Siirtykäämme muutama kuukausi ajassa taaksepäin ja palatkaamme pienen
pohjois-Wisconsinissa sijaitsevan rautatieaseman tuulenpieksämälle
sillalle. Metsäpalojen savu riippuu matalalla seudun yli, ja sen
kitkerä katku kirveltää pienen kuusihenkisen ryhmän silmiä, joka
seisoo odottamassa junan saapumista, matkustaakseen sillä etelää
kohti.
Kädet ristissä pitkän nuttunsa takaliepeiden alla, kävelee professori
Archimedes Q. Porter edestakaisin, alati uskollisen sihteerinsä,
herra Samuel T. Philanderin, valppaiden silmien häntä tarkatessa.
Kahdesti hän oli muutaman viime minuutin aikana hajamielisyydessään
lähtenyt raiteiden yli läheistä rämettä kohti; mutta silloin oli
väsymätön herra Philander heti pelastanut hänet ja laahannut takaisin.
Jane Porter, professorin tytär, keskustelee väkinäisesti ja
elottomasti William Cecil Claytonin ja Apinain Tarzanin kanssa.
Lyhyt hetkinen sitten oli pienessä odotushuoneessa tapahtunut
rakkaudentunnustus ja itsekieltäymys, tuhoten kahden seurassaolijan
elämän ja onnen; mutta William Cecil Clayton, loordi Greystoke, ei
ollut toinen näistä henkilöistä.
Neiti Porterin takana häilähteli äidillinen Esmeralda. Hänkin oli
onnellinen, sillä eikö hän ollut palaamassa rakkaaseen Marylandiinsa?
Hän saattoi jo hämärästi nähdä saapuvan veturin tummana hehkuvan
lyhdyn sumuisen savun läpi. Miehet alkoivat koota käsilaukkuja.
Äkkiä huudahti Clayton: "Hyväinen aika! Unohdin ulsterini
odotushuoneeseen", ja riensi sitä noutamaan.
"Hyvästi, Jane", virkkoi Tarzan ojentaen kätensä, "Jumala siunatkoon
teitä!"
"Hyvästi", vastasi tyttö heikosti. "Koettakaa unohtaa minut...
Ei, ei, sillä minä en voisi sietää ajatusta, että olisitte minut
unohtanut."
"Siitä ei ole pelkoa, rakas ystävä", sanoi Tarzan. "Kunpa taivas
soisi, että voisin unohtaa! Silloin olisi paljoa helpompaa kuin
vaeltaa maailman läpi aina muistaen menetettyä mahdollisuutta. Te
tulette kuitenkin onnelliseksi, olen varma siitä, -- teidän täytyy
tulla. Voitte ilmoittaa toisille päätökseni ajaa autollani New
Yorkiin, -- en tunne kykeneväni sanomaan Claytonille hyvästi. Tahdon
aina muistella häntä ystävällisin tuntein, mutta pelkään, että
minussa on vielä liian paljon villipetoa, jotta minut voisi uskoa
varsin pitkäksi aikaa miehen pariin, joka on minun ja sen ainoan
henkilön välillä, jota minä maailmassa haluan."
Kun Clayton kumartui ottamaan takkinsa odotushuoneesta, osuivat hänen
silmänsä lattialla olevaan sähkösanomaan. Hän kumartui ottamaan
sen ylös ajatellen, että se saattoi olla jonkun pudottama tärkeä
tiedonanto. Hän vilkaisi siihen nopeasti ja sitten hän äkkiä unohti
takkinsa, lähestyvän junan -- kaikki, paitsi tuon pienen keltaisen,
hirveän paperinpalan, joka oli hänellä kädessään. Hän luki sen
kahdesti ennenkuin saattoi täysin käsittää, kuinka kauhean kohtalokas
sen sisältö hänelle oli.
Ennenkuin hän oli ottanut sen maasta, oli hän englantilainen
aatelismies, laajojen tiluksien ylväs ja varakas omistaja.
Hetkinen senjälkeen kun hän oli lukenut paperin, hän tiesi
olevansa arvonimetön ja rovoton kerjäläinen. Se oli D'Arnotin
kaapelisähkösanoma Tarzanille ja kuului:
'Sormenjäljet todistavat teidät Greystokeksi. Onnittelen.