HEIKKI (Ellille). Minä olen todellakin kirjoittanut niin.
AARNIO (Lukee). »Olikin jo aika, että sinä lurjus tulit järkeväksi
ihmiseksi! Olisin muuten jättänyt sinut oman onnesi nojaan —»
HEIKKI (Sieppaa kirjeen). Ne ovat perheasioita, jotka eivät kuulu tähän
juttuun. Ja tästä pannakirjasta piti minun vielä maksaa kaksikymmentä
penniä lisämaksua. No mitä te nyt sanotte?
AARNIO ja ELLI. Emme mitään.
HEIKKI. Ette mitään? — Se on ennenkuulumatonta. — Te ette sano mitään —
(katsoo kelloaan) Ja hän tulee tunnin kuluttua —
ELLI. Mitä se tekee?
HEIKKI. Mitäkö se teke? Voinko minä puistaa rouvia hihastani? Saanko
minä kokoon talouden tyhjästä ilmasta? Jos hän huonrn itsensä
petetyksi, tekee hän minut perinnottomaksi ja minä saan kaupunkilaisten
huviksi täräyttää luodin otsaani.
ELLI. Niin — mutta miten sitä voi auttaa?
HEIKKI. Te voitte — teidän täytyy auttaa! (Aarniolle). Sinä olet ainoa
ystäväni. Eno aikoo viipyä täällä vain kolme päivää — se on varma —
sinulla on kesäasunto, paljon huoneita, sinulla ei käy vieraita — sinä
lainaat minulle koko taloutesi —
AARNIO. Minäkö?
HEIKKI. Niin — taloutesi ja rouvasi.
ELLI (Pistävästi). Herra Tuulispää — olkaahan nyt siivolla.
HEIKKI. Ainoastaan lyhyeksi ajaksi — vain kolmeksi päiväksi!
ELLI (Kiivaasti). Minä en anna lainata itseäni!