PETÄJÄ (Hyväntahtoisesti). No, no! Ei sinun tarvitse sitä hävetä.
Rakkaus sovittaa paljon. (Heikille). Tämän jäikeen myöntyi vanhus ja te
menitte naimisiin.
HEIKKI. Niin! — Tämä tietenkin on kaikki minun kirjeessäni?
PETÄJÄ. Sanasta sanaan.
HEIKKI (Itsekseen). Mitä hittoja olenkaan kyhännyt kokoon. Vastaisen
varalle täytyy minun hankkia itselleni kopiokone.
PETÄJÄ (Lauralle). Mutta onko vanhus nyt sovinnossa kanssanne, kun hän
näkee miten onnellisia olette? Olen todellakin utelias tutustumaan
tuohon ihmeelliseen vanhaan veitikkaan.
HEIKKI (Itsekseen). Hän näyttää elävän vielä?
PETÄJÄ (Heikille). Hänen pitää saada tietää minunkin mielipiteeni.
Lähetäpäs heti hakemaan häntä —
HEIKKI (Itsekseen). Appiukko saa kuolla. (Ääneen). Se ei käy helposti
päinsä.
PETÄJÄ. Kuinka niin?
HEIKKI. Koska — koska hän on lähtenyt matkalle.
PETÄJÄ. Kylpylaitokseenko?
HEIKKI. Kauemmaksi — manalaan.
LAURA (Syrjään). Aika veijari!
PETÄJÄ. Siis kuollut?
HEIKKI (Murheellisen näköisenä). Kuollut kuin kivi. — Mutta, eno kulta
— minun vaimoraukkani — hänen suuri surunsa —
PETÄJÄ. Olet oikeassa, poika. Siis — ei sanaakaan enää siitä.
LAURA (Itsekseen). Tämähän on kauheaa! — Minun pitää mennä pois, muuten
voin vielä paljastaa koko ilveilyn. (Ääneen). Eno hyvä, älä pahastu,
mutta minun pitää mennä kyökkiin. — (Ottaa vadin ja vispilän).
PETÄJÄ. Mutta tule pian takaisin, kaunokaiseni.
HEIKKI (Hiljaa Lauralle). Niin, tulkaa pian takaisin ja esiintykää
vihdoinkin luonnollisessa, vastenmielisessä hahmossanne.
LAURA. Kuten käskette. Tätä seuraavalla esiintymiselläni voitan kyllä
sietämättömyyden palkinnon. Mutta valmistakaa enoa edeltäkäsin, ettei
muutos tuntuisi niin suurelta. (Ääneen). Palaan taas pian luoksenne!
(Menee vispilöiden oikealle).