AARNIO (Nousee ylös). Ah — joko taas tahdot alkaa siitä! Sinä olet jo
sata kertaa vaatinut minua lopettamaan seurusteluni Heikin kanssa ja
minun on täytynyt yhtä monta kertaa kieltäytyä sitä tekemästä.
ELLI. Siinä et ole menetellyt ollenkaan oikein, rakas Reino.
AARNIO. Olenpa kyllä — aivan oikein. Unohdatko sitte kokonaan, mitä
Heikki on tehnyt minulle?
ELLI. Korvaa se hänelle ja anna hänen mennä.
AARNIO. Kuinka sinä puhut, Elli kulta! Sitä ei voi ensinkään korvata! —
Kaksi vuotta sitten, kun velat melkein masensivat minut ja olin vähällä
joutua vararikkoon, tuli Heikki kuin pelastava enkeli ja antoi minulle
kaikki, mitä hän enoltansa sai — tekipä minun takiani velkojakin —
ELLI. Jotka sinä aikoja sitte olet maksanut takaisin.
AARNIO. Niin kyllä! Mutta siitä huolimatta en milloinkaan unohda, mitä
hän on tehnyt. Ellei häntä olisi ollut, en olisi milloinkaan voinut
mennä naimisiin kanssasi. Niin! — Ja sinun kai täytyy myöntää, että se
olisi ollut suuri onnettomuus sinullekin.