AATU (huutaa). Älä pelkää, neitsykäinen! Tässä istuu minun isoisäni...
isoäiti sylissään!
EPPU (tulee keittiöstä). Mitä täällä huudetaan? (Ottaa nopealla
liikkeellä Susannan syliksi.) Onko hätä?
SELMA (tulee keittiöstä toisten seuraamana). Eppu! Susanna! (Riuhtaisee
Susannan irti Epun syleilystä.) Sinä valehtelija, viettelijä!
Itsellesikö sinä Eppua! Sitäkö varten sinä juonittelit ja santakonttia
kanniskelit!
SUSANNA (kiljuu kädet nyrkissä). Senkin kiimaiset paholaiset...
turkkilaiset! (Syöksyy keittiöön. Toiset nauravat.)
AATU (on heti Epun tultua päästänyt Anna-Liisan polveltaan, iloisesti
nauraen). Alku on hyvä! Kuten näet, Selma! Eppu on otettava poika. Hän
pystyy johonkin. Tästä tulee hauska loppu runtuviikolle. Nyt minä menen
avaamaan täysinäisen sahtitynnyrin... ja sinä, Anna-Liisa, mene kotia
ja käsketä kylän väki tänne tansseihin. Ota tuo Kaisa ja Kiia mukaasi
viestin viejiksi ja kerro heille yliskamari-tarina! Siinä on heille jo
oppimista!
ANNA-LIISA (ujona, mutta iloisesti). Ja tämän minä otan. (Ottaa
pöydältä paperikäärön.) No, Kaisa, tule nyt.
KAISA. Kyllä!
KIIA. Kyllähän minäkin...
EPPU. Mene vain! Ja mene sinäkin, Selma! Se on sinulle terveellistä!
AATU. Niin! Mene mukaan, niin saat kuulla, miten ne vanhatpiiat ovat
herkkäuskoisia tanssitelleet. No, nopeasti vain! (Työntää Anna-Liisaa,
Kaisaa, Selmaa ja Kiiaa menemään.) Kuunnelkaa tiellä Anna-Liisan
kertomusta ja ottakaa se opiksenne!
SELMA. Mutta Eppu syleili Susannaa!
EPPU (hauskasti). Onhan minulla sinun antamasi rukkaset käsissä!
AATU. No, no. Ei mitään perheriitaa! Ulos Ulvilasta, sanoi porilainen
pohjalaisia! (Työntelee edelleen heitä ulos.)
KAISA (ottaa Kiiaa kädestä). Älä nyt öräile, Kiia!
KIIA (mennessään). Mitä pentelettä...?
SELMA (kääntyy ovessa). Mutta tuo Eppu voi täällä tehdä ihmeitä! Enkä
minä sitä ikinä salli, että Susanna...
AATU (työntää heidät ulos.) En huoli itse, mutta en anna muillekaa,
sanoi koira luulle. (Vetää oven kiinni nauraen.)
EPPU (nauraa). Sepä sille Selmalle oli paras lääke. Ei olisi uskonut.
AATU. Kai sen hyvin tiedät, ettei toinen nainen toiselle mitään antaisi!
OKA (raapii korvallistaan). Paras näkyy olevan, kun heistä pysyy
silmänkantaman päässä.
AATU. Eikö hiivatissa! Ei se sentään niinkään ole. Tulehan, Oka, tänne
minun kamariini! Minulla on vähän juttuamista sinulle.
OKA. Jahah! (Ottaa silat lattialta.) Minä korjaan ensin nuo silat pois
jaloista. Ne rinnustimetkin kun aina katkeavat.
EPPU (istuutuu). Tee kerran sellainen rinnustin, joka pitää hautaan
asti!
OKA. He, he! Minkälainen se olisi?
AATU. Eppu meinaa, että rinnustaisit itsesi jonkun naisen kanssa.
OKA. Ei minusta ole rinnustelijaksi. Minä olen huono tappelumies.
AATU (nauraa). Luuleeko Oka, että täytyisi tapella... naimisissa?
OKA (lystikkäästi). Eei, jos aina vain alistuu...
EPPU (vilkkaasti). Niinhän se Oka juttelee kuin olisi ikänsä ollut
naimisissa.
OKA. Hml Olenhan minä noita naineitakin katsellut.
AATU (äkkiä). Mitä jos minä naittaisin Okan?
OKA. Häh!?
EPPU (naureskellen). Älä yhtään kysy! Kyllä sinä kuulit.
OKA. Kyllähän minä sen kuulin, mutta isäntä sanoi sen niin vakavalla
äänellä.
AATU. Vakavasti minä tarkoitinkin.
OKA (hymyilee leveästi). Ei meikäläinen mies voi vakavasti naida.
EPPU (katsoo Okaa). Eikö? Mitä ihmettä?
AATU. No, nai sitten lystiksesi!
OKA (etsii tupakkavehkeitään). Ei kannata.
AATU. No, mikä ero siinä sitten...?
OKA. Jos joku tarvitsee emännän, se nai vakavasti. Mutta jos joku menee
lystikseen naimisiin, se ottaa itselleen akan. Eikä minun manttaalini
kannata akkaa.
AATU (viekkaasti). Mutta jos naisit emännän?
OKA. Ruoti-Eenokki nai ennen ruoti-Hinriikan... ja nimitti häntä
Tyhjälän emännäksi.
EPPU. Se on perinpohjainen mies, tuo Oka.
AATU. Ja viisas mies!
OKA (hymyillen). Mitäs minulta nyt tahdotaan, kun noin kehutaan?
AATU (istuutuu). Ei mitään! Juttelemme vain lystiksemme.
OKA. Jaah! Minä luulin, että isännällä oli asiaa minulle.
AATU. No, naisitko emännän, jos sinulla olisi tölli?
OKA. No, en suinkaan minä itse lehmiä lypsäisi.
AATU. Hm! Millainen sen emännän pitäisi olla?
OKA (istuutuu). Jaa-ah! Se riippuu siitä, millainen tölli mulla olisi.
EPPU. Kas kas! Kuinka konstikasta!
AATU. No, millainen sen pitäisi olla, jos naisit sekä emännän että
töllin?
OKA. Jaa, että emäntä omistaisi töllin?
AATU. Niin.
OKA (raapii korvallistaan). No ei sillä sitten suurta väliä olisi...
vaikkapa olisi sellainen kuin tuo meidän Susanna. (Toiset purskahtavat
nauramaan.)
EPPU. Mutta akaksi et ottaisi, etkä tölliisi emännäksi, jos sinä
omistaisit töllin?
OKA. En tietenkään.
AATU (nousee). No, tulehan nyt, Oka! Minulla on sinulle vähän asiaa.
(Menee vasemmalle.)
OKA (nousee, korjaa housujaan). Kyllä. (Katsoo syrjäsilmällä Eppua.) Ei
kukaan voi välttää kohtaloaan. (Menee Aatun perässä.)
EPPU (hauskasti, pudistaen nyrkkiään Okan jälkeen). Aika junkkari
miehekseen!
SELMA (tulee ulkoa).
EPPU. No, etkö mennytkään toisten mukana?
SELMA (ujoillen). Menen heti! Odottavat tuossa kaivolla. (Tulee
toiselle puolen pöytää.) Ethän ole minulle vihainen? Se on nähtävästi
Susannan juonia. Kertoivat hänestä... ja... ja... itselleen tietysti
tahtoisi. Mutta sovitaan pois!
EPPU (härnäillen). Joko pelkäsit, että Susanna veis minut?
SELMA. Näkihän sen jo kaikesta, että pian veisi.
EPPU. Hyvä oli, että näit.
SELMA (estellen itkua). Mutta minä en anna sinua toiselle!
EPPU. Mutta minä nain Susannan, ellet pidä minusta kiinni.
SELMA (nauraa itkun lomasta). Pidänhän minä...
EPPU. Antamalla rukkaset!
SELMA. Älä nyt enää...
EPPU (nousee). No, saadaan nähdä!. Mutta mene nyt! Toiset odottavat.
Minulla on täällä tärkeä tehtävä.
SELMA. Eihän... eihän Susannan kanssa?
EPPU. Jos näet minulla olevan jotakin tärkeätä hänen kanssaan...
SELMA. Niin silloin minä suutun.
EPPU (hauskasti). Älä suutu! Ei se auta!
SELMA (ujostellen). Mikä sitten?
EPPU. Ota takinliepeestä kiinni ja sano, että tämä on minun.
SELMA. Sinä vain lasket leikkiä!
EPPU. Mitäs muuta näin runtuviikolla. Mene nyt! Kohta alkaa tanssit.
SELMA (ojentaa kätensä). Olemmehan jo sopineet?
EPPU. Oho! Ei sitä niin vähällä!
SELMA (tupsahtaen). Odotahan, poikaseni! Kyllä minä vielä sinulle
näytän — (Menee ulos.)
EPPU (juoksee huutamaan perässä). Näytä vain! Se paras, joka puolensa
pitää. (Tulee naureskellen alas.) Tulipas Selmalle hätä käteen.
(Menee hiljaa keittiön ovelle kuuntelemaan, lähtee sitten nopeasti
varpaisillaan pöydän luo ja istuutuu tuolille, pää käsiin.)
SUSANNA (tulee keittiöstä ja pysähtyy nähdessään Epun, halveksivasti).
Pyh!
EPPU (ei liikahda eikä ole kuulevinaan).
SUSANNA (voimakkaammin). Pyh! (Hetken kuluttua.) Eppu.
EPPU (nostaa päätään kuin vasta kuulisi). Mitä?
SUSANNA (panee kädet kupeelle). Mikä sinä luulet olevasi?
EPPU (raskaasti). En yhtään mitään!
SUSANNA. Et. Sinä et ole tuon vertaa — (sivauttaa käsiään yhteen) — ja
kuitenkin sinä kehtaat käyttäytyä sillä tavalla minua kohtaan. Tulet
koskemaan minuun... minuun! Etkö sinä tiedä, että minä en ole mikään
piikaletukka! Minä olen siveellinen nainen, jota ei saa kohdella sillä
tavalla, tiedätkös sen!
EPPU (alakuloisesti). Tiedän.
SUSANNA. Ja tiedä, että minua ei vielä kukaan mies ole syleillyt...
EPPU. ... paitsi minä.
SUSANNA. Sinä saatoit minut naurunalaiseksi, viattoman tytön. Antaisin
ehkä sinulle anteeksi, jos edes katuisit. Kadutko sinä?
EPPU (yhä allapäin). En.
SUSANNA (kimmastuu). Et! Et edes kadu? Sinä hävytön mies! On ensin
röyhkeä ja raaka viattomalle, turvattomalle tytölle, eikä edes kadu
tekoaan.
EPPU. Minä en voi sitä katua.
SUSANNA. Sinä paatunut raukka! Sinä olet mustempi kuin ne mustat
pakanat, joille minä neulon verhoja, että saisivat peittää alastonta
olemustaan.
EPPU. Niin kai sitten.
SUSANNA (vähän pehmeämmin). Kuinka sinä sellainen oletkin, niin
eläimellinen? Etkö sinä tunne tehneesi pahasti?
EPPU. En.
SUSANNA. Vaikka minä sanon sinulle, että sinä loukkasit minua ihan
sydänjuuria myöten?
EPPU. Vaikka.
SUSANNA. Ja raatelit minun neitseellistä häveliäisyyttäni.
EPPU. Vaikka! Minä en kadu sittenkään.
SUSANNA (ihmeissään). Tämähän on tavatonta! Kuinka on mahdollista! Mitä
sinä nyt sitten tästä ajattelet?
EPPU. Saako sen sanoa?
SUSANNA. Tietysti! Sano heti?
EPPU (autuaallisesti). Se oli niin suloista.
SUSANNA. Mikä?
EPPU. Se... syleileminen.
SUSANNA (henkeään pidättäen). Sekö... kun... minua syleilit?
EPPU (painaa pään käsiinsä). Niin... se oli niin suloista, etten minä
voi sitä katua, vaikka tahtoisinkin.
SUSANNA (pehmeästi). Poika-raukka!
EPPU. Niin! Antakaa minulle anteeksi, jos loukkasin.
SUSANNA (menee lähelle). No, voihan sen unohtaa...
EPPU (pudistaa päätään). Ei, minä en voi sitä koskaan unohtaa.
SUSANNA (epäillen). Kuinka niin?
EPPU. Se herätti minussa pahat halut.
SUSANNA (kuiskaten). Millaiset?
EPPU. Minä tahtoisin taas... mutta sitä ei kai saa sanoa?
SUSANNA (kuumeisesti). Sano nyt vain! (Panee kätensä Epun olalle.) Minä
annan luvan.
EPPU (tarttuu Susannan käteen). Ettekä suutu?
SUSANNA (istuutuu tuolille pöydän eteen). En... en.
EPPU (siirtää tuolinsa rinnalle). Minä tahtoisin taas syleillä teitä.
SUSANNA. Oikeinko sinä sitä haluat...
EPPU. Minä himoitsen sitä...
SUSANNA (nojautuu Epun rinnoille, kuiskaa). Oi, sinua, paha poika!
EPPU. Niin, minä olen niin paha.
SUSANNA (heittäytyy rentonaan Epun syliin). Syleile sitten, minä sallin
sen.
EPPU (syleilee). Ooh!
SUSANNA (hurmaantuneena). Saat minut... saat minut...
EPPU (syleilee tulisemmin). Ooh... ooh!
SUSANNA (kiepsahtaa Epun syliin, intohimoisesti). Suutele minua!
Suutele!
SELMA (tulee ulkoa, jää hämmästyneenä seisomaan paikalleen; häntä
seuraavat Kaisa, Anna-Liisa ja Kiia, jotka myös jäävät ihmettelemään.
Aatu tulee kamaristaan Okan seuraamana.)
AATU. Älähän huoli katsella, Oka! Kurkista vain toisella silmälläsi.
OKA. Eppu, Eppu.
EPPU. Ei ole aikaa!