätökseni. —- Kuten tiedätte, aioin
olla luonanne viikon päivät.
HEIKKI (Puoliääneen). Hyvin hauskaa.
AARNIO (Katsellen yhä vaimoaan). Nyt puhkeaa rajuilma!
PETÄJÄ (Heikille ja Lauralle). Teidän perheonnenne on muuttanut kaikki
suunnitelmani.
ELLI (Otsaansa rypistäen Aarniolle). Mitä tästä oikein tulee?
PETÄJÄ. Iloitkaa ja riemuitkaa! Minä poistun Uudestakaarlepyystä
kokonaan ja muutan teille.
KAIKKI. Mitä?!
PETÄJÄ (Yhtäaikaa). Ovat kyllä.
HEIKKI (Yhtäaikaa). Herranen aika!
ELLI (Pistävästi). Eikö se sentään kohtaa vaikeuksia?
AARNIO (Itsekseen). Rajuilma lähenee — minä poistun. (Hiipi Ellin takaa
keskiovelle).
PETÄJÄ. Ei ensinkään. Minä olen, Luojalle kiitos, oma herrani ja voin
tehdä mitä tahdon.
ELLI (Aarniolle, joka on ehtinyt keskiovelle). Mihin aiot, Reino?
(Menee hänen luokseen).
AARNIO. Raittiiseen ilmaan. Täällä on niin kuuma.
ELLI (Tarttuu hänen käteensä ja vetää hänet takaisin). Pysy nyt vain
täällä, rakas lapsi. (Ivallisesti). Pitäähän sinunkin kuunnella herra
Petäjän nerokasta tuumaa.
PETÄJÄ. Ei teidän, rouva, tarvitse nyrpistää nenäänne niin ivallisesti.
Ylipäänsä ei nenänne ole ensinkään kaunis, eikä teille ole eduksi, että
kiinnitätte siihen ihmisten huomion.
ELLI. Aina vain parempaa! Ovatko kaikki Uusikaarlepyyläiset yhtä
kohteliaita kuin tekin?
PETÄJÄ. Ovat kyllä.
HEIKKI (Hiljaa Ellille). Suokaa anteeksi vanhalle miehelle.
AARNIO (Hiljaa Ellille). Hän ei tiedä, mitä hän puhuu.
PETÄJÄ. Siis — tästä alkäen kuulumme _samaan perheeseen_ ja olemme
onnellisia! Eikö totta, rakas Laura? Eikö totta, Heikki? (Ellille).
Jos tekin tahdotte elää kanssamme _onnellisena_, niin olkoon menneeksi
mutta teidän pitää _muuttua_, muuten siitä ei tule'mitään. Minä olen
jo kauan ollut pahoillani, kun te sekaannutte kaikkeen ja joka asiassa
tahdotte olla määrääjänä. Siitä teidän täytyy luopua. Ellette siihen
suostu, niin menkää mihin tahdotte — me emme pakota ketään.
ELLI (Aarniolle). Ei — tämä menee jo liian pitkälle, — tällaista en
ainakaan minä voi enää kestää.
PETÄJÄ (Heikille ja Lauralle). Lapset, me tulemme elämään kuin
taivaassa! Minä menen nyt kirjoittamaan kaikkein tärkeimmistä asioista
asiamiehelleni — ja jään tänne. (Aikoo mennä).
HEIKKI (Pidättää häntä). Mutta, rakas eno, onhan siihen vielä aikaa.
PETÄJÄ. Nopea päätös on hyvä päätös. Siis ei mitään vastaväitteitä,
poika. Minä tulen ihan ilosta nuoreksi, kun saan jäädä luoksenne. —
(Lauralle). Nukkeni! (Menee nopeasti vasemmalle).